
– Halusin lisäaikaa Suikkasen esitykseen tutustumiseen. Tämä on sen verran monimutkainen asia, että parempi tutustua asioihin kunnolla, Varjus huomauttaa.
Suikkanen toi esityksen kohun kohteeksi nousseen päätöksen uudelleen käsittelemisestä kokoukseen, sillä puheenjohtaja Varjus ei ottanut asiaa esityslistalle. Asian käsittelemiseksi uudelleen vaaditaan kaupunginhallituksessa enemmistö.
Someron kaupunginhallitus päätti edellisessä kokouksessaan äänin 3–6, että urheilukentän pesu- ja pukutiloja ei tehdä lukion väliaikaistilaksi rakennettuun Soluun, vaan Solu myydään. Pesutilat pitäisi päätöksen mukaan tehdä katsomon alakertaan tai katsomon läheisyyteen erilliseen rakennukseen. Päätöstä kannattivat kokoomus, SDP ja perussuomalaiset.
Keskusta kannatti pesu- ja huoltotilojen tekemistä Soluun Suikkasen esityksen ja urheilukentän peruskorjauksesta tehdyn hankesuunnitelman mukaisesti.
Suikkanen perustelee uuden päätöksen tarvetta sillä, että kaupunginhallituksen edellinen päätös on tulkittavissa ristiriitaiseksi suhteessa valtuuston urheilukentälle aiemmin tekemiin määrärahapäätöksiin ja niiden perusteisiin. Suikkanen esittää, että puku- ja pesutilat tehdään Soluun hankesuunnitelman mukaisesti.
Suikkanen toteaa asian aiempien käsittelyjen tukevan näkemystä siitä, että valtuuston tarkoituksena on ollut määrärahoista päättäessään se, että hanke toteutetaan teknisen lautakunnan hyväksymien suunnitelmien mukaan. Suikkanen huomauttaa myös, että Solun myyminen vaatii valtuuston käsittelyn.
Someron kaupunginvaltuusto on käsitellyt urheilukentän peruskorjausta joulukuussa 2019 ja joulukuussa 2020. Valtuusto myönsi molemmilla kerroilla peruskorjaukselle hankesuunnitelman mukaiset 1,7 miljoonan euron määrärahat äänestyksen jälkeen.
Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää totesi viime perjantain Salon Seudun Sanomissa, että tehtyjen päätösten ja kirjausten valossa kaupunginvaltuuston tahto kentän remonttiasiassa on ilmeinen. Mäenpää piti kunnallisen demokratian kannalta hyvin ongelmallista sitä, jos valtuuston ilmaisemasta tahdosta huolimatta alemmat toimielimet etsivät keinoja valtuuston päätöstä vastaan.