Palvelutalon materiaalista päätös syyskuussa Somerolla – puun ja betonin kustannuserosta tietoa ensi viikolla

0
Someron perusturvajohtaja Marjaana Sorokin näyttää tulevan palvelutalon paikkaa kartalta. Uusi kaksikerroksinen rakennus tulee terveyskeskuksen ja Tervaskannon palvelutalon tuntumaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Somerolla hiotaan parhaillaan valmiiksi uudesta palvelutalosta tehtyjä luonnoksia. Arkkitehti on tehnyt palvelutalosta kahdet luonnokset, joissa toisessa runkomateriaalina on puu ja toisessa betoni.

Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo, että luonnokset kaipaavat jonkin verran muutoksia, jotta ne vastaavat sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymää palvelutalon tilaohjelmaa.

Kaupunki pyysi tulevasta palvelutalosta kahdet luonnokset kustannusarvioineen. Mäkinen huomauttaa, että kaivattua tietoa puu- ja betonirakennuksen kustannuseroista saadaan ensi viikon aikana.

– Näillä näkymin syyskuussa voidaan tehdä päätös siitä, aletaanko palvelutaloa suunnitella betoni- vai puurungolla. Kaupunginvaltuustolla on kokous lokakuun alussa, mikäli asia vaatii valtuuston päätöksen.

Uuteen palvelutaloon on tulossa kahteen kerrokseen 58 yksiötä ja kaksi kaksiota. Yhteensä paikkamäärä on siten 62. Hyötyneliöitä on tulossa runsaat 3 300.

Tekninen toimi selvittää parhaillaan paloviranomaisten kanssa puurakentamiseen liittyviä erityismääräyksiä.

– Huolena on nyt se, sallivatko palomääräykset kaksikerroksisen puurunkoisen palvelutalon suunnitellulla paikkamäärällä. Alustava tieto on, että CLT-tekniikalla tehdyssä rakennuksessa paikkoja saisi olla maksimissaan 50, mutta tätä selvitellään edelleen, Mäkinen kertoo.

Someron kaupungin tavoitteena on saada uudentyyppiseen muunneltavaan palvelutaloon Aran avustusta.