Someron kaupunginhallitus rikkoi kuntalakia – hallitus ylitti toimivaltansa ja laiminlöi tehtävänsä

4
Someron kaupunginhallitus päätti viime maanantaina äänin 3– 6, että urheilukentän peruskorjaus pitää suunnitella uudelleen ja aiemmasta suunnitelmasta pääosin poiketen. Kaupunginhallitus ylitti toimivaltansa ja rikkoi kuntalakia, sillä Someron kaupunginvaltuusto on tehnyt peruskorjauksesta laillisen päätöksen.

Someron kaupunginhallituksen urheilukentän peruskorjauksesta tekemä päätös on kuntalain vastainen. Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää korostaa, että kaupunginhallituksella ei ole toimivaltaa muuttaa kaupunginvaltuuston päätöstä.

Kaupunginhallitus päätti viime maanantaina äänestyksen jälkeen, että urheilukentän remontti pitää suunnitella uudelleen. Samalla päätettiin, että kentän puku- ja pesutiloja ei tehdä Soluun.

Someron kaupunginvaltuusto päätti urheilukentän peruskorjauksesta joulukuussa 2020, jolloin se myönsi remontille tehtyjen suunnitelmien mukaiset määrärahat. Määrärahoihin kuului myös kentän puku- ja pesutilojen remontointi entisiin lukion väliaikaistiloihin eli Soluun.

Mäenpää painottaa, että kuntalain mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta.

– Päätösten täytäntöönpano ei sisällä toimivaltaa muuttaa valtuuston päätöstä. Kaupunginhallitus ylittää toimivaltansa, jos se oma-aloitteisesti muuttaa valtuuston lainmukaiseksi todettua päätöstä, Mäenpää huomauttaa.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen esitti kaupunginhallitukselle puku- ja pesutilojen tekemistä Soluun, sillä muutokselle on saatu kaupunginvaltuuston päätöksen edellyttämä valtionosuus. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin, että hanketta ei viedä eteenpäin, vaan Solu myydään. Mäenpää painottaa valtuuston päätöksen täytäntöönpanon estämisen rikkovan kuntalakia.

– Valtuuston lainmukaiseksi todetun päätöksen täytäntöönpanon laiminlyönti ei ole kuntalain mukainen menettely.

Mäenpää huomauttaa, että jos kaupunginhallituksella on valtuuston päätöksestä poikkeava kanta, asia pitää viedä valtuuston käsittelyyn.

– Tällöin oikea menettelytapa on, että kaupunginhallitus valmistelee ehdotuksen valtuuston päätökseksi, jossa muutetaan valtuuston aikaisempaa päätöstä.

Mäenpää pitää Someron kaupunginhallituksen toimintatapaa asiassa outona.

– Kuntalain vastainen toiminta herättää myös kysymyksen kaupunginhallituksen jäsenten virkavelvollisuuksista ja virkavastuusta. Pelisäännöt ovat selvät: valtuusto on kunnan ylin päättävä elin ja kunnanhallituksen ja lautakuntien pitää laittaa sen tekemät lainvoimaiset päätökset täytäntöön.

Someron kaupunginhallitus joutuu palaamaan urheilukenttää koskevaan päätökseensä, sillä se rikkoi kuntalakia. Juuri työnsä aloittaneessa kaupunginhallituksessa puheenjohtajana toimii kokoomuksen Jutta Varjus (vas.). Keskustan Tero Pirttilä on ensimmäinen ja SDP:n Taina Ruuhilehto toinen varapuheenjohtaja. Tero Pirttilä äänesti muiden keskustan edustajien Jaana Kyyrän ja Mikko Virtasen kanssa voittanutta esitystä vastaan.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen aikoo viedä kenttäasian uudelleen seuraavaan kaupunginhallitukseen valtuustolle tehtävää ehdotusta varten. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus (kok.) ei vastannut keskiviikkona Salon Seudun Sanomien sähköpostiviesteihin eikä soittopyyntöön.

Päätös urheilukentän suunnittelun uudelleen aloittamisesta syntyi kaupunginhallituksessa äänin 3–6. Ehdotuksen uudesta suunnittelusta ja Solu-vaihtoehdon hylkäämisestä teki kokoomuksen Markku Mäki-Teeri, joka oli kokouksessa Henry Seppälän tilalla.
Mäki-Teerin esitystä kannattivat Varjus ja Riitta Lehtinen (sd.). Äänestyksessä se sai taakseen myös Taina Ruuhilehdon (sd.) sekä perussuomalaisten Janne Nurmen ja Kirsti Kurjen. Keskustan edustajat kannattivat Suikkasen ehdotusta.

Henry Seppälä esitti Varjuksen kannattamana jo kaupunginhallituksen edellisessä kokouksessa uuden suunnittelun aloittamista, kun hallitus käsitteli puku- ja pesutilojen tekemistä Soluun. Silloin asia jäi pöydälle.

Kaupunginhallituksen maanantaisen päätöksen mukaan urheilukentän remontti pitää suunnitella siten, että nykyinen katsomo säilyy, kenttäalue pysyy entisen kokoisena ja pesu- ja pukutilat tehdään katsomon alle tai kentän viereen uuteen rakennukseen.

Ehdotus poikkeaa selvästi kaupunginvaltuuston päätöksestä, jonka mukaan vanha katsomo korvataan uudella, kentälle tulee lisää juoksuratoja ja puku- ja pesutilat siirretään Soluun.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus ei vastannut keskiviikkona Salon Seudun Sanomien sähköpostiviesteihin eikä soittopyyntöön.

Urheilukentän remontin alkua on viivästyttänyt katsomosta tehty suojeluhakemus. Ely hylkäsi hakemuksen, mutta asiasta valitettiin hallinto-oikeuteen.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
keijo.k
1 kuukausi sitten

Muistuu niin elävästi mieleen kohtaus maalaiskomediasta, peräkamaripojat, ja siinä olleen kohtauksen repliikki . ”Mikä on kunta, ryhmä toinen toistaan tyhmempiä ja tietämättömiä kuntalaisia”

Pauli Eino
1 kuukausi sitten

Onko esittelijänä toiminut kaupunginjohtaja taikka sihteerinä toiminut hallintojohtaja kuntalain asiantuntijana tuonut kokouksessa esille, että päätös saattaa olla kuntalain vastainen?

Lain ja virkamiesten vähättelyä
1 kuukausi sitten

Tämä ei ollut edes yllätys, kun on seurannut viime kuukausien päätöksentekoa. Vähän aika sitten puhuttiin virkamiesten vähättelystä, nyt vähätellään lakia. Näin käy, kun nähdään vain oma mielipide. Ja tätä menoa ei näytä mikään pysäyttävän.

Asenne kuntoon
1 kuukausi sitten

Luottamushenkilön perustiedoissa on todella paljon parantamisen varaa, ellei hän tiedä, että valtuusto on kunnan korkein elin. Vai onko kysymys enemmän asenteesta, ettei haluta tätä periaatetta tunnustaa ja noudattaa. Se onkin jo vaikeampi asia saada muuttumaan.