Aluevaalit lähestyvät

0

Sote-uudistuksen mukaisiin hyvinvointialueen vaaleihin on aikaa reilut neljä kuukautta. Maaseudun Tulevaisuus teki elokuussa kyselytutkimuksen, jonka tulos oli murheellinen mutta odotettu: puolet äänestäjistä ei tiedä, mistä hyvinvointialueen valtuustot päättävät. Vuosikausia valmisteltu ja hallituksia ravistellut uudistus on näyttäytynyt enemmän poliittisen kiistan kohteena kuin asiana, josta kansalaisen kannattaisi innostua.

Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23. tammikuuta. Ehdokkaat saavat numeronsa juuri joulun alla. Kampanjoita käydään vuodenvaihteen pyhien aikana, ja ennakkoäänestys alkaa pian loppiaisen jälkeen, 12. tammikuuta.

Hyvinvointialueen hallinto jäljittelee kuntien hallintoa. Valtuusto päättää strategiasta ja taloudesta. Hallitus johtaa toimintaa ja taloutta, ja hyvinvointialuejohtaja toimii sen alaisuudessa.

Varsinais-Suomessa valtuustoon valitaan 79 jäsentä. Vaalipiirinä on koko maakunta niin kuin eduskuntavaaleissa, ja ehdokkaat ovat puolueiden piirien asettamia.

Vuodesta 2023 lähtien hyvinvointialue päättää kuntien, myös Salon, terveydenhuollosta, vanhuspalveluista ja muista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta.

Jos ajatellaan, että oman kaupungin edustajat ajavat parhaiten salolaisten etua, paikallisten puolueiden pitää saada piirijärjestöjen listoille ehdokkaita, joilla on maakunnallista kannatusta. Valituksi tulleiden taas pitäisi olla sellaisia, joiden puheet otetaan vakavasti ainakin omassa ryhmässä.

Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat jo ensi vuoden maaliskuussa ja uudet hyvinvointialueet vuoden 2023 alussa. Maaliskuuhun asti valmistelusta vastaa väliaikaishallinto.

Varsinais-Suomessa on valittu sekä väliaikainen 13-henkinen valmisteluelin että valmistelua seuraava 19-jäseninen poliittinen ryhmä. Kokoonpanot antavat osviittaa siitä, millaisilla painoarvoilla maakunnan eri osat ovat aikanaan mukana hyvinvointialueen päätöksenteossa. Salosta valmistelutoimielimeen kuuluu kaupunginjohtaja ja seurantaryhmään kaksi poliitikkoa.

Viranomaisilla, puolueilla ja hyvinvointialueen väliaikaishallinnolla on paljon tehtävää. Kaiken organisoinnin lisäksi kansalaisille on jaettava tietoa uudistuksesta, ja heidät on saatava kiinnostumaan tulevista vaaleista.

Tässä on työtä myös tiedotusvälineille.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments