Pentuvuosi jatkuu Liekin reissatessa Puumalaan

0
Liekki ottaa rennosti Saimaan maisemissa. Kuva: SSS/Minna Filppu

Salon Seudun Sanomat seuraa vuoden alussa syntyneen australianterrieri Liekin kasvamista sarjassaan Pentuvuosi. Vuorossa on 22:s osa, jossa autoillaan Puumalaan, lenkkeillään Ristiinassa kalliomaalauksille ja ihmetellään Lahden teknobileitä.

Lähdimme elokuun lopulla nauttimaan kesän viime rippeistä mökille Puumalaan. Liekin kanssa on helppo matkustaa, koska se on pienestä pitäen tottunut kulkemaan. Pitkä ajomatka vaati tietenkin pari pysähdystä, jotta koirat pääsivät verryttelemään, asioimaan ja juomaan.

Vieraaseen mökkiin asettuminen kävi koirilta luonnikkaasti saman tien, kun omat tavarat kannettiin sisälle. Uusissa maisemissa koirat ovat aina valppaampia kuin kotioloissa ja siksi niiltä kuluu myös tavallista enemmän energiaa. Mökillä niiden oli pysyteltävä valveilla koko päivän ja mielestään seurattava meitä jokaiselle vedenhakureissulle laiturille ja kaivolle, tarkkailtava puiden hakua ja hyyskäkäyntejä, ja pyörittävä nuotiopaikan ympärillä.

Kerran Viuhka luisui jyrkältä kalliolta Saimaaseen, kun se lähti pitkin rantakallion pystyä reunaa seuraamaan uimistani. Avustustoimet eivät olleet tarpeen, kun se pääsi omin avuin rantaan ja kiipeämään maalle. Vesi oli jo pirun kylmää, ja Liekki ymmärsikin pysytellä laiturilla ja tasaisemmalla rantakalliolla..

Monen tunnin automatkalla koirat tarvitsevat asiointi- ja juomataukoja. Lounasaikaan aussien osuus irtosi isännältä risottoboksista. Kuva: SSS/Minna Filppu

Yhtenä päivänä kävimme Ristiinassa katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia. Mökkikansiossa maalauksille vievän reitin pituudeksi kerrottiin ”kolmisen kilometriä”. Parkkialueen opastetaulussa arvio oli 2,5 kilometriä, mutta vastaan tulleet naiset kertoivat mitanneensa matkaksi vain kaksi kilometriä. Niin tai näin, ne olivat pisimmät kävelemämme 4–6 kilometriä.

Kiviset ja juurakkoiset polut veivät toistuvasti jyrkkiä mäkiä ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas. Menomatkaan kului näkymiä katsellessa tunti, mutta paluumatka sujui 40 minuutissa. Kännykkä rekisteröi mittariinsa lähes 10 000 askelta mokomalta pikkumatkalta. Maisemat olivat mahtavia, ja kalliomaalaukset tuli nähtyä omin silmin.

Liekki loikki Viuhkan kanssa matkan iloisesti. Suoritus otti kuitenkin pennun voimille, sillä mökille päästyämme se nukkui lähes tauotta seuraavaan aamuun. Reitti oli ollut sille turhan rankka. Paikalle olisi päässyt vesiteitsekin.

–  Noi hylkeet on kiveä. Eihän niissä ole mitään kiinnostavaa, tuumasi Viuhka Puumalan norppapatsaalla. Kuva: SSS/Minna Filppu

Kauppareissujen yhteydessä kävimme kävelemässä Puumalan ja Mikkelin keskustoissa. Puumalalainen kahvila ei sallinut koiria edes terassilleen, mutta läheltä löytyi rento ravintola, jonne Viuhka ja Liekki olisivat päässeet sisällekin. Asetuimme aurinkoiselle terassille, jossa oli vesikuppikin valmiina. Kokki toi koirille kinkkuleikkeleitä, ja Liekki kävi tervehtimässä kaikki sille huomiota osoittaneet asiakkaat. Pöydän alla maanneet koirat eivät olleet ongelma myöskään Mikkelin torin kupeessa sijaitsevan ravintolan terassilla, jossa ruokailimme.

Puumala on tunnetusti punkkiseutua. Mökkiviikon aikana tuli koirista kierrettyä irti kymmenen puutiaista.

Paluumatkalla pysähdyimme viikonlopuksi Lahden Seurahuoneelle. Hotellissa Liekki on jo kuin kotonaan, mutta Lahden yö tarjosi iltalenkillä hämmästeltävää vihreää valoa pimeässä loistaneista sähköpotkulaudoista Viiskulman aukion teknobileisiin. Siellä värivalot ja tanssiva väki saivat maalaiskoiran pysähtelemään ja pällistelemään. Pentu sai taas kerättyä hyviä, uusia kokemuksia.

Pentuvuosi-sarjassa seurataan Salon Seudun Sanomien toimittajan koiranpennun kasvamista.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments