Purunpää yhdistää pojan ja piraatin – Juha Ruusuvuori palaa uutuuskirjassaan keskiajalle

0
Juha Ruusuvuoren uutuusteos Piraatin perintö sijoittuu Kemiönsaarelle kirjailijan kotimaisemiin. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Pohjaksi Itämeren merirosvoja, mukaan ripaus Kaniikki Lupusta, mausteeksi Muukalaista muumilaaksossa.

Taalintehtaalaisen kirjailijan Juha Ruusuvuoren uutuus Piraatin perintö (WSOY) sekä katsoo taaksepäin tekijän tuotantoon että on oma, täysin itsenäinen tarinansa.

– Mukana on kirjojeni ystäville aika paljon jäynää, mitä he voivat löytää, Ruusuvuori myhäilee.

Nykypäivässä ja 1300-luvulla liikkuva kertomus punoutuu kahden nuoren ympärille. Keskiajalla elävä Kristin ajautuu merirosvoksi, tämän päivän nuori Niklas viihtyy menneisyyden tarinoiden parissa ja lukee ennemmin painettuja kirjoja kuin räplää kännykkää.

Kummankin elämä liittyy Kemiönsaaren Purunpäähän ­– ja molemmat tuntuvat aistivan toisensa vuosisatojen läpi. Tyylilajiltaan kirja kurkottaa maagisen realismin sävyihin.

– Kirja on aika lailla valtavirtarealismin ulkopuolella. En ole koskaan ollut pelkän realismin suuri ystävä, tykkään sekoittaa genrejä omassa työssäni, Ruusuvuori kertoo.

Kirjan poika, Niklas, ei puhu ja käy säännöllisesti terapiassa. Lukijan kontolle jää halutessaan pohtia, onko pojalla kenties jotain autismin kirjon piirteitä.

– Poika ei vastaa käsitystä, joka meillä on nykynuorista. Hän on aika erilainen. Pojan tapa hankkia tietoa on vanhanaikainen. En pidä sitä epäuskottavana – voi olla niinkin, että joku kieltäytyy nykyisinkin digitaalisesta kommunikaatiosta, Ruusuvuori pohtii.

Niklaksen isä puolestaan remontoi lähes pakkomielteisesti Purunpään rantamaisemiin hiljaisuuden retriittiä kaupunkilaisille. Isän hahmon kautta Ruusuvuori pohtii turismi-ilmiötä, mikä on sattuman kauppaa juuri koronan siivittämän kotimaan matkailun huippuaikoina. Kirja kun oli juuri lähtenyt kustantajalle koronakeväänä 2020.

–  Ihmiset tarvitsevat lomaa hektisestä kaupunkielämästä, ja suurkaupunkilaisilla on suuri pyrkimys päästä ainakin vähäksi aikaa luontoon. Tämmöisiä viritelmiä on nyt ollut aika paljon.

Juha Ruusuvuori on asunut Taalintehtaalla kolmisenkymmentä vuotta. Hän on paneutunut meriaiheisiin aiemmassa tuotannossaan kirjan Itämeren merirosvot – Piraattitarinoita pohjoisesta (Teos 2004) lisäksi muun muassa paikallisten merenkulkijoiden historiasta kertovassa Merikataloogissa (Pro Kimitoö-Skutan r.f 2018).

Piraatin perinnön synty juontaa juurensa Merikataloogin ympärille tehtyyn merihistorialliseen näyttelyyn, jota Ruusuvuori oli valvomassa Taalintehtaalla.

– ­Rupesin kelaamaan aikakysymyksiä, sitä, mitä aika ja historia merkitsee. Pähkäilin ja luin kaikenlaista ajasta kertovaa kirjallisuutta. Piraatin perinnön yksi teema on, että mitä aika on.

Samaan aikaan Ruusuvuori tutkiskeli myös epigeneettistä periytymistä eli kysymystä siitä, miten hankitut ominaisuudet voivat periytyä ­– voivatko esivanhempien aikanaan hankkimat tavat siirtyä sukulinjoja pitkin jälkikasvulle. Tästäkin tuli yksi kirjan teemoista.

Ruusuvuori toi ajatuksiaan syvemmiltä vesiltä paikallisuuden tasolle. Yhdeksi elementiksi nousi meri.

–  Tästä Byholmenin ohi ovat erilaiset paatit seilanneet ohitse tuhannen vuoden ajan. Meren merkitys tuli väistämättä esiin, ja siitä tarina lähti kiertymään auki.

Naismerirosvoja tunnetaan maailmalta satoja vuosia Kristinin hahmoa myöhemmin. Karibialla 1700-luvun alkupuolella seilasivat rosvojoukkojen mukana Anne Bonny ja Mary Read, joka pukeutui mieheksi. Olisiko naiselta todellisuudessa voinut onnistua piratismi 1300-luvun Itämerellä?

– En pidä mitenkään mahdottomana naisoletetun merirosvon liikkumista keskiajan Itämerellä. Ei siinä hommassa ehkä sukupuoli ole ratkaiseva, vaan muut piratismin syyt, kuten köyhyys, seikkailunhalu tai psykopaattinen luonne.

Piraatin perintö sijoittuu Kemiönsaarelle ja Raaseporin linnan alueelle niin vahvasti, että kirjan työnimenäkin oli pitkään Purunpään perintö saareen lounaiskulman mukaan. Kirjan ankkuroiminen omiin maisemiin oli Ruusuvuorelle helppoa: tarinan paikkoihin liittyvä taustatyö oli jo puoliksi valmiina.

Kirjassa sekä 1300-luvun Kristin että nykypäivän Niklas ajattelevat samalla, vanhahtavalla tavalla ja käyttävät samoja, vanhanaikaiselta kuulostavia sanoja. He eivät kävele, vaan lontivat. Sanavalinnat eivät ole sattumaa.

– Yritin yhdistää hahmojen puhetapaa tietyllä lailla, että heidän voidaan jollakin salaperäisellä tavalla ajatella elävän samankaltaista elämää. Halusin yhdistää persoonia.

Vanhahtavien sanojen käyttö on Ruusuvuorelle tuttua jo kirjailijan uran alkuvaiheilta, jolloin hän kirjoitti keskiajalle sijoittuvia romaaneja. Realistista puhe ei kuitenkaan välttämättä ole.

– Oikeastihan me emme tiedä, miten ihmiset ovat tuolloin puhuneet, vaan kyse on illuusion rakentamisesta. Lukijalle tulee uskottavaksi, että nyt puhuu joku muinainen ihminen. Eivät he voi käyttää samanlaista kieltä kuin nykyihmiset, vaan sen pitää olla vieraannutettua. Mielikuvituskielenkäytöllä säilyy kertomuksen sisäinen uskottavuus.

Kirjan Niklas löytää vanhoja kolikoita, joiden alkuperää hän yrittää selvitellä. Poika pelkää, että hänen on annettava kolikot Museovirastolle, jonka arkistoihin ne jäisivät keräämään pölyä.

Vaikka Ruusuvuori maalaa fiktiossaan museoviranomaisista jonkinasteisia vihollisia, tosielämässä hän ymmärtää Museoviraston toimintaa.

– Museoviraston suurimpia ongelmia on, että heillä on enemmän hyvää tahtoa kuin rahaa. Suomen kaikki muinaismuistot haluttaisiin varmasti tutkia läpikotaisin, mutta kun rahaa ei ole, paikat rauhoitetaan ja toivotaan, että joskus tulevaisuudessa löytyisi rahaa niiden tutkimiseen.

Ruusuvuoren mukaan sekä Kemiönsaarelta että Salon seudulta löytyisi vielä runsaasti tutkittavia muinaisjäännöksiä. Erityisesti hänellä on mielessään kohde, jonne hämmästyneen kirjailijan johdatti kemiönsaarelainen historian harrastaja Kristian Lindroos neljä vuotta sitten. Muinainen mylly päätyi myös Piraatin perintöön.

– Purunpään vanha slagitiilinen myllyrakennelma on ollut aika giganttinen. Olisi hauskaa, jos joku ottaisi siitä selvää.

Juha Ruusuvuoren seuraava, työn alla oleva kirja kertoo hänen sukunsa tarinan. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Seuraavaksi sukutarina

Juha Ruusuvuorella on parhaillaan työn alla kirja, jossa hän tutkii omien sukujensa menneisyyttä. Ruusuvuori itse on syntynyt Oulussa, mutta hänen juurensa juontavat äidin kautta Etelä-Pohjanmaalle ja isän kautta Helsinkiin.

– Ensimmäinen versio on nyt jollain tavalla koostettuna, ja syksyllä pitää kirjoittaa toista versiota. Hyvä veikkaus ilmestymisajankohdaksi voisi olla syksy 2023, Ruusuvuori kertoo.

Ruusuvuori sai teosta varten Koneen säätiöltä runsaan 10 000 euron apurahan vuosi sitten keväällä. Hän kutsuu tulevaa kirjaansa kollaasiromaaniksi. Materiaaleja kirjaan hän on kerännyt 30 vuoden ajan.

– Matkailen historiassa ja haastattelen vainajia, ja liitän mukaan suvuista dokumentteja, kuten sanomalehtileikkeleitä, kuvia ja kauppakirjoja. Kirjassa katsotaan, miten miehet ovat toimineet ja toisaalta miten naiset. Siitä ei tule pelkkää sotahistoriaa, Ruusuvuori naurahtaa.

Pohjois-Suomeen sijoittuvan Lapponia-kirjasarjan kolmanteen osaan Ruusuvuorella on ajatustyötä tehtynä, mutta kirjoittamisen aika ei ole vielä tullut.

– Sen aikataulusta en voi sanoa yhtään mitään.

Kirjailija Juha Ruusuvuori

  • Syntynyt Oulussa 1957, asuu Taalintehtaalla Kemiönsaaressa
  • Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistossa ja työskennellyt ennen täysipäiväistä kirjailijan uraansa muun muassa toimittajana
  • Tänä syksynä ilmestynyt Piraatin perintö on Ruusuvuoren 14. romaani
  • Ruusuvuoren kirjoista Finlandia-ehdokkaina ovat olleet Kaniikki Lupus (1993) ja Nokian nuoriso-ohjaaja (2003)
  • Kirjoittanut lisäksi runsaasti näytelmiä ja kuunnelmia, lastenkirjoja, sarjakuvia ja kolumneja