Mitä salolainen lentopallo olisi ilman ViLePaa? Vihdin Lentopallo oli 1990-luvulla Suomen parhaita junioriseuroja

0
Vihdin Lentopallon juhlakirjan kirjoittaja Jorma Finer (kesk.) luovutti omat kappaleet Tomi Lemminkäiselle (vas.) ja Nisse Huttuselle. (kuva: SSS/Juha Tuuna)

Salolaisella lentopallolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Harva kuitenkaan ymmärtää, että ilman Vihdin Lentopalloa perinteet olisivat huomattavasti vähemmän kunniakkaat.

Vuonna 1989 Vihdin Pallosta omaksi seurakseen eriytynyt ViLePa on kasvattanut lukuisia myöhemmin Salossa vahvasti vaikuttaneita pelaajia ja valmentajia. ViLePan kautta Saloon ovat tulleet muun muassa kolme kertaa Salon parhaaksi urheilijaksi valittu Olli Aakula, pääsarjauransa Salossa aloittanut ja lopettanut nykyinen pelaaja-agentti Nisse Huttunen sekä LP Viestin maan parhaaksi naisten seuraksi nostanut Tomi Lemminkäinen.

Lemminkäisen apuvalmentajan Salon Viestissä toiminut Jani Nuolimo sekä LP Viestissä Suomen mestaruuden 2013 voittanut Essi Helminen ovat myös ViLePan kasvatteja. Lisäksi Armisen sisarukset Hanna-Mari ja Riikka pelasivat ViLePassa SM-sarjaa ennen kuin Salon Viesti nousi sinne.

– Tämä olisi varmaan hyvä nostaa esiin, arvelee ViLePan perustajajäsen ja seuran historiikin kirjoittanut Jorma Finer.

Finer luovutti historiikin Huttuselle (Lemminkäinen oli saanut omansa jo aiemmin) tiistaina Halikon Prisman kahviossa.

Kolmikon jälleennäkeminen synnytti tunnin kestäneen muistelutuokion, jossa ulkopuolisella tarkkailijalla oli vaikeuksia pysyä perässä. Se kävi harvinaisen selväksi, että ennen oli paremmin.

ViLePa oli voimiensa tunnossa ensimmäisinä toimintavuosinaan. Seura voitti 1990-luvulla huimat 21 nuorten SM-mitalia, ja oli kaudella 1997-1998 epävirallisesti Suomen paras lentopalloseura.

Lemminkäisen valmentamat juniorijoukkueet toivat ison osan SM-mitaleista. Parhaana kautena Lemminkäisen joukkueet voittivat samana vuonna tyttöjen ja poikien Suomen mestaruudet.

– Vihdissä oltiin edelläkävijä siinä, että esimerkiksi minua ei valmentanut koskaan yhdekään pelaajan isä. Suurimmalla osalla valmentajista oli motiivina joku muu kuin se, että joukkueessa pelaa oma lapsi, Lemminkäinen muistelee.

ViLePan miesten alasarjaotteluissa alueen koulujen pienet salit pullistelivat katsojista, kun ViLePa pelasi paikallisotteluita Nummen Hukkia vastaan.

– Pelasimme nelossarjaa hallissa, jossa katto oli viisi ja puoli metriä korkealla ja kentän kulmaan oli piirretty metri kertaa kaksi ruutu, josta sai varastaa syöttäessä, Finer kertoo.

– Silloin muuten juniorit siirtyivät tosi nuorena miesten peleihin, Huttunen korostaa.

– Tuolloin alasarjajoukkueessa saattoi olla pelkkiä junnuja ja pari kokenutta miestä, jotka lähinnä valmensivat, Lemminkäinen lisäsi.

Huttunen lähti ViLePasta Salon Viestiin jo kesällä 1993.

– Neuvottelimme sopimuksesta salolaisella huoltoasemalla Järven ”Jallun” (Jarmo) kanssa. Hän oli laittamassa minua A-poikiin, mutta itse olin tulossa suoraan miesten joukkueeseen, Huttunen muistelee.

Huttunen oli oikeassa. Hän oli nostamassa avauskaudellaan Viestiä pääsarjaan ja pelasi kesällä 1994 ensimmäisen A-maaottelunsa ennen ensimmäistä liigaottelua!

– Nissehän lähti ViLePasta tossujen vuoksi, Finer virnisti.

– En saanut kuin polvisuojat, Huttunen kuittasi.

Laadukkaan juniorityön ja muutaman täsmähankinnan seurauksena ViLePa nousi naisissa ja miehissä pääsarjaan.

Naisten joukkue pelasi SM-sarjaa kaudet 1997–1999, mutta toiminta lopetettiin kapean organisaation ja pelaajapulan vuoksi.

Miesten joukkue nousi kaksi kertaa pääsarjaan. Ensimmäinen liigavisiitti (1995–1996) jäi yhteen kauteen, tuolloin joukkueessa pelasivat Aakula ja Lemminkäinen. Toisella kerralla (2000–2001) ViLePa luovutti liigapaikkansa helsinkiläiselle Rocksille, mutta yritys juurruttaa liigalentis pääkaupunkiin jäi sekin vain vuoden mittaiseksi.

Nykyään ViLePalla on neljä juniorijoukkuetta ja yksi miesten joukkue. Ajat ovat totisesti muuttuneet.

Finer pelkää, että miesten hienosti onnistuneet EM-kotikisat jäävät lajille vain lyhyeksi näkyvyyspiikiksi.

– Se voi laskea rajusti, ellei oikeasti ryhdytä tekemään töitä lajin eteen, Finer vaatii.

Juhlakirja onkin Finerin ”viimeinen palvelus” perustamalleen seuralle ja rakastamalleen lajille. Iso osa kirjan tuotoista menee suoraan paikallisten seurojen junioritoimintaan.

Jorma Finerin kirjoittama Vihdin Lentopallon historiikki ”Kymmenessä vuodessa Suomen parhaaksi” on myynnissä Halikon Prismassa. Jokaisesta myydystä kirjasta menee viisi euroa Salon Viestin junioritoimintaan.