Someron kaupunginhallituksen kenttäpäätös uuteen käsittelyyn – nyt puhuttaa myös päätöksen sekavuus

6
Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen vie kaupunginhallituksen kenttäpäätöksen uudelleen käsiteltäväksi seuraavaan hallituksen kokoukseen. Kuva: SSS\Minna Määttänen

Somerolla pohditaan parhaillaan, miten toimia kaupunginhallituksen urheilukenttäpäätöksen jälkeen.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Mäki-Teeri kertoo, että kokoomuksen ryhmässä selvitellään päätöksen laillisuutta. Kaupunginhallituksen päätös syntyi kokoomuksen esityksestä.

– Jos päätös ei ole kuntalain mukainen, kaupunginhallitus korjaa esitystään, Mäki-Teeri toteaa.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen aikoo viedä kaupunginhallituksen päätökseen uudelleen seuraavaan hallituksen kokoukseen.

– Tehty päätös kyseenalaistaa kaupunginvaltuuston tekemän määrärahapäätöksen. Päätös on myös niin epäselvä, että sitä pitää tarkentaa, Suikkanen sanoo.

Kaupunginhallitus päätti viime maanantaina äänin 3–6 , että urheilukentän puku- ja pesutiloja ei siirretä Soluun, vaan lukion entinen väliaikaistila myydään. Pesu- ja pukutilat pitäisi kaupunginhallituksen mukaan suunnitella muualle. Päätöstä kannattivat kokoomuksen lisäksi SDP ja perussuomalaiset. Keskustan edustajat äänestivät vastaan.

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää korosti päätöksen jälkeen Salon Seudun Sanomissa (SSS 16.9.2021), että kaupunginhallitus ei voi kuntalain mukaan muuttaa oma-aloitteisesti valtuuston tekemiä päätöksiä eikä laiminlyödä niiden täytäntöönpanoa.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Ryhtä sanoo, että asia pitää viedä uudelleen hallituksen käsiteltäväksi ja tehdä valtuuston tahdon mukainen täytäntöönpanopäätös. Ryhtä katsoo, että kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole kyse yksittäistapauksesta.

– Tämä päätös on valitettava esimerkki somerolaiseen kuntapolitiikkaan pesiytyneestä toimintatavasta, jolla demokraattisesti tehtyjä päätöksiä pyritään mitätöimään ja hankkeita jarruttamaan. Päätös osoittaa vakaata harkintaa valtuuston päätöksen mitätöimiseksi. Myös keskustaa yritettiin jo etukäteen saada tämän päätöksen taakse.

Ryhtä kaipaa luottamushenkilöille lisää koulutusta. Samalla hän korostaa valtuustoryhmien vastuuta.

– Valtuustoryhmien tulisi vakavasti pohtia, miksi laiton päätös syntyi, mitä siitä seuraa ja miten vastaavat tapaukset pystytään tulevaisuudessa ehkäisemään.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Matias Mäkinen huomauttaa, että kaupunginhallituksen päätöksen laillisuus pitää selvittää.

– Tällä päätöksellä tuskin voidaan suoraan jatkaa. Kaupunginhallituksen päätös on vähintään valtuuston lainvoimaisen päätöksen hengen vastainen, eikä valtuuston yli pitäisi liian heppoisesti kävellä. Nyt olisi hyvä kaikkien yhdessä miettiä, millä tavalla asia pitäisi käsitellä uudelleen, Mäkinen toteaa.

Mäkinen pitää kaupunginhallituksen käsittelyä yksittäisenä erehdyksenä.

– Ihmisiä päättäjätkin vain ovat, ja lain tarkkaa tuntemusta harvemmin on liikaa edes hallituksen pöytäkunnassa.

Mäkinen toivoo kuitenkin yleisiin toimintatapoihin muutoksia.

– Viime aikoina tapahtunut päätösten veivaaminen ja muuttaminen loppuhetkillä eivät ole suotavia toimintatapoja. Ne myös tulevat joskus todella kalliiksi veronmaksajille. Tästä veivaamisesta tai jopa päättämättömyydestä ei ole vielä päästy pois, mutta toivottavasti siihen suuntaan mennään.

SDP:n Antti Kotti toteaa olevan selvää, että kaupunginhallitus ei voi kävellä valtuuston päätöksen yli.

– Asian jatkovalmistelu lähtee siitä, että se käsitellään valtuustossa uudelleen, toteaa Kotti, joka ei halua kommentoida muuten tilannetta enempää.

Mitä kaupunginhallitus oikein päätti

Somerolla on noussut nyt keskustelu myös siitä, mitä kaupunginhallitus oikein viime maanantaina päättikään. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus (kok.) kirjoittaa torstaina Facebook-sivuilleen tekemässä viestissä, että kokoomuksen ehdotuksessa oli vain, että Solu myydään ja urheilukentän puku- ja pesutiloja suunnitellaan muualle.

– Muihin asioihin emme edes ehdotusta tehneet, vaan tekstissämme lukee, että peruskorjaus pitäisi suunnitella uudelleen, ei siis että pitää. Sillä on iso ero, Varjus huomauttaa sivuillaan.

Varjus viittaa kaupunginhallituksen päätökseen, jossa pöytäkirjan mukaan todetaan Solun myyntiä koskevien rivien jälkeen, että ”Kenttähanke pitäisi laittaa uudelleen valmisteluun. Urheilukenttä pitäisi korjata kuntoon nykyisenkokoisena, säästää vanha katsomo ja rakentaa joko siihen tai sen välittömään läheisyyteen uudet suihku- ja wc-tilat.”

Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut Varjusta kommentoimaan tarkemmin esitystä ja sen tarkoitusta.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tero Pirttilä (kesk.) ihmettelee keskustelua sanapäätteistä.

– Kaupunginhallituksen koko keskustelu ja käsittely pohjautuivat siihen vaatimukseen, että kentän peruskorjaus täytyy suunnitella uudelleen. Tästä kannanotosta me äänestimme ja kolme keskustan edustajaa jäi tappiolle.

Pirttilä huomauttaa, että kaupunginhallituksen päätökseksi ei kannata esittää sellaista, mitä ei tarkoita.

– Kannattaa tehdä myös sen verran selkeitä ehdotuksia, että tiedetään myöhemmin, mitä on päätetty.

Pirttilä toteaa, että asian jatkon ja päätöksen laillisuuden kannalta sanamuodoilla ei ole merkitystä.

– Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan Solua ei korjata puku- ja pesutiloiksi, vaan se myydään. Tämä on vastoin valtuuston päätöstä. Pukutilojen tekeminen nykyiseen katsomoon tai muualle kentälle edellyttää myös uutta suunnittelua ja valtionosuutta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Mäkinen on Pirttilän linjoilla. Kaupunginhallituksessa kokoomuksen ehdotus sai taakseen myös perussuomalaisten kaksi edustajaa.

– Kaupunginhallituksen kannanotto ja päätös oli, että koko peruskorjauksen suunnittelu pitää laittaa uusiksi. Sellaisena tätä päätöstä on tulkittu ja luettu. Loppu on pelkkää semantiikkaa, Mäkinen sanoo.

Myös Mäkinen toteaa Solun myyntiä koskevan päätöksen edellyttävän uutta suunnittelua ja uutta valtionosuushakemusta.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Päälle päsmärit
2 vuotta sitten

Riitta Ryhtä (kesk.) sanoo ettei päätös ole ainut, ja vaikuttaa tietäneen ettei näin voi toimia. Herää vain kysymys miksei Ryhtä ole sitten aiemmin puuttunut tähän vaan vasta nyt avautuu tietämyksestään kun virhe on jo päässyt syntymään?
Myöhäistä se nyt on päteä.

Pauli Eino
2 vuotta sitten

Someron kaupunginvaltuusto varasi talousarviokokouksessaan 14.12.2020 urheilukentän huoltorakennukseen ja sosiaalitiloihin 249000 euroa. Valtuusto ei kuitenkaan ole päättänyt, että huoltotilat tehdään väliaikaiseen solurakennukseen, vaan tätä on esittänyt tekninen lautakunta. Kaupunginhallituksella on ollut täysi oikeus torpata tämä esitys. Tämä päätös ei siis ole valtuustonpäätöksen vastainen eikä vastoin kuntalakia.
Puolueiden Somerolla tulisikin nyt yhdessä miettiä, että miten asiassa päästään eteenpäin. Nykymeno ei johda mihinkään.

Selvä asia
2 vuotta sitten
Reply to  Pauli Eino

Olen itse aktiivinen kunnallispolitiikan seuraaja ja seurannut valtuuston kokouksia niin paikan päälla kuin korona-aikaan netistä. Seurasin myös kahta kokousta, joissa urheilukentästä päätettiin. Vastakkain oli määrärahaesitys, joka perustui kentän peruskorjauksesta laadittuun suunnitelmaan, ja kaupunginhallituksen ehdotus pienemmästä korjauksesta. Molempia äänestyksiä edelsi molemmissa kokouksissa runsas keskustelu siitä, millainen remontti kentälle pitäisi tehdä. Molemmissa tapauksissa kaupunginhallituksen ehdotus hävisi ja tehtyyn suunnitelmaan perustuva määrärahaesitys voitti. Sivusta seuraajalle valtuuston tahto tuli täysin selväksi myös remontin sisällöstä.

Sivusta seurannut
2 vuotta sitten
Reply to  Pauli Eino

Toimielin, jolla on ollut valta hyväksyä suunnitelmat, on näin toiminut, pöytäkirja liitteineen on ollut myös aikanaan kaupunginhallituksen kokouksessa. Jos hallitus olisi halunnut päätöstä muuttaa asian osalta, olisi hallituksen pitänyt käyttää otto-oikeutta pykälään. Tekninen lautakunta on hyväksyttyjen suunnitelmien pohjalta esittänyt hallitukselle investointiohjelmaan investoinnit kustannusarvioiden pohjalta. Hallitukselle tämä ei kelvannut, vaan siellä ravistettiin hihasta uudet pienemmät summat, ilman suunnittelua tai kustannuslaskentaa. Valtuusto palautti päätökseen suunnitelluille hankkeille laskettujen kustannusarvioiden mukaiset määrärahat

Ei oikeasti vaan leikisti
2 vuotta sitten

Tästä tuleekin hauska syksy, kun koulujen kohtaloa mietitään tämän epämääräisen tyylin jatkuessa: Someron kaupunginhallitus päätti, että Kirkonmäen koulu pitäisi lakkauttaa ja kyläkoulujen yläluokat pitäisi siirtää keskustaan. Tehdään päätös mutta sanotaan kaikille tyytymättömille vanhemmille, emme me sitä oikeasti tarkoittaneet.

Demokratia edellä
2 vuotta sitten

Ihmettelen hieman tämän keskustelun juuttumista siihen, salliiko kuntalaki tehdä jotakin vai ei. Eikö demokratiassa pitäisi nimenomaan myös kunnioittaa enemmistön tahtoa? Sehän on kaiken demokraattisen päätöksenteon perusta. Ellei näin tehdä, on lopputulos tämä jatkuva kädenvääntö, jossa mikään ei etene. Tämä ei vie kaupunkia mihinkään, kun etsitään vain tapoja estää päätösten toimeenpano. Jos tämä asia menee vielä valtuustoon, toivoa sopii, että niin tapahtuu.