Salon joukkoliikenteestä tulossa maksuton lapsille ja nuorille

3

Salon joukkoliikenne on muuttumassa maksuttomaksi lapsille ja nuorille. Kaupunkikehityslautakunta haluaa, että Paikun lippuhinnat valmistellaan niin, että lapset ja nuoret eivät maksa matkustamisesta.

– Lasten ja nuorten osuus lipputuloista on vähäinen. Maksuttomuus tukee sitä, että esimerkiksi harrastuksiin pääsee ilman, että vanhemmat kuljettavat. Maksuttomuus koskee myös ilta- ja viikonloppuliikenteen pilotointia, kertoo kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lundström (kok.).

Lautakunnan päätöksellä kaupungin järjestämän joukkoliikenteen palvelutasoa ei muuteta muuten kuin että ilta- ja viikonloppuliikennettä kokeillaan yhdellä tai kahdella reitillä.

– Lasten ja nuorten maksuttomuus tukee myös joukkoliikenteen tulevaa kehitystä, sanoo Lundström.

Muutokselle ei asetettu aikataulua.

Kaupunkikehityslautakunta käsitteli tiistaina esitystä, joka olisi tuonut parannuksia Paikku-liikenteeseen. Esitykseen kuului muun muassa lauantaivuoroja ja iltaliikennöintiä.
Asiakaspalautteen perusteella salolaiset eivät pidä nykyistä Paikkua varteenotettavana kulkuvaihtoehtona. Suurin ongelma on ilta- ja viikonloppuyhteyksien puuttuminen (SSS 9.9.).

Paikun suurin matkustajaryhmä ovat peruskouluikäiset sekä lukiossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret. He tekevät kolme neljäsosaa matkoista.

Lautakunnalle esitetyn suunnitelman mukaan joukkoliikenteeseen olisi vuonna 2023 tarvittu runsaat viisi miljoonaa nykyisen runsaan kolmen miljoonan euron sijasta.

Lautakunta ei hyväksynyt esitystä. Sen sijaan se päätti, että tulevaa palvelutasoa valmistelemaan perustetaan työryhmä, johon nimetään edustajat lautakunnasta, viranhaltijoista ja kaupunginhallituksesta.

– Olemme valmistelun kanssa eri mieltä alkaen siitä, missä runkolinjat kulkevat ja kuinka usein niillä liikennöidään, sanoo Lundström.

– Tarvitaan poliittista ohjausta ja yhteistyötä.

Lundströmin mukaan lautakunta ei ole tyytyväinen nykyiseenkään palvelutasoon. Työryhmän on määrä ”löytää kustannustehokas ja asukasystävällinen runko- ja muu joukkoliikennelinjasto sekä kehittää datan keräämisen tapoja mahdollistamaan joukkoliikennepalvelujen jatkuva kehittäminen”.

– Henkilökohtaisesti en näe, että olisi mahdollista laittaa lisää panoksia joukkoliikenteen. Pitää olla näkemys siitä, miten käyttäjät tavoitetaan, eikä vain katsoa, kuinka käy, sanoo Lundström.

Lautakunnan päätös oli yksimielinen. Esityksen lautakunnassa teki Stina Siikonen (kok.) Sanna Lundströmin (kok.), Kalle Räikkeen (kok.) ja Jarkko Anttilan (sd.) kannattamana.

Kaupunki on käynnistämässä joukkoliikenteen kilpailutusta. Syynä on, että Markkinaoikeus kumosi viime vuonna Salon kaupunkikehityslautakunnan tekemän hankintapäätöksen.
Työryhmä aloittaa työnsä kilpailutuksen jälkeen. Lautakunta asetti ehdot myös sen järjestämiselle: palvelut kilpailutetaan mahdollisimman lyhyellä hankintakaudella.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Kallis järjestelmä
9 päivää sitten

Ja höpö höpö, kyllä varakkaat vanhemmat kuljettavat ja hankkivat mopoautot ja muut lapsilleen.

Toki hyvä juttu vähävaraisille, mutta meillä ei ole varaa lapsien harrasteisiin. Tyhjänä kulkee Paikku, jos lasten ja nuorten varaan perustetaan.

Onko järkeä pitää yllä näin kallista järjestelmää? Käytetäään säästyneet rahat lasten ja nuorten ilmaisiin harrastuksiin lähialueilla.

Nyt ei ymmärrä
9 päivää sitten

Miten voi olla vähäinen käyttäjäryhmä, jos valtaosan matkoista tekevät juurikin lapset ja nuoret?

Morpho
8 päivää sitten

Ihan hyvä juttu, älkää kaikesta etsikö aina negatiivista puolta.
Vanhemmille, lopettakaa niiden penskojen raahaaminen treeneihin ja opettakaa ne menemään sinne oma-aloitteisesti.
T: Eräs Salon parhaana urheilijana palkittu, jota ei koskaan viety treeneihin.