Salon Teatterin ensi vuosi venyy Olli Tolan Vuokravaimosta Victor Hugon Kurjiin

0
Johanna Parkkinen (kesk.) toteuttaa ensi vuonna yhden suurista unelmistaan ja ohjaa Salon Teatterin näyttämölle Victor Hugon Kurjat. Janne Jämsä ohjaa kesäksi Vuohensaareen oman dramatisointinsa tarinasta Liian paksu perhoseksi. Mia Kuisma iloitsee monipuolisesta ohjelmistosta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Salon Teatterin ensi vuoden ohjelmiston kantavana teemana on lähimmäisenrakkaus, joka yhdistää kolmelta eri vuosisadalta valittuja eri tyylisiä näytelmiä. Luvassa on koko perheen musikaalia, farssia, puhedraamaa, musiikkinäytelmää ja tragikomediaa.

Teatterin taiteellinen johtaja Johanna Parkkinen toteaa teeman nousseen korona-ajan koettelemuksista.

– Lähimmäisistä on tärkeää pitää huolta, ja yhteiset hetket ovat tärkeitä.

Uuden vuoden avaa farssikomedia Vuokravaimo, joka saa ensi-iltansa jo tämän vuoden puolella. Näytännöt ovat 13.11.–12.2.

– Yleisö on toivonut farssia kaikissa tekemissämme asiakaskyselyissä. Ehkä on jo aika tuoda sellainen lavalle. Viimeksi täällä on esitetty Housut pois vuonna 2010, Salon Teatterin toiminnanjohtaja Mia Kuisma huomauttaa.

Olli Tolan käsikirjoittama farssi kertoo uutta kukoistusta pelifirmalleen janoavista miehistä, jotka saavat amerikkalaisen sijoittajan innostumaan firmastaan. Ongelmia syntyy, kun perinteisiä perhearvoja kannattava rahoittaja tahtoo tavata miehet puolisoineen. Vaimoja järjestellessä paikalle saapuu sopivasti pizzalähetti.

Karolina Blom tekee Salon Teatteriin esikoisohjauksensa Vuokravaimolla, joka pyörittelee ajan ilmiöitä ja sukupuolirooleja.

Marraskuussa ensi-iltansa saava Vuokravaimo toteuttaa Salon Teatterin asiakaspalautteiden hartaan toiveen farssista. Kuva: SSS/Marko Mattila

Koko perheen musikaalia Tippukivitapaus esitetään 11.3.–7.5. Sen ensi-ilta on siirtynyt koronan takia kahdella vuodella ja osa näyttelijöistä on jo jouduttu vaihtamaan, mutta ohjaaja Johanna Parkkinen on yhä innoissaan:

–  Tippukivitapaus on uutta ja ajankohtaista lastenteatteria, joka sisältää nokkelaa tekstiä ja leikkisän särmikästä musiikkia. Se kertoo nähdyksi tulemisen tärkeydestä, rohkeudesta ja yhteistyön voimasta.

Laura Ruohosen käsikirjoittaman näytelmän musiikin on säveltänyt Anna-Mari Kähärä.

Vuohensaaren kesäteatterissa nähdään ensi kesänä musiikkinäytelmä Liian paksu perhoseksi. Sen ohjaa tamperelainen Janne Jämsä, joka tekee myös uuden dramatisoinnin Sisko Istanmäen romaanista ja lisää näytelmään musiikkia.

Jämsä puhkuu intoa saadessaan tarttua ikoniseen romaaniin, josta on tehty useampia näytelmäsovituksia ja televisioelokuva.

– En malttaisi odottaa, että harjoitukset saadaan käyntiin ja päästään Vuohensaareen, hän nauraa.

– Tragikoominen Liian paksu perhoseksi on erittäin koskettava tarina Kaisusta ja Ernistä, joiden tiet kohtaavat. Näytelmässä seurataan kahden rikkinäisen ja epävarman ihmisen kasvua.

Kaisu haluaa kääntää elämässään uuden sivun ja lähtee apulaiseksi kauppaan, joka on jäänyt Ernin pyöritettäväksi tämän isän kuoltua.

– Tarina alkaa 1960-luvulta, mutta käsittelee ajankohtaisia aiheita. Näytelmässä pohditaan, miten löytää paikkansa yhteisössä ja miten seistä omilla jaloillaan.

Jämsä valitsee näytelmään sekä vanhempia että tuoreempia kotimaisia kappaleita.

Hän päätyi ohjaajaksi Salon Teatterin pyydettyä tarjouksia ohjauksesta.

– Arvot ja tekemisen meininki kohtasivat, Jämsä iloitsee.

Ensi-iltaan 2. heinäkuuta valmistuva näytelmä roolitetaan marraskuussa.

Ensi syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Johanna Parkkinen aloitti teatteriharrastuksensa Salon Teatterissa. Juhlavuotensa kunniaksi hän toteuttaa yhden suurista unelmistaan ja ohjaa Victor Hugon Kurjat Minna-Stiina Saaristo-Vellingin dramatisoinnin mukaan. Puhenäytelmän ensi-ilta on 17. syyskuuta.

Parkkinen haluaa tehdä visuaalisesti hienon teoksen, joka keskittyy näyttelijäntyöhön. Näyttelijöiden lisäksi teoksessa kuullaan soittajia.

Parkkinen toteaa dramatisoinnin syventävän roolihahmoja ja taustoittavan tapahtumia.

– Roolihenkilöiden kohtaloihin pystyy samaistumaan hyvin. Äärimmäisen vaikeina aikoina ihmisten voimavaraksi nousee lähimmäisenrakkaus.

Ihmisoikeuksia painottavan näytelmän päähenkilö on entinen kaleeriorja Jean Valjean.

– Ajaton tarina kertoo suurista tunteista 1800-luvun Ranskassa, epäoikeudenmukaisuudesta, uhrautumisesta ja armollisuudesta.

Näytelmän roolit jaetaan alkuvuodesta.

Pikkujoulukauteen 2022 on suunniteltu improvisoitu näytelmä. Johanna Parkkinen haluaa haastaa improvisaatioteatterin harrastajat.

– Näyttelijöille treenataan säännöt, mutta mitään muuta valmista ei tehdä. Näyttelijät rakentavat hahmonsa ja tarinan yleisöltä tulevien aiheiden perusteella, joten joka esityskerta on ainutlaatuinen. Improvisoitu näytelmä ei koskaan toistu.

Pauliina Saloniuksen ohjaaman Seilin siirtyneet näytökset ovat meneillään parhaillaan ja Vuokravaimoa harjoitellaan. Lokakuun alusta alkaen Salon Teatterin katsomo voidaan ottaa täyteen koronan kokoontumisrajoitusten poistuessa eikä ensi-iltojen perumista tarvitse pelätä. Maski- ja hygieniasuositusten noudattaminen jatkuu.

Salon Teatterin toiminnanjohtaja Mia Kuisma tietää, että yleisö kaipaa teatteriin:

Seilin esityksiin on otettu syksyn aikana sadan hengen yleisö ja kaikki näytännöt ovat olleet loppuunmyytyjä.

Salolaissyntyinen Johanna Parkkinen on Salon Teatterin uusi taiteellinen johtaja. Hän on aloittanut pestinsä syyskuun alusta, mutta ollut jo aiemmin mukana suunnittelemassa ensi vuoden monipuolista ohjelmistoa, jota yhdistää lähimmäisenrakkauden teema. Kuva: SSS/Marko Mattila

Intohimona teatteri

Johanna Parkkisen työ yhdistyy elämäntapaan.

Turkulainen Johanna Parkkinen aloitti osa-aikaisesti työnsä Salon Teatterin taiteellisena johtajana syyskuun alusta, mutta on ollut jo pitkään mukana toiminnassa suunnittelemassa tulevaa ja vaikuttamassa ohjelmistovalintoihin.

Teatterin toiminnanjohtaja Mia Kuisma tiesi heti, mitä tehdä, kun Salon Teatterin entinen taiteellinen johtaja Pauliina Salonius eteni urallaan Seinäjoen kaupunginteatteriin. Paikkaa ei avattu hakuun, vaan Kuisma alkoi houkutella Parkkista Saloon. Lämmittelyä ei tarvinnut jatkaa pitkään.

– Haaveilin työstä tässä paikassa ja päätin tarttua haasteeseen, salolaissyntyinen Parkkinen toteaa.

Hän aloitti teatteriuransa 20 vuotta sitten juuri Salon Teatterista kesäleirin ja taiteen perusopetuksen kautta.

– Se oli menoa saman tien, hän muistaa.

Ensimmäiset roolinsa kuten kaappikellon Johanna Parkkinen teki Tarja Saikkosen ohjauksessa. Salon seudulla hänet on nähty myös muun muassa Kirakan, Vuohensaaren ja Mathildedalin kesäteattereissa.

– Halusin teatterista ammatin, ja vuonna 2013 pääsin Salon Teatteriin tekemään kaikkea siivouksesta tuottamiseen ja apuohjaamiseen.

Näyttämötyötä kansaopistossa opiskellut Johanna Parkkinen opiskeli myös kulttuurituottajaksi. Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi hän valmistui Turun Taideakatemiasta.

Parkkinen on tehnyt monenlaista teatterin saralla. Hän on työskennellyt pitkään turkulaisessa kiertueteatterissa ohjaajana, tuottajana ja näyttelijänä sekä toiminut taiteen perusopettajana. Vuosi sitten hän oli ohjaamassa myös Salon Teatterin lasten ja nuorten ryhmiä.

– Teatteri on intohimoni ja elämäntapa, Parkkinen toteaa.

– Teatterintekijänä pääsee hyppäämään toisen saappaisiin ja syventymään erilaisiin teemoihin. Yhdessä tekeminen on tärkeä voimavara teatterilaisille.

Katsojan kannalta Parkkinen näkee merkityksellisenä mahdollisuuden kokea asioita yhdessä muiden kanssa; tuntea ja oivaltaa.

– Yhteinen kokemus tekee teatterista elokuvaa vaikuttavamman kokemuksen.

Johanna Parkkinen

Salon Teatterin taiteellinen johtaja syntyi Salossa 1.3.1990.

Teatteri-ilmaisun ohjaaja asuu Turussa puutalossa lyhytkarvaisen colliensa Tildan kanssa.

Kulkee Kupittaan asemalta junalla töihin Saloon.

Harrastaa kävelylenkkejä ja äänikirjojen kuuntelua. Viime aikoina kuuntelussa ovat olleet hyvinvointikirjat.

Motto: Rohkeasti kohti uutta. Pystyt tähänkin.