Rehevöityminen uhkaa leviäkin – purjealus Eugenian seilaavat puheenvuorot tarjoavat sekä mielen- että silmänruokaa

0
Åbo Akademin projektitutkija Hanna Rinne esitteli rakkohaurua purjealus Eugenian kannella. Kuva: SSS/Santeri Iltanen.

Keskiviikkoinen iltapäivä omaa tälle kesälle epätyypillisiä merkkejä. Taivaalta tiputtelee vettä, eikä lämpötilakaan huitele yli kahdessakympissä.

Taalintehtaan satamaan on silti kokoontunut suuri joukko innokkaita merelle lähtijöitä, ja purjealus Eugenia on valmiina vastaanottamaan heidät puiseen syleilyynsä.

– Nyt keli on kuitenkin sen verran hyvä, että voimme olla kannella. Aamuristeilyllä matkustajat joutuivat olemaan huonon kelin vuoksi sisätiloissa, eivätkä he täten nähneet edes purjeiden nostoa, kansimies Jukka Moisio harmittelee.

Eugenia on siis lähdössä päivän toiselle risteilylleen. Jahti käy kääntymässä Saaristomerellä, ja samalla Åbo Akademin projektitutkija Henna Rinne kertoo Itämeren elinvoimaisuudelle ja ravintoketjulle äärimmäisen tärkeän rakkohaurun nykytilanteesta.

– Rakkohauru muodostaa meren metsän, se antaa elinympäristön muille eliöille, Rinne kuvailee.

Rakkohauru, aikaisemmalta nimeltään rakkolevä, kuuluu ruskoleviin. Rakkohauru on tärkeä linkki Itämeren ravintoketjussa, mutta sen elintila uhkaa kaventua rehevöitymisen takia. Kuva: SSS/Santeri Iltanen.

Pituudeltaan reilut 26-metrinen Eugenia purjehti neitsytmatkansa kesäkuussa 2000. Aluksen juuret juontavat kuitenkin paljon kauemmas, sillä sen inspiraationa on samanniminen, vuonna 1879 rakennettu jahti.

Uusi Eugenia on todellisuudessa replika vanhansa Eugeniasta. Suomen viimeisenä purjerahtilaivana seilannut alkuperäinen Eugenia upposi 70 vuotta sitten Hiittisissä.

– Eugenia-kopio oli paikallisten asukkaiden yhteinen ponnistus. Talkootunteja kului mieletön määrä, ja esimerkiksi kaikki laivaan tarvittu puutavara saatiin kemiönsaarelaisilta metsänomistajilta, Moisio valaisee.

Jahtiprojekti alkoi vuonna 1997. Eugenian runko rakennettiin Sagalundin museon pihalla, mistä se kuljetettiin Västanfjärdiin.

– Jos laivan rakentaminen oli todellinen savotta, sitä oli myös puolivalmiin aihion siirtäminen paikasta toiseen, Moisio nauraa.

Alkuperäisen rahtijahdin muistoa kunnioittava uusi Eugenia on tehnyt merimatkoja nyt 21 vuotta. Kesäiset yleisöristeilyt Kasnäsista Öröhön ovat jokaviikkoisia, minkä lisäksi paatin ja sen miehistön voi vuokrata esimerkiksi yksityis- ja yritystapahtumiin.

– Eugenia-toimintaa pyöritetään täysin vapaaehtoisvoimin. Tämä on meille sydämen asia, Moisio sanoo.

Kansimies Jukka Moisio kertoo, että Eugenia-toiminta on hänelle sydämen asia. Kuva: SSS/Santeri Iltanen.

Hieman kolean ja äärimmäisen tuulisen keskiviikkopäivän risteilyteemana on ”Seilaava puheenvuoro Itämeren puolesta”. Sagalundin ja lastenkulttuurikeskuksen järjestämä purjehdussarja antaa yleisölle merimaisemia ihailtavaksi mutta myös tärkeää tietoa Itämeren elinvoimaisuudesta.

Rakkohauru, aikaisemmalta nimeltään rakkolevä, viihtyy Henna Rinteen mukaan Suomen eteläisillä rannikkoalueilla aina Merenkurkkuun asti. Lajia esiintyy kallio- sekä kivikkopohjilla, ja sen ulkonäkö vaihtelee elinympäristön mukaan.

– Suojaisilla alueilla rakkohauru voi kasvaa metrin korkeaksi, rannoilla sen on kapeampi ja lyhyempi. Lajille on ominaista, että se sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin.

Rakkohauruyksilöt ovat naaras- tai koiraspuoleisia. Sukupuolen voi päätellä sen lisääntymisrakkuloiden värin perusteella.

– Vihreä väri tarkoittaa, että yksilö on naaras, ja oranssi indikoi koirasta, Rinne tietää.

– Rakkohaurujen lisääntymisrakkulat puhkeavat keväisin. Lisääntymisprosessia voisi kuvailla jopa romanttiseksi, sillä sukusolut vapautuvat aina täydenkuun aikaan, hän lisää.

Rakkohauru tarjoaa elinympäristön esimerkiksi leväkatkaravulle. Kuva: SSS/Santeri Iltanen.

Vesistöjen rehevöityminen on aiheuttanut omat ongelmansa myös rakkohaurulle.

– Joskus rakkuhauruyksilöt saattoivat kasvaa jopa 12 metrin syvyydessä, mutta rehevöitymisen takia nuo syvyydet ovat madaltuneet. Erilaiset rihmalevät aiheuttavat myös vaivaa, sillä ne varjostavat ja vievät elintilaa rakkohaurulta, Rinne toteaa.

Hän kertoo, että suurimmat rehevöitymisestä aiheutuvat ongelmat ovat nimenomaan veden sameneminen ja lisääntyvät rihmaleväkasvustot.

– Nämä seikat tukahduttavat rakkohaurun, Rinne kiteyttää.

Hän kuitenkin lisää, että lajin elinvoimaisuus vaihtelee aluettain.

– Yleisesti voi sanoa, että rakkohauru voi huonosti ulkosaaristossa. Suomenlahdelle se taas on palannut suurissakin määrin.

Rakkohauru antaa monille selkärangattomille ja pikkukaloille elinympäristön sekä suojaa saalistajilta. Rinne vetää tällä hetkellä kansalaistiedehanketta, jonka tavoitteena on saada tietoa rakkohaurun seassa asuvista eliöistä.

– Kuka syö rakkolevää -hankkeeseen voi ottaa osaa kuka tahansa. Tutkimusvälineeksi ei tarvitse juuri muuta kuin pesuvadin tai muun samantyyppisen astian.

– Kun löytää rakkohaurun, siinä asuvat eliöt voi ravistella tyhjään pesuvatiin. Sitten ei tarvitse kuin tarkistella, mitä lajeja ja missä määrin astiasta löytyy. Lopuksi levän ja eliöt voi palauttaa takaisin veteen.

Rakkohauru tarjoaa kodin esimerkiksi kotiloille, katkaravuille ja leväsiiralle.

– Rakkohauru on tärkeä linkki Itämeren ravintoketjussa, Rinne painottaa.

Kolea ja tuulinen keli ei hidastanut Eugenian menoa. Kuva: SSS/Santeri Iltanen.

Seilaava puheenvuoro Itämeren puolesta -yleisöpurjehdukset 8. elokuuta ja 25. elokuuta. Lähtö Taalintehtaan satamasta. Osallistuminen ilmaista, mutta paikat varattava etukäteen.