Isännöitsijä ei reagoi, huoltomies ei tule – Perttelin Paltankujan asukkaat ihmettelevät, aikooko Salon Vuokratalot Oy ajaa talot purkukuntoon

12
Jarkko Anttila, Sirpa Laakso, Suvi Laakso ja Irma Merikko ihmettelevät, minkälaiseen kuntoon Paltankujan rivitalot on päästetty. Heidän mielestään kiinteistöistä pitäisi pitää parempaa huolta. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Paltankujan vuokrataloissa Perttelin Inkereellä on syyskuisena päivänä koolla kiukkuisia ihmisiä.

Miehensä kanssa vuosikymmeniä taloissa kanssa asunut Sirpa Laakso, kaksi vuotta sitten naapuriin muuttanut Irma Merikko ja lapsuuden kotikulmilleen palannut Suvi Laakso ihmettelevät, aikooko Salon Vuokratalot Oy ajaa talot purkukuntoon.

Kolmikon vikalista on pitkä. Yhden talon kuivaushuoneessa on ollut jo pitkään kattovuoto, jota ei ole saatu korjattua. Sen sijaan huoneen lattialla on kolme ämpäriä, joihin vesi tippuu. Vuodosta on ilmoitettu useita kertoja isännöitsijälle ja huoltomiehelle, mutta korjaus on tekemättä.

Sirpa Laakson makuuhuoneeseen alkoi vuotaa vettä katosta. Korjaajaa ei saatu ilmoituksista huolimatta viikkoon, minkä jälkeen vettä alkoi tulla toisesta kohdasta. Lopulta vika paikallistettiin ja vuoto korjattiin niin, ettei välipohjan kastuneita eristeitä vaihdettu.

– Aikaa ehti kulua niin paljon, että sain oireita kosteudesta ja jouduin muuttamaan evakkoon toiseen asuntoon, Laakso kertoo.

Rivitalon kuivaushuoneen katto vuotaa. Remontti viipyy, ja ensiavuksi lattialle on tuotu kolme ämpäriä. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Lista jatkuu. Rivitalon otsalaudat kasvavat jotain vihreää ja vaatisivat pikaisesti pesua ja maalausta.

– Olemme tarjoutuneet pesemään ja maalaamaan laudat itse, jos saisimme tarvikkeet. Vastaus on ollut, että ei käy, koska se maksaa, Sirpa Laakso sanoo.

Asukkaiden mukaan ikkunanpielet ovat homeessa ja yhteinen sauna siivottomassa kunnossa. Saunan pesuhuoneen seinissä oli kosteutta ja pyykkituvan lattian pinnoite kuoriutui irti.

– Suihkuhuoneen kosteus korjattiin niin, että lattian liitoksesta otettiin silikonit pois ja pesuhuone kuivattiin pienellä puhaltimella. Suursiivousta luvattiin, mutta sitä ei ole saatu, Irma Merikko kertoo.

Talojen rännit tulvivat yli, koska ne ovat täynnä puista tullutta moskaa. Aidat ovat vinossa ja puskat valtaavat käytäviä.

Hiekkakäytävillä kasvaa puolimetristä heinää. Laattarivistöt harottavat ja talojen sokkeli murenee.

Talvella ongelmia aiheuttaa pihojen hiekoitus ja asuntojen kylmyys.

Laudat ovat pehmenneet räystään alla. Asukkaiden mielestä syynä on rännien tulviminen yli. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Asukkaat ovat siivonneet talkoilla muun muassa talojen yhteisen leikkipaikan ja peranneet ruusupuskia. Suurten puskien leikkuuseen heillä ei ole voimia eikä sopivia koneita.

Eniten Paltankujan asukkaita suututtaa heidän kohtelunsa. Sirpa Laakson mukaan isännöitsijä ei vastaa puhelimeen eikä sähköpostiin. Huoltomies on vastannut asukkaille haistattelemalla ja huutamalla.

– Olemme olleet Salon Vuokrataloihin yhteydessä kymmeniä kertoja ystävällisesti ja vähemmän ystävällisesti. Olen saanut valituksiini jopa vastauksen, että sieltä voi muuttaa pois, jos ei kiinnosta asua. Tässä tuntee itsensä ihan tyhmäksi, kun ilmoittaa selviä vikoja, eikä mitään tehdä, Irma Merikko puuskahtaa.

Asukkaat haluavat nostaa ongelmansa esiin, koska he arvelevat, että vastaavia ongelmia on muissakin Salon vuokrataloissa.

– Emme vaadi mahdottomia, vaan että asumisolosuhteet ovat inhimilliset, Sirpa Laakso sanoo.

Heitä harmittaa myös Paltankujan talojen rapistuminen. Asukkaiden mielestä vuokratalot ovat loistavassa paikassa luonnon keskellä, Inkereen koulun naapurissa ja lähellä palveluita.

Sirpa Laakso muutti Paltankujalle kesäkuussa 1974, kun Perttelin kunnan uudet vuokratalot valmistuivat. Hän istui myös taloyhtiön hallituksessa 16 vuotta.

– Perttelin aikana vuokrataloja pidettiin hyvässä kunnossa. Teimme paljon talkoita, ja lähtökohta oli aina, että kunta hankkii tavarat ja asukkaat tekevät työn. Kuntaliitoksen jälkeen tämä on ollut pelkkää alamäkeä.

Sirpa Laakso on asunut Paltankujan taloissa siitä asti, kun talot valmistuivat vuonna 1974. Hänen mielestään taloja pidettiin hyvässä kunnossa Perttelin kunnan aikana. Uuden Salon aikana taso on romahtanut. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Jarkko Anttila: Yhteisestä omaisuudesta on pidettävä parempaa huolta

Salolainen kaupunginvaltuutettu Jarkko Anttila (sd.) istuu alkavalla kaudella myös Salon Vuokratalot Oy:n hallituksessa. Hän sanoo haluavansa muuttaa 1 500 asuntoa omistavan yhtiön suuntaa.

– Paltankujan talot on malliesimerkki kiinteistöstä, jonka on annettu mennä huonoon kuntoon. Yhteisestä omaisuudesta on pidettävä parempaa huolta.

Anttila sanoo käyneensä kymmenissä kaupungin vuokra-asunnoissa eri puolilla ja nähneensä paljon huonokuntoisia kämppiä.

– Asunnot ovat sellaisessa kunnossa, ettei voi ajatella. Minun tehtäväni on tarttua ongelmiin, vaikka se olisi ikävä asia, hän perustelee.

Anttila sanoo katselleensa, miten muut kaupungit Suomessa tuovat esille vuokra-asuntojaan. Ne ovat osa kaupungin markkinointia, ja hienoilla asunnoilla yritetään houkutella uusia veronmaksajia.

– Kysymys kuuluu, mitä me haluamme tänne. Meidän pitää saada Saloon lisää nettoveronmaksajia, ja kaupungin vuokra-asunnot ovat tärkeitä esimerkiksi kaupunkiin töiden perässä tuleville ihmisille.

Anttilan mielestä Salon Vuokrataloille pitää palkata kiinteistöpäällikkö, joka laatii suunnitelman kiinteistöistä: mistä luovutaan, mitä korjataan ja mihin rakennetaan uutta.

Yhtiölle pitää hänestä valita toimitusjohtaja, joka ymmärtää ison yrityksen toimintaa. Vuokra-asunnoille olisi tehtävä markkinointisuunnitelma ja kunnon nettisivut, joiden kautta asunnon hakijat löytävät Saloon.

– Huollolle pitää rakentaa palkitsemisjärjestelmä, jossa rakennusten hyvästä huollosta palkitaan. Myös asukkaille pitää olla joku palkinto, joka kannustaa pitämään omasta asunnosta hyvää huolta.

Jarkko Anttila on jo välittänyt kymmeniä vuokra-asunnoista otettuja kuvia kaupungin johtaville viranhaltijoille ja poliittisille päättäjille.

Hän toivoo, että kaupungin konsernijaosto ottaa asian käsiteltäväkseen ja että vuokratalojen tulevaisuus tulee käsiteltäväksi kaupunginhallituksen kautta valtuustolle.

– Tiedän, että iso laiva kääntyy hitaasti, emmekä voi ottaa kerralla kymmentä miljoonaa euroa lainaa ja panna paikkoja kuntoon. Toivottavasti muutos alkaa välittömästi, ja 2–6 vuoden sisällä voisimme olla ylpeitä Salon kaupungin omistamasta yrityksestä.

Salon Vuokratalot Oy:n toimitusjohtajan vastaus

Salon Vuokratalot Oy on Salon kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jolla on noin 1 500 asuntoa. Vuokrataloyhtiön isännöinnistä vastaa OP-koti Lounaismaa Oy.

Salon Vuokratalojen toimitusjohtaja Oili Välikangas sanoo, ettei yhtiö ota kantaa yksittäisten asukkaiden kertomiin asioihin.

Sen sijaan hän kertoo sähköpostitse lähettämässään vastauksessa Salon Vuokratalot Oy:n toiminnasta:

”Salon Vuokratalot Oy omistaa Perttelissä 87 asuntoa seitsemässä eri osoitteessa. Kaikkia taloja huoltaa sama huoltoyhtiö ja samat huoltomiehet.

Perttelin asuntojen käyttöaste on käytännössä sata prosenttia. Jokunen asunto on yleensä remontissa ja vailla asukkaita.

Vaihtuvuus on Perttelissä pientä, joten ainakin pääosin asukkaat ovat tyytyväisiä asuntojensa hinta-laatusuhteeseen.

Salon Vuokratalot Oy isännöi asuntoja omakustannusperiaatteella, ts. asukkailta perittävillä vuokrilla ja käyttökorvauksilla katetaan kaikki asuntojen rakentamisesta, ylläpitämisestä, korjaamisesta ja hallinnosta aiheutuneet menot. Asukkaat siis maksavat kaikki menot. Perttelin talojen on siis yhdessä katettava kaikki omat menonsa.

Vuokrat on pyrittävä pitämään edullisina, jotta myös vähävaraisilla asukkailla on mahdollista asua niissä.

Salon Vuokratalot Oy on vuosien mittaan joutunut luopumaan taloista, joiden käyttöaste on ollut alhainen tai joista kertyvillä vuokrilla ei saada katettua talon kuluja. Näin on käynyt usealle kaupunkikeskuksen ulkopuolella sijainneelle talolle, jotka olisivat vaatineet suuria korjauksia, kuten putki-, katto- tai pesutilaremontteja.”

12 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Allikko
17 päivää sitten

Nyt kun huoltomiehille on vihjattu, että heille on tulossa bonus, jos he tekevät työnsä, ei mitään tule tapahtumaan ennen sitä.

Matti S.
16 päivää sitten

Mutta oikeassa isännöitsijä on, turhaa voimavaroja kuluttaa tuollaiseen.

Repa
16 päivää sitten
Reply to  Matti S.

Kuten jutussakin todettiin, yhteisestä omaisuudesta tulee pitää huoli. Mahdollinen päätös rakennuksen ylläpidon alasajosta ei pidä olla isännöitsijän tai huoltomiesten päätettävissä.

Salon kaupungin nykyisessä hyvässä työllisyysnäkymässä tullaan tarvitsemaan runsaasti vuokra-asuntoja uusille työntekijöille.

Asumisen taso ratkaisee
16 päivää sitten
Reply to  Repa

Uudet työntekijät haluavat tänä päivänä uusia tai vähintään uudehkoja asuntoja. Vanhat, säästöliekillä pidetyt ja tilaratkaisuiltaan vanhanaikaiset vuokrahuoneistot eivät menestyvien yritysten palkansaajia juurikaan kiinnosta, vaikka ne olisi pintarempattu modernin näköisiksi.

Somerolta terveisiä
16 päivää sitten

Somerolla on sama tilanne vuokra-asunnoissa. Mitään ei korjata, koska maksaa.

Sen sijaan vuokria kyllä nostetaan koko ajan.

Tyytyväinen asukas
16 päivää sitten

Ollikkalassa sentään oli pitkänhuiskea ahkera talonmies, mutta taisi ollakin vuokratalojen palkkalistoilla.

Nykyään kaikki ulkoistetaan ja kilpailutetaan, niin laatu on sen mukaista.

Talkoot
16 päivää sitten

Siitä vaan talkoot pystyyn tai yhteyttä omistajaan eli Salon kaupunkiin.

Ei ikinä Somerolle
16 päivää sitten

Tosiaan Somerolla on täysin sama tilanne somerkiinteistöjen vuokra-asunnoissa. Kymmenen vuoden aikana on yksi ainut käyttövesiputki remontti ollut ei muuta. Viemärin hajua sentään käytiin lopulta katsomassa mutta korjattiin ilmastointiteipillä. Tapetteja saati wc/kylpyhuone tai keittiö remonteista ei tietoakaan, talo on näiltä osin 1980-luvun kuosissa eli alkuperäisessä kunnossa. Kylpyhuoneessa on jotain vihreää seinän muovimatossa mikä on peitetty pistämällä laatat päälle. Mitä se vihreä lie? Hometta? Tämä vihreä näkyy haljenneen seinäkaakelin välistä. Vuokraa somerkiinteistöt nostaa sen sijaan joka vuosi. Huoneistoissa ei ole edes vesimittareita vaan maksetaan könttisumma vedestä joka kuukausi, joka sekin melkoinen yksineläjälle, kaikkein huippu on että vesi on henkilömääräkohtainen ja näin pienestä… Lue lisää »

Z.Z.Zalolainen
16 päivää sitten

On tuo aika outo asenne, ettei taloa voida rempata, koska vuokrista ei kerry mitään. Eli lahotkoon paikoilleen.. Onkos se peräti kaupungin firma? Julkisivulautakunta(?) voisi käskeä kunnostamaan tuon rumiluksen, jos haluaisi.

Asukas
16 päivää sitten

Asun vuokralaisena osaketalossa, jossa isännöitsijä ei reagoi omistajahäiriköihin lukuisista valituksista huolimatta. Huoltomiehet kyllä hoitavat hommansa kiitettävästi.

Maaret Niemi
16 päivää sitten

Kuinka tälläistä tapahtuu Suomessa ja Salossa?

Mamma maalta
16 päivää sitten

Akkutehtaalle tulevia työntekijöitä varten olisi pitänyt olla valmiina yksiöitä ja pieniä kaksioita remontoituina. Ettei nyt vaan nukuttu jossain?