Yliarvostetaanko olympialaisia?

0

VESA JAAKOLA. Maailman urheilutapahtumista kesäolympialaiset ovat olleet arvostetuimpia yli sadan vuoden ajan. Kesäolympialaiset ovat laajimmin seurattuja urheilutapahtumia maailmassa.

Nyt meneillään olevien Tokion kesäkisojen aikaan on kuitenkin alettu ensi kertaa kysellä, ovatko olympialaiset jo yliarvostettuja muihin suuriin urheilutapahtumiin verrattuna.

Kysytään, ovatko kisat jo liian kaupallisia? Onko niiden lajitarjonta jo liiankin suurta? Onko kisoja hallinnoivan Kansainvälisen Olympiakomitean valta kohtuuton?

Nykymuotoisten kisojen puolustajat voivat vastata tällaisiin kysymysiin monenlaisin perustein. Niiden valossa yli satavuotinen kisaperinne jatkunee vielä vuosikymmeniä Tokion kisojen jälkeenkin.

Mikä tekee olympiaurheilusta aivan erityistä? Ensimmäinen syy on historiallisuus. Olympian kisoja järjestettiin antiikin Kreikassa kaupunkivaltioiden kesken jo vuodesta 776 eea vuoteen 393 asti, kunnes Rooman kristityt keisarit lakkauttivat ne pakanallisina.

Lakkautus kesti viisisataa vuotta. Vasta vuonna 1890 olympia-aatteesta innostunut ranskalainen paroni Pierre de Coubertin hengenheimolaisineen perusti Kansainvälisen Olympiakomitean järjestämään uudestaan näitä kisoja.

Ensimmäiset nykyaikaiset kesäolympialaiset järjestettiin sitten Ateenassa vuonna 1896. Tokion kisat ovat 32. olympialainen suurtapahtuma.

Toinen kisoja puoltava peruste on olympialaisten alkuperäinen aatteellisuus. Näissä kisoissa maailman nuoriso mittelee voimiaan ja taitojaan ystävyydessä, maailmanrauhaa edistäen. Jo antiikin aikaan kaikki Kreikan kaupunkivaltioiden sodat ja selkkaukset keskeytettiin kisojen ajaksi. Voitaisiinpa tehdä niin nykyisinkin.

Kolmanneksi olympialaisissa ihmiskunnan viehtymys erilaisiin urheilumuotoihin nähdään maailmanlaajuisessa kirjossa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia miljardiyleisöjen iloksi ja riemuksi.

Suorituspaikkojen rakentaminen ja järjestäminen tällaiselle lajirunsaudelle yli 10 000 urheilijoineen on niin vaativa tehtävä, että vain suuret ja rikkaat valtiolliset järjestäjät siihen pystyvät. Tätä voidaan harmitella pienemmissä valtioissa, mutta tähän asti halukkaita järjestäjämaita on riittänyt.

Ehkä aiheellisin arvostelu kohdistuu Kansainväliseen Olympiakomiteaan. Komitean sisäpiiri on kisojen järjestämisessä ja niiden sääntelyssä lähes yksinvaltias. Sille on kertynyt vuosikymmenien saatossa niin paljon vaikutusvaltaa ja varallisuutta, että se voi painostaa jopa suuria valtioita kisajärjestelyissä.

Olympiakomitea kilpailuttaa valtiollisia järjestäjäehdokkaita vuosiksi eteenpäin. Suurissa ja kalliissa hankkeissa piilee myös korruption vaara. Siitä on saatu viime vuosina näyttöjäkin.

Toiseksi Olympiakomitea rikastuu sponsoroinnista. Sillä on yksinoikeus olympiarenkaisiin, arvostettuun tunnukseen. Niiden mainoskäyttöön on helppo löytää rahakkaita kumppaneita yritysmaailmasta.

Kansainvälinen Olympiakomitea on jonkinlainen toimija jopa maailmanpolitiikassa. Valtio, joka saa siltä oikeuden järjestää kesä- tai talviolympialaiset, nostaa omaa profiiliaan. Komitea voinee perustella toimintaansa olympialaisten suosiolla ja arvostuksella vielä vuosikymmeniä – yliarvostuksen soraäänistä välittämättä.

Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti.