Someron palvelutalo valtuuston käsittelyyn – kaupunginhallitus yksimielinen lisämäärärahasta

0
Uusi palvelutalo korvaa Tervaskannon palvelutalon, jonka alakerta on suljettu sisäilmaongelmien takia. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Somerolle kaavailtu palvelutalo etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Kaupunginhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle 750 000 euron lisämäärärahan hyväksymistä hankkeelle.

Tekninen lautakunta päätti viime viikolla, että uusi palvelutalo tehdään betonista, sillä puusta tehty rakennus maksaisi alustavan kustannusarvion mukaan noin miljoona euroa enemmän. Myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara suositteli omassa lausunnossaan betonirunkoista rakennusta niin kustannusten kuin aikataulun takia.

Betonirunkoisen 62-paikkaisen talon kustannusarvio on 8,75 miljoonaa euroa. Yhdessä irtaimiston kanssa talon kustannukset ovat yhdeksän miljoonaa euroa.

Kaupunki on saamassa varsinaisiin rakennuskustannuksiin Aran avustusta. Avustus kattaa kustannuksista korkeintaan 40 prosenttia, mikä merkitsee 3,5 miljoonan euron tukipottia.

Talon suunnittelu- ja rakentamiskustannukset jakautuvat siten, että tämän vuoden kulut ovat 0,1 miljoonaa, vuoden 2022 4,7 miljoonaa ja vuoden 2023 3,95 miljoonaa euroa.

Palvelutalo tehdään terveyskeskuksen tuntumaan. Uuden talon myötä sisäilmaongelmien takia osin suljettu Tervaskannon palvelutalo jää pois käytöstä.