Kahden kaupungin kirjoittaja – Ilpo Hiltusen uusien tarinoiden taustana on Salo

0
Kiuruvedellä asuva Ilpo Hiltunen asui vuosikymmeniä Salossa. Hänen uusimmat kirjansa sijoittuvat Saloon, ja Vähäjoen ylittävä silta on kuvattu kirjan kanteen. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Urheilukenttä, Vähäjoen sillat, tori.

Ilpo Hiltusen kirjassa Unohditko minutkin (Books on Demand) yhdessä pääosassa on Salon kaupunki, jonne tarina muistinsa menettäneen nuoren miehen toipumisesta kohti normaalia elämää sijoittuu.

Hiltunen on kotoisin Kiuruvedeltä Pohjois-Savosta, ja hän muutti alle kouluikäisenä Saloon. Salossa vierähti nelisenkymmentä vuotta, joista 16 töissä Nokialla. Kun liikuntapaikkahoitajaksi aikuisiällä kouluttautunut Hiltunen sai vakituisen paikan liikuntapaikkamestarina Kiuruvedeltä, hän palasi yhdeksän vuotta sitten lapsuudenmaisemiinsa.

– Voi olla, että tulemme vielä takaisin Saloon tai sitten pidämme molempia kotikaupunkeina, Hiltunen miettii.

Nuoruuden Kiuruvesi piirtyi tarinoihin Hiltusen esikoiskirjassa Muistan kesän -78. Tänä kesänä ilmestyneessä Unohditko minutkin -kirjassa ja työn alla olevassa kolmannessa eletään Salossa.

– Haluan kirjoittaa vanhoista ajoista ja ottaa mukaan tuttuja paikkoja. Ehkä ne ovat vähän nuorisokirjoja, mutta sopivat kaikille. Tykkään, että tarina on pikkaisen opettavainen.

Uutukaisessa opetuksen säie liittyy siihen, miksi kirjan päähenkilön muisti ei toimi. Hän on joutunut vuosia sitten onnettomuuteen yhden typerän päähänpiston vuoksi.

Kirjoittaminen on ollut Ilpo Hiltusen pitkäaikainen haave. Hän päätti joitain vuosia sitten ryhtyä määrätietoisesti toteuttamaan unelmiaan ja alkoi kirjoittaa. Esikoisen aihevalinta osoittautui jälkikäteen mietittynä haastavaksi.

– Kirja kertoo kesästä 1978 Kiuruvedellä, ja en edes silloin ole täälla asunut. Kertojakin oli tyttö. Ajattelin, että otinpa helpon aiheen, Hiltunen naurahtaa itseironisesti.

Valmis teksti sai kustantajilta saman kohtalon kuin sadat käsikirjoitukset vuosittain: Kiitos, mutta ei kiitos. Hiltunen päätti kustantaa kirjansa itse omakustanteita julkaisevan Books on Demandin kautta ja opetteli taittamaan tekstiä.

– Ei se ihan täydellinen ollut, mutta pitää oppia virheistä ja nauttia matkasta, petrata ja parantaa. Toisen kanssa oli jo helpompaa, mutta vielä helpompaa olisi, jos olisin äidinkielen opettaja tai vastaava.

Hiltunen on iloinen siitä, että hänen kirjansa ovat päässeet useiden kirjastojen valikoimiin. Hänen tavoitteenaan on saada kirjansa jonain päivänä vielä kustantamojen listoille  – ja mieluiten kahdesti. Unelmaa tavoitellessaan hän jatkaa omakustanteiden julkaisemista.

– Niillä ei tule tappiota, mutta ei voittoakaan. Omansa saa suurin piirtein takaisin.

Hiltusen kolmannessa, todennäköisesti ensi keväänä ilmestyvässä kirjassa seikkaillaan Moisiossa ja muualla Salon vanhoilla puutaloalueilla. Tapahtumat ammentavat Hiltusen omasta nuoruudesta.

– Kirja kertoo siitä, mitä tehtiin silloin, kun ei ollut kännyköitä eikä kotiintuloaikoja. Se on pieni paljastus ikäisteni vanhemmille. Ei silloin oltu niin kultaisia, vaan tehtiin vähän tihutöitäkin.

Hiltusen nuoruusmuistoissa Salon asuinalueilla oli tarkat rajat. Aikaa vietettiin oman alueen nuorten seurassa ja vain omassa porukassa.

– Siellä mentiin toisten pihojen poikki ja syötiin naapurin porkkanat. Elämä oli silloin erilaista – se oli mukavaa aikaa. Vanhoja aikoja on mukava muistella, ja Salon vanhoja teitä kävellessä kumpuaa lisää tarinoita.