Kyllä se Tepsi on – myös Tappara ja HIFK saivat merkittävää kannatusta SSS:n äänestyksessä

1
Lähes 30 prosenttia äänestäjistä ilmoitti suosikikseen TPS:n. (kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa)

Kyllä se on Turun Palloseura, joka miesten Liigassa eniten salolaisia kiinnostaa. Tämä johtopäätös on syytä vetää myös äänestyksestä, joka oli Salon Seudun Sanomien lukijoille avoinna noin viikon ajan.

TPS sai äänistä kaikkiaan 28,9 prosenttia. Kommenteissa korostuivat muiden muassa kotiseudun seura ja myös tietyt legendat.

– Suosikki 1990-luvun alkupuolelta asti. Saku Koivu -nimisen pelaajan ansiosta, kertoo nimimerkki Jomppe Salosta.

Esa Keskisestä tykkäsin, niin sen perässä tuli Tepsi! kirjoittaa puolestaan Maria Nieminen.

Fanitus on melko usein peruja kaukaa historiasta.

– Käytiin isän kanssa katsomassa TPS:n pelejä 1970-luvulla. Kunnon fani ei suosikkia vaihda, naulaa Mika.

– Isän sylissä taaperona 1970-luvun lopulla Kupittaan jäähallissa Tepsin peliä seuraamassa. Siitä se silloin lähti, kertoo Teemu oman, pitkälti Mikan kaltaisen tarinansa.

TPS:n ero äänestyksessä toiseksi ”sijoittuneeseen” Tapparaan oli runsaat kymmenen prosenttiyksikköä. Joka tapauksessa myös Tapparan kannatusta löytyy näiltä kulmilta merkittäviä määriä, sillä tamperelaisten saalis oli yli kuudesosa kaikista äänistä.

– Vuonna 1975 Märynummen ala-aste, ekaluokan ensimmäinen välitunti. Kuudennen luokan poika, jolla oli Tapparan sininen kangastakki jossa valkoiset hihat ”pyysi” ekaluokan poikia piharakennuksen eteen riviin ja nostamaan käden ylös jos ei kannata Tapparaa. Yhtään kättä ei noussut, tunnelmoi Tapio Iltanen.

– Nyt piharakennus on purettu, omat koulut käyty ja kuudesluokkalainen asuu Turussa, pettymyksekseni olen nähnyt hänen päässään mustavalkoisen pipon, hän jatkaa viitaten TPS:n mustavalkoisiin väreihin.

Reilusti kaksinumeroiseen kannatukseen ylsi myös otteluihinsa nykyisin eniten yleisöä keräävä Helsingin IFK.

– Skulataan Stadille edelleen, kertoo nykyisin Salossa asuva HIFK:n kannattaja.

Muutenkin juuri ”Stadin Kingien” kohdalla toistuvat ikuisuuden argumentit.

– Pennusta asti. En gång HIFK, alltid HIFK! huudahtaa salolaisnimimerkki JK.

Hajaääniä kertyi kaikille 15 liigaseuralle – vähiten viimeisimpinä sarjaan tulleille. Ilves jäi Tampereen keskinäisessä vertailussa yli kymmenen prosenttiyksikön päähän Tapparasta.

Ilves ja Lukko päätyivät tasapeliin. Näitä molempia ilmoitti symppaavansa aktiivinen penkkiurheilija Pete.

– Ilves ja Lukko ovat aina olleet altavastaajia suurten varjossa. TPS ei missään nimessä, jo 80-luvulla joukkueen kannattajat olivat ylimielistä kansitakki- ja minkkiturkissa kulkevaa jengiä jolle tärkeämpää oli näyttäytyä oikeassa seurassa kuin aidosti olla kiinnostunut jääkiekosta, naulaa Pete.

SSS:N ÄÄNESTYS MIESTEN LIIGAN SUOSIKKIJOUKKUEESTA

Kärkikolmikko erottui

1) TPS 28,9 prosenttia äänistä
2) Tappara 17,4
3) HIFK 14,2
4) Ilves & Lukko 6,4
6) Kärpät 6,0
7) Ässät 5,5
8) SaiPa 3,2
9) HPK, JYP ja Pelicans 2,8
12) KalPa ja KooKoo 1,8
14) Jukurit 1,4
15) Sport 0,5

Ääniä annettiin yhteensä 225 kappaletta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Muukalaiset pois Tampereelta
1 kuukausi sitten

Tärkeänä muistutuksena, että Tapparan kannattajat ovat pääosin gloryhuntereita.