Kauppias siirtyi salaattiyrittäjäksi – Maukan maukkaat aloitti Muurlassa

1
Marjukka Akkasen tuotevalikoimaan kuuluu neljä einessalaattia, mutta valikoima on laajenmassa. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Pienempi sekoitin pyörittää sienisalaattia ja suurempi mylly vääntää perunasalaattia. Hurinan keskellä yrittäjä Marjukka Akkanen keskittyy waldorfinsalaatin annosteluun, kun hän on ensin siirtänyt valkosipulisalaatit kylmäkaappiin.

Valmistuskeittiössä Muurlassa on tehokas tunnelma. Akkanen aloitti loppukesästä Maukan maukkaat -einessalaattien valmistuksen.

Yritysidea lähti Kulinaari-Arin salaateista, joita Akkanen myi pitkään Muurlan M-marketin kauppiaana. Salaattien valmistus loppui, mutta asiakkaat kyselivät niiden perään.

– Tuotteiden kehitykseen ja valmistukseen sain apua Kulinaari-Ari -tuotteista tunnetulta Ari Viitaselta , tuore yrittäjä kertoo.

Mantelirouhe viimeistelee waldorfinsalaatin. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Perunalohkot, maustekurkkukuutiot, purjot, majoneesi ja mausteet sekoittuvat isossa padassa hiljaisella kierrosnopeudella salaatiksi. Kastikkeena on majoneesi ilman kananmunaa.

Salaatit ovat maidottomia, gluteenittomia ja pääosin vegaanisia. Ainoa eläinkunnan tuote on sienisalaatin kastikkeessa oleva kananmuna.

– Mitä enemmän tuotteissa pystyy ottamaan huomioon erilaiset allergiat, sitä parempi.

Akkasen oma suosikki on sienisalaatti. Sen valmistukseen on käytetty montaa eri sientä, muun muassa osterivinokasta, herkkutattia ja herkkusientä.

– Koostumus on kivan kuohkea. Rakastan sitä hapankorpun päällä. Valkosipulisalaatti taas on hyvä uuniperunan täytteeksi.

Raaka-aineet tulevat alihankkijalta. Koneet sekoittavat, mutta pakkaaminen on käsityötä. Rasiakoko on 200 grammaa.

– Käsituntumalla oppii aika hyvin painon, mutta tarkistan vaa’alla, ettei ainakaan ole liian vähän.

Tilava valmistuskeittiö antaa mahdollisuuksia. Kehitysvaiheessa on parhaillaan lämminsavusalaatti.

– Suunnittelen valikoiman laajentamista. Olen saanut apua suurtalouskokkiystäviltäni, joiden kanssa on kokeiltu paholaisenhilloa ja punajuurisalaattia.

Ensimmäiset palautteet ovat olleet kannustavia. Yhden hän on jopa printannut paperille. Siinä maistaja kertoo jääneensä ”ekasta kerrasta koukkuun”.

Salaateissa on raaka-aineina muun muassa ananasta ja kurpitsaa, mausteina valkosipulia ja chiliä. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori

Kauppiasvuosinaan Marjukka Akkanen tottui uutuustuotenäytteisiin. Valmistajilta tuli makupaloja, joiden perusteella kauppias päätti otetaanko tuote valikoimaan.

Nyt osat ovat vaihtuneet.

– Paras keino on viedä salaatit itse maistatukseen kauppiaalle tai lähettää ne.

Parhaimmillaan on käynyt niin, että kauppias on tyhjentänyt salaattipurkin Akkasen edessä ja tehnyt siltä istumalta päätöksen tuotteiden ottamisesta valikoimaan.

Pienelle valmistajalle hyllypaikan ja näkyvyyden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Kauppias antaa hyllypaikan, mutta tuotteiden esillepanosta huolehtii valmistaja.

Oma prosessinsa on tuotteiden säilyvyyden testaaminen.

– Salaattien säilyvyyttä on testattu paljon. Raaka-aineiden ansiosta säilyvyys on hyvä, Akkanen kertoo.

Hän on saanut tuotteita myyntiin moneen kauppaan seudulla, mutta suunnitelmat ovat pitemmällä.

– Salon rajojen ulkopuolelle on mentävä. Myymälämäärä pitää saada isommaksi ja yhteistyötä on tarkoitus laajentaa ravintoloiden ja pitopalvelujen kanssa.

Hän odottaa, että pääsee maistattamaan salaatteja kaupoissa myös kuluttajille. Koronan takia se ei ole vielä onnistunut.

– Asiakkaita on ehdottomasti kiva kohdata. Ja vähän jännittävääkin, 16-vuotiaasta kaupan alalla työskennellyt Akkanen naurahtaa.

Perunasalaatit valmiina jakeluun. Kuva: SSS/Tommi Loimovuori
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Helipee
28 päivää sitten

Onnea ja menestystä! Suosin mielelläni lähiruokaa ja oli kiva huomata, että usea tuotteista sopii myös meille vegaaneille. Menee taatusti kokeiluun.