Seniorimessuilla keskityttiin ikäihmisten palveluihin – Paneelikeskustelussa kuultiin päättäjien näkemyksiä eri sektoreiden yhteistyöstä

1
Anneli Pahta, Juhani Nummentalo ja Saku Nikkanen keskustelivat paneelissa ikääntyvien Salosta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon tori täyttyi keskiviikkona kävijöistä, kojuista ja ohjelmasta, kun Seniorimessuja vietettiin kuudetta kertaa. Salva ry:n järjestämät messut keräsivät torille noin 50 yhteistyökumppania, jotka tarjosivat monipuolisen kattauksen senioriväestön palveluista ja tuotteista. Koronapandemian aiheuttaman välivuoden jälkeen messut kiinnostivat montaa kävijää.

Messujen teemana oli tänä vuonna Yhdessä uutta. Teema liittyy koronan jälkeiseen aikaan, mutta myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen, joka mullistaa vanhuspalveluitakin vuonna 2023.

Messuilla järjestetyssä paneelikeskustelussa Salva ry:n puheenjohtaja Jarmo Vähäsilta keskusteli vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Anneli Pahtan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkasen ja varapuheenjohtaja Juhani Nummentalon kanssa ikäihmisten palveluista.

Vähäsilta kyseli panelisteilta kaupungin alijäämän aiheuttamista mahdollisista leikkauksista. Häntä kiinnosti, tulevatko supistukset koskemaan ikäihmisiä.

– Näkisin, ettei leikkauksia haeta vanhusten palveluista. Haluamme katsoa asiaa mahdollisimman pitkäjänteisesti, että säästämme oikeista asioista, Nikkanen vastasi.

Nummentalo painotti, että tärkeää on saada tulot ja menot tasapainoon ja tarkastella eri toimintatapoja. Pahta kertoi näkevänsä hyvinvointialueessa hyviä puolia.

– Silloin voimme helpommin kartoittaa maakunnan ja muun Suomen onnistumisia myös vanhustenhuollossa ja saada erilaisia hyviä toimintamalleja esille.

Pahta kertoi uskovansa, että hyvinvointialueen myötä myös yhteistyö palveluiden järjestämisessä eri sektoreiden välillä tulee lisääntymään. Myös juontajana toiminut Vähäsilta korosti puheessaan yhteistyön merkitystä.

– On tärkeää kuunnella toisia ja puhaltaa yhteiseen hiileen. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi siitä, että kaupungissa on hyvä asua.

Raili Ahtola (vas.) ja Kaija Ruponen tutustuivat Marita Lindroosin ja Mari Ilvosen johdolla Salon omaishoitajat ry:n toimintaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Palveluiden ostaminen yksityisiltä tahoilta herätti paneelissa keskustelua etenkin kulujen suhteen. Pahta toi ilmi, etteivät yksityisen ja julkisen tahon hinnat ole suoraan verrattavissa toisiinsa. Hän kuitenkin sanoi, että usein kunnat pyrkivät ostamaan yrityksiltä palveluita mahdollisimman edullisesti.

– Laadun ja hinnan pitää kuitenkin kohdata, hän tiivisti.

Nikkanen painotti myös, että kustannuslaskennan pitäisi olla tarkkaa ja vertailukelpoista.

– Se voi kuitenkin olla konstikasta ja aikaa vievää, hän lisäsi.

Nummentalon mielestä kustannuksista pitäisi pystyä kertomaan myös mahdollisimman ymmärrettävästi.

Vaikka yksityisillä tahoilla vapaita hoivakotipaikkoja olisikin, korostaa Pahta, että toimitiloihin asettuu tiettyjä määräyksiä, jotka sulkevat monia paikkoja pois.

Salon IoT Campukselle suunniteltu hoivayksikkö on herättänyt kiivasta keskustelua. Nikkanen kertoi, että esitys on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn uudestaan. Pahta painotti, että asiassa ollaan vielä alkuvaiheessa.

– Olemme vielä aivan alkumetreillä. Selvitämme tietoja ja etenkin kustannustasoa.

– Asiassa pitäisi mennä asiakkaan eli tässä tapauksessa asukkaan ehdoilla, Nummentalo lisäsi.

Riitta Ryhänen (vas.) ja Seija Lampainen vierailivat Seniorimessuilla toista kertaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Paneelikeskustelun lisäksi lavalla nähtiin muutakin ohjelmaa. Evergreens-jazz-orkesteri esiintyi torilla kahteen kertaan. Myös paikallisten yritysten tuotteita esitellyt muotinäytös viihdytti vierailijoita kahdesti. Tapahtumassa nähtiin myös salvalaisten tanssia ja kuultiin Teatteri Provinssin syksyn musikaalin kappaleita.

Myös yhdistysten ja yritysten kojut houkuttelivat kiinnostuneita. Salon omaishoitajat ry:n pisteeltä kävijät saivat mukaansa kasseja ja esitteitä. OmaisOiva-työntekijä Mari Ilvonen kertoi, että yhdistys on ollut messuilla mukana jo monena vuonna.

– Tämä on oikein kiva ja tarpeellinen tapahtuma, joka kokoaa ikäihmiset ja heidän palvelunsa yhteen, hän totesi.

Vapaaehtoisena toimivalle Marita Lindroosille yhdistyksen toiminta on tuttua jo muutaman vuoden takaa aiemmilta omaishoitaja-ajoilta.

– Sain yhdistykseltä todella paljon apua, kun ryhdyin muutama vuosi sitten nyt jo edesmenneen mieheni omaishoitajaksi. Omaishoitajuus voi olla todella rankkaa, mutta täältä siihen saa tukea.

Matti Alangon uusi menopeli herätti kiinnostusta messuväen keskuudessa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salolaiset Riitta Ryhänen ja Seija Lampainen olivat molemmat toista kertaa käymässä Seniorimessuilla. He kiertelivät kojuja ja tutustuivat eri yhdistyksiin. Myös ruokatarjonta ja lavan esitykset kiinnostivat kaksikkoa.

– Muotinäytös alkaa pian, sitä voisimme katsoa. Keskustelupaneelia emme valitettavasti ehtineet kuunnella, sillä saavuimme vasta sen jälkeen, Ryhänen kertoi.

Lampaisen mukaan myös tuttujen tapaaminen on tärkeä osa päivää. Naiset saivatkin juttutuokion ohessa vilkutella tutuille ohikulkijoille.

Matti Alanko saapui torille upouudella katetulla sähköskootterillaan.

– Ostin tämän tunti sitten, Alanko kertoi iltapäivällä.

Skootteri herätti suurta kiinnostusta muissa kävijöissä ja moni kyseli Alangolta hänen uudesta menopelistään.

– Tähän ei tarvitse ajokorttia tai rekisteröintiä. Saan ajaa jalkakäytävälläkin, eli todella kätevä kauppakassi, Alanko esitteli sähköskootteriaan.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Eija Seppälä
1 kuukausi sitten

Joskus voisi olla hyvä noissa keskusteluissa kuulla myös tulevien käyttäjien ajatuksia toiveista ja tarpeista. Aina eivät päättäjät ja virkamiehet osaa hahmottaa asioita.