Uudella valtuustolla on näytön paikka Salossa – avauskokouksessa korostettiin sopua ja yhteistyötä

1
Salon uutta puheenjohtajistoa: keskellä valtuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen (ps.) ja hänestä oikealle valtuuston varapuheenjohtajat Saija Karnisto-Toivonen (sd.), Elina Suonio-Peltosalo (kok.) ja Ilkka Uusitalo (kesk.). Kaupunginhallitusta johtava Saku Nikkanen (sd.) puuttuu kuvasta. Tammisen vasemmalla puolella hallituksen varapuheenjohtajat Juhani Nummentalo (kok.), Johanna Riski (kesk.) ja Osmo Friberg (ps.).

Salon uusi kaupunginvaltuusto aloitti maanantaina kautensa korostetun sopuisissa merkeissä.

Yhteistyötä ja toisten kuuntelemisen merkitystä korostivat niin vanhimpana valtuutettuna kokouksen avannut Simo Paassilta (sd.) kuin valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittu Heikki Tamminen (ps.).

Paassillan mukaan uusilla päättäjillä on nyt näytön paikka. Hän sanoi kokemuksestaan, että valtuustossa voi oikeasti vaikuttaa, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja perusteellista asioihin perehtymistä.

Tamminen komppasi sanoen, että yksikään ryhmä tai valtuutettu ei saa mitään aikaan yksin.

– Mikäli haluat turhautua vähemmän ja saada aikaan enemmän, kuuntele muita, hän neuvoi. Tammisen mukaan politiikassa aina välillä kipinöi, mutta päivän päätteeksi pitää silti mahtua samaan kahvipöytään.

Simo Paassilta toivoi päättäjiltä positiivista asennetta ja yhdessä tekemistä, joka edellyttää toisten kunnioittamista ja muiden mielipiteiden arvostamista. Hän uskoi jokaisen pyrkivät vilpittömästi yhteiseen hyvään.

– Kaikki pyrkivät lähtökohtaisesti Salon parhaaseen. Eroja on painotuksissa ja siinä, mihin lopputulokseen pyritään, Heikki Tamminen muistutti.

Paassilta muistutti päättäjiä, että luottamushenkilöt ja viranhaltijajohto eivät ole toistensa vastapuolia vaan yhteistyökumppaneita. Virkamiehetkin pyrkivät hänen mukaansa kuntalaisten parhaaseen.

Paassillan mukaan viime kaudelta jäi vaikutelma, etteivät päättäjät saaneet aina riittävästi tietoa päätettävistä asioista.

Hänellä oli ongelmaan konkreettinen parannusesitys. Paassilta toivoi, että valtuuston kokouksissa olisivat jatkossa paikalla kaupunginjohtajan ja kokousvirkailijoiden lisäksi toimialajohtajat.

– Tämä lisäisi valtuutettujen mahdollisuuksia saada vastauksia keskusteluissa esille tulleisiin kysymyksiin kunkin toimialan asiantuntijalta. Tämän kaltainen menettely oli käytössä Halikossa ja todennäköisesti muissakin uuteen Saloon liittyneissä kunnissa.

Simo Paassilta (sd.) toivoi päättäjiltä paneutumista ja positiivista asennetta.

Paassillan mukaan uudella valtuustolla on edessään suuria asioita. Sote-uudistus siirtää koko sosiaali- ja terveydenhuollon kaupungilta maakunnalliselle hyvinvointialueelle.

Toinen suuri kokonaisuus on väestön ikärakenne. Nuoret ikäluokat pienenevät, mikä Paassillan mukaan vaikuttaa väistämättä palvelurakenteeseen. Ikäihmisten määrä kasvaa, mutta heidän palveluistaan huolehtii jatkossa hyvinvointialue. Kunnista tulee asukkaidensa edunvalvojia.

Kolmas iso asia on Paassillan mukaan Salon talouden tasapainottaminen, joka tulee koettelemaan päättäjien paineensietokykyä.

Heikki Tamminen päätyi omassa puheenvuorossaan samaan lopputulokseen, ja kehotti päättäjiä valmistautumaan.

– Jokainen on hakenut tätä paikkaa vapaasta tahdosta. Ei parane valittaa, kun vaikeita päätöksiä tulee eteen.

 

Salon uusia päättäjiä

Valtuuston puheenjohtajisto: puheenjohtaja Heikki Tamminen (ps.), 1. varapuheenjohtaja Saija Karnisto-Toivonen (sd.), 2. varapuheenjohtaja Elina Suonio-Peltosalo (kok.), 3. varapuheenjohtaja Ilkka Uusitalo (kesk.)

Kaupunginhallitus: puheenjohtaja Saku Nikkanen (sd.), 1. varapuheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok.), 2. varapuheenjohtaja Johanna Riski (kesk.), 3. varapuheenjohtaja Osmo Friberg (ps.), Leena Ahonen-Ojala (sd.), Simo Paassilta (sd.), Anu Aaltonen (kok.), Anna-Leena Yli-Jama (kok.), Mikko Lundén (ps.), Antti Olkinuora (ps.), Johannes Alaranta (kesk.), Ulla Huittinen (kesk.), Anna Härri (vihr.).

Sosiaali- ja terveyslautakunta: puheenjohtaja Kalle Tekkala (kd.), 1. varapuheenjohtaja Satu Parttimaa (sd.), 2. varapuheenjohtaja Pia Ylä-Kotola (ps.), Katihanna Heikkinen (kesk.), Marko Poikela (sd.), Juha Mäkilä (sd.), Mika Laitinen (ps.), Marjatta Hyttinen (kok.), Nilla Kosonen (kok.), Jenni Salakari (vihr.), Taro Turtiainen (vas.), Jouko Kukko (vas.), Satu Paananen (liik.)

Opetuslautakunta: puheenjohtaja Marjaana Mänkäri (kesk.), 1. varapuheenjohtaja Päivi Lehtinen (ps.), 2. varapuheenjohtaja Esa Pajulo (kok.), 3. varapuheenjohtaja Sanna Pihakivi (sd.), Jaakko Halkilahti (kesk.), Elina Seitz (kd.), Eetu Sadeharju (sd.), Kirsi-Maria Jokinen (sd.), Olli-Pekka Suominen (ps.), Petri Salko (ps.), Laura Leivo (kok.), Jukka Huttunen (kok.), Anne Hurve (vihr.)

Vapaa-ajan lautakunta: puheenjohtaja Piia Keto-oja (sd.), 1. varapuheenjohtaja Petteri Rissanen (ps.), 2. varapuheenjohtaja Mikko Jaakkola (kok.), Kaarlo Alanko (sd.), Mia Blomqvist (sd.), Jani Hirvimäki (ps.), Juha Björkstrand (ps.), Sofia Martyugova (kok.), Anne Järvinen (kok.), Karoliina Vierjoki-Väätäinen (kesk.), Arttu Laaksonen (kesk.), Marja Leppähaara (kesk.), Maria Karp (vihr.)

Kaupunkikehityslautakunta: puheenjohtaja Sanna Lundström (kok.), 1. varapuheenjohtaja Simo Vesa (sd.), 2. varapuheenjohtaja Pekka Salomaa (kesk.), 3. varapuheenjohtaja Jerina Wallius (ps.), Kalle Räike (kok.), Stina Siikonen (kok.), Anita Sjöholm-Nikkanen (sd.), Jarkko Anttila (sd.), Aune Helenius (ps.), Heimo Koskinen (ps.), Tauno Kanerva (kesk.), Maija Kymäläinen (kesk.), Tuukka Kahila (vihr.)

Rakennus- ja ympäristölautakunta: puheenjohtaja Sanna Leivonen (ps.), 1. varapuheenjohtaja Ralf Hellsberg (kok.), 2. varapuheenjohtaja Asko Määttänen (kesk.), Janne Järvinen (ps.), Mika Sarhola (ps.), Asmo Ojanperä (sd.), Piia Hellström (sd.), Matti Fontell (kok.), Elina Laine (kok.), Ismo Saari (kesk.), Saga Kjellman (kesk.), Saija-Reetta Puopolo (vihr.), Riika Kotilainen (vas.)

Tarkastuslautakunta: puheenjohtaja Janne Väistö (kok.), 1. varapuheenjohtaja Pekka Salomaa (kesk.), 2. varapuheenjohtaja Timo Tammi (sd.), Taina Kirves-Järvinen (kok.), Jutta Sohlman (sd.), Marja-Liisa Lindstedt (ps.), Jarmo Hägert (ps.), Marita Tuominen (kesk.), Sari Pesonen (vihr.), Marja Ruokonen (vas.), Timo Pohjola (liik.)

Keskusvaalilautakunta: puheenjohtaja Liisa Tuominen (kok.), varapuheenjohtaja Jari J. Laiho (kesk.), Satu Suominen (sd.), Keijo Leivonen (ps.), Elina Koskinen (vihr.)

Liikelaitos Salon Veden johtokunta: puheenjohtaja Jerina Wallius (ps.), varapuheenjohtaja Ralf Hellsberg (kok.), Timo Tammi (sd.), Jouni Eskola (kesk.), Sanna Lindholm (vihr.), Marika Ilola (vas.), Jari AT Laine (liik.)

Varsinais-Suomen liiton edustajainkokous: Kalle Räike (kok.), Timo Tammi (sd.), Jonna Nyyssönen (vihr.), Johanna Riski (kesk.), Mika Sarhola (ps.).

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta: Raimo Nieminen (vas.), Mikko Breilin (sd.). Breiliniä esitetään lautakunnan varapuheenjohtajaksi.

Lautamiehet: Kaisa Palohonka (sd.), Sinikka Makkonen (ps.), Mikko Jussila (kok.), Mika Nummila (vihr.), Lasse Kara (kesk.)

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunta: Olavi Jantunen (kesk.)

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet: Timo Virtanen (sd.), Asmo Ojanperä (sd.), Päivi Mäntylä (sd.), Ari Peltosalo (ps.), Lasse Suominen (ps.), Kristiina Ilmarinen (ps.), Pertti Vallittu (kok.), Kasper Kinnunen (kok.), Stina Siikonen (kok.), Ari Järvinen (kesk.), Hanna Yli-Liipola (kesk.), Ari-Heikki Riihikankare (kesk.), Kari Saarinen (vihr.), Seija Saarinen (vihr.), Kristiina Pihtlahti (vas.), Mika Hänninen (liik.)

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Lasse Reunanen, Salo
1 kuukausi sitten

Valtuustokokouksessa päätettiin myös varavaltuutettujen määräksi; 4 suurimmille puolueille jne. 3, 2 ja 1 henkilöä, jotka olisi äänimäärin: SDP / Eetu Sadeharju 118, Pia Hellström 106, Marko Poikela 97, Mia Blomqvist 95 – Perussuomalaiset / Mika Laitinen 76, Päivi Lehtinen 61, Kari Nurmi 59, Petri Salko 59 – Kokoomus / Ari Aalto 114, Anu Aaltonen 109, Pertti Vallittu 103, Matti Fontell 95 – Keskusta / Tauno Kanerva 136, KalleTekkala 127 (Kd), Maija Kymäläinen 123, Jouni Eskola 114 – Vihreät / Sari Pesonen 96, Laura Sumari 80, Tuukka Kahila 78 – Vasemmistoliitto / Raimo Nieminen 79, Mona Lautiala 73 – Liike Nyt… Lue lisää »