Teräsopetusta Nairobissa, kuvanveistoa Baragianossa – Seppo Saarikosken koti kätkee sisällensä salaisuuden

0
Seppo Saarikoski kotinsa eteisessä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Keskellä Perniön Ylikulmaa sijaitsee keltainen puutalo, jonka sisällä odottaa mieleenpainuva näky. Eteisen sinisten verhojen takaa avautuu tila, joka tuo mieleen kulttisarja Twin Peaksin Punaisen huoneen.

Vaikka värit eivät ole samat, eikä Punaisen huoneen aaltokuvioinen lattia täysin vastaa Perniön ruutukuvioista lattiaa, tiloja yhdistää mystisyys.

Talo on nimeltään Galleria Ylikulma. Se on monelle tuntematon, eikä ihme.

Esimerkiksi googlaamalla paikan nimen hakukone ei tuota yhtään tulosta taidekeskuksesta.

Verkon perusteella vaikuttaa siltä, kuin galleriaa ei ei olisi olemassakaan. Saapumalla paikalle kuitenkin huomaa, että Galleria Ylikulma on toiminnassa ja kätkee sisällensä pysyvän näyttelyn taiteilija Seppo Saarikosken teoksista.

Seppo Saarikoski syntyi vuonna 1935 Hyvinkäällä. Hän vietti lapsuutensa Rovaniemellä yhdessä vanhempiensa ja kahden siskonsa kanssa.

Hänen perheensä oli kulttuuriperhe, ja omien sanojensa mukaan hän on tehnyt taidetta aina. Saarikoski aloitti piirtämisen jo pienenä poikana, ja maalaamisesta hän innostui nuoruusiässä äitinsä kautta.

– Äitini intohimo oli maalata, joten maalasin hänen kanssaan, kun omilta touhuiltani kerkesin, hän muistelee.

Saarikoski haki opiskelemaan Taideteolliseen oppilaitokseen Helsinkiin, mutta ei tullut ensimmäisellä kerralla valituksi.

– Kuvani olivat vielä kypsymättömiä, hän toteaa jälkikäteen.

Niinpä nuorta taiteilijaa kehotettiin hakeutumaan Vapaaseen Taidekouluun taidemaalari Unto Pusan oppiin, ja pyrkimään oppilaitokseen uudestaan seuraavana vuonna.

Vapaassa taidekoulussa taidot kehittyivät, ja lopulta paikka Taideteollisesta oppilaitoksesta irtosi. Ensimmäinen opintojakso kesti kolme vuotta, jonka jälkeen Saarikoski suoritti kaksi vuotta kestävän kuvanveistolinjan.

Nykyisin Taideteollinen oppilaitos tunnetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluna.

Seppo Saarikosken maalaus ’’Kilimanjaro’’ kuvaa vuorta aamulla. Maalaus on tehty Nairobissa vuonna 1971. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Opiskelujen jälkeen vasta valmistunut kuvataiteilija aloitti työt Valiolla, jossa hän myös sai ensikosketuksensa ruostumattomaan teräkseen.

– Valiolla oli pulaa teräsmiehistä, koska he uusivat meijereitään. Siellä opin perusteellisesti, miten käsitellä kyseistä materiaalia.

Taito tuli myöhemmin kovaan käyttöön. 1960-luvun loppupuolella Saarikoski huomasi Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa kerrottiin, että Keniaan haetaan teräsmiehiä. Saarikoski ehdotti muuttoa vaimolleen, Essi Saarikoskelle.

Vaikka Saarikosket olivat jo ostaneet tontin Helsingistä, päättivät he suunnata muuttokuormansa Tapaninvainion sijaan kohti Nairobia.

Saarikosken työ alkoi kolmen kuukauden koeajalla, jonka aikana hän oli ennestään tuntemattomassa maassa yksin.

– Olen aina sanonut, että kun ihminen lähtee maailmalle uuteen paikkaan, hän on niin yksin kuin olla voi, sanoo Saarikoski.

Jälleennäkeminen puolison kanssa oli siis odotettu. Vielä puoli vuosisataa myöhemmin Saarikoski muistaa vesitipan nousseen silmään, kun hän kolmen kuukauden jälkeen kohtasi vaimonsa lentokentällä.

Seppo Saarikosken maalaus vaimostaan Essistä (2003). – Essi sydänkäpyseni, taiteilija hymähtää. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kenia oli vuoteen 1963 saakka Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaavalta, joten siellä vallitsivat englantilaiset tavat. Esimerkiksi ravintolassa tuli käyttäytyä tietyn etiketin mukaan. Liemiruokaa syödessä lautanen tuli kallistaa itsestä pois päin, ja viiniä juodessa suupielet täytyi pyyhkiä ensin lautasliinaan.

Suomalaiset työntekijät illastivat muun muassa Suomen Kenian-suurlähettilään vieraina.

– Onneksi meille oli jo lapsena opetettu hyvät käytöstavat. Minun ei koskaan tarvinnut hävetä, etten osaisi olla hienossakin seurassa.

Saarikosken työ oli opettaa paikallisille, miten käsitellä ruostumatonta terästä. Materiaalista tehtiin muun muassa 20 000 litran kokoisia olutsäiliöitä, jotka päätyivät paikallisiin panimosaleihin. Työn jälki jätti vaikutuksen Saarikoskeen.

– Panimosalit olivat upeita. Kenian ja Etelä-Afrikan lisäksi missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista tasoa, hän kehuu.

Aika Keniassa oli unohtumatonta. Saarikoski on sitä mieltä, että hänen elämänsä parhaat vuodet sijoittuivat juuri 1970-luvun alkuun.

– Paikka oli kuin paratiisi, eikä sieltä puuttunut mitään.

Seppo Saarikoski teki vuonna 1982 maalauksen, joka kuvaa hänen aikaansa Keniassa. Teos on yksi hänen omista suosikeistaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Vuonna 1975 työ kuitenkin päättyi, ja oli aika palata takaisin Suomeen. Saarikosket muuttivat Helsingin Töölöön yhdessä kahden poikansa kanssa ja aloittivat talon rakentamisen Tapaninvainioon.

Neljä vuotta myöhemmin Tapaninvainion talo oli siinä kunnossa, että siihen pystyi muuttamaan. Kerrostalo vaihtui omakotitaloon.

Pian muuton jälkeen Saarikoski perusti yrityksen, jonka kautta hän teki töitä ruostumattoman teräksen parissa. Samalla alkoi Valiolla opittujen ja Nairobissa hiottujen taitojen käyttö taidetarkoitukseen.

– Minulla oli hyvä kalusto, eikä kukaan ollut määräilemässä mitä pitää tehdä.

Yrityksellä meni hyvin, ja asiakkaita riitti. Vähitellen perhe alkoi kuitenkin suunnitella muuttoa pois pääkaupunkiseudulta.

Tulevasta talosta oli löydyttävä hyvät työtilat. Tavoitteena oli, että Saarikoski voisi aloittaa elämänhaaveensa toteuttamisen, eli ryhtyä täysipäiväiseksi taiteilijaksi.

– Haave oli kulkenut mukanani koko ajan, hän paljastaa.

Uutta kotia etsittiin ympäri Etelä-Suomea, ja lopulta vuonna 2001 tiet veivät Salon Perniöön.

Talo oli remontoitu entisestä Osuuskaupasta, ja ainoastaan lattia oli alkuperäisessä kunnossa.

– Mammani sanoi lattian olevan kauhea, mutta me pidimme siitä, naurahtaa Saarikoski.

Talo oli ihanteellinen, koska sen vieressä sijaitsi verstasrakennus. Siitä muotoutui työtila, jossa Saarikoski pystyi jatkamaan työtä ruostumattoman teräksen parissa.

Yritystä varten hankittu kalusto kulki taiteilijan mukana Perniöön. Verstaasta löytyy yhä tänäkin päivänä tarvikkeet kaikkeen muuhun paitsi teräksen laserointiin. Saarikoski kertoo, ettei hänellä ole tarvetta esimerkiksi nykyaikaiselle monitoimikoneelle.

– Olen semmoinen itse.

Seppo Saarikoski on tehnyt taidetta aina. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Niinpä Ylikulmalla alkoi uusi elämä. Seppo Saarikoski luopui yrityksestään ja alkoi keskittymään täysipäiväisesti taiteen tekemiseen.

2000-luvun alku oli taiteilijalle tuottelias, ja suuri osa Galleria Ylikulman maalauksista onkin tehty ensimmäisten Perniön vuosien aikana.

Erityisesti vuosi 2001 oli tapahtumarikas: muuton ja yrityksestä luopumisen lisäksi Saarikoski haki mukaan näyttelyihin Italiaan. Hänen teräsveistoksensa päätyivät yhteisnäyttelyihin Salernoon, Spinosoon ja Bergamoon.

Saarikoskella on sidoksia saapasmaahan hänen siskonsa kautta, joka on naimisissa italialaisen kirjailijan kanssa.

Kytkökset Italiaan eivät rajoittuneet 2000-luvun alkuun. Lähes 20 vuotta myöhemmin, vuonna 2019, Saarikosken tekemä teräsveistos paljastettiin Baragianossa.

Kaupungissa vierailee paljon suomalaisia turisteja, ja veistos kuvaa suomalaisten ja italialaisten ystävyyttä.

– Tapahtuman vuoksi järjestettiin hirvittävän isot juhlat, jossa oli paikalla tuhansia ihmisiä. Mukana oli myös soittokunta ja lippujuhla. Raketteja ammuttiin lähes koko yön.

Samalla Saarikoski sai kaupunginjohtajalta Baragianon kunniakansalaisuuden.

– Olen vähän vitsaillut, että koska olen kaupungin kunniakansalainen, voisin vanhana muuttaa sinne asumaan, 85-vuotias taiteilija tokaisee.

Seppo Saarikoskesta julkaistu juttu italialaisessa lehdessä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Taiteilijan teoksia löytyy myös kotimaasta. Hän on tehnyt veistoksen esimerkiksi metalliteollisuuden yritykselle Outokummulle.

Yhteistyö Outokummun kanssa alkoi 2010-luvun alussa, jolloin yritys otti yhteyttä Saarikoskeen.

– He halusivat, että joku tekee heidän logostaan taideteoksen. Jostain he olivat saaneet tietää, että Perniössä asuu taitava taho, joka tekee teräsveistoksia.

Parimetrinen veistos päätyi yrityksen pääkonttoriin Helsinkiin. Lähes identtinen versio löytyy Galleria Ylikulman etupihalla.

– Se on ensimmäinen prototyyppi, jonka logosta tein.

Samalla yritys teki Saarikoskesta viisiminuuttisen lyhytdokumentin, joka käsittelee taiteilijan rakkautta ruostumatonta terästä kohtaan.

Seppo Saarikoski: Paradiso (2010). Kuva: SSS/Minna Määttänen

Saarikoski elää unelmaansa täysipäiväisenä taiteilijana. Uusin teräsveistos paljastettiin viereisellä tilalla noin kuukausi sitten, ja maalauksia syntyy sen mukaan, miten sivellin pysyy taiteilijan kädessä.

– Käteni ei ole yhtä vakaa kuin ennen, mutta maalaamiseen voi aina ottaa mukaan tukikepin.

Sinnikkyyttä siis riittää, eikä ideoista ole koskaan ollut pulaa. Saarikoskella on suuri määrä aihesivuja, jotka ovat täynnä luonnoksia.

– Jos minulla ei ole aihetta mielessä, niin plaraan sivut läpi, ja sieltä löytyy heti useampi idea mitä lähteä maalaamaan.

Kun teräksen veistäminen ei enää onnistu ja verstaan kalusteet käyvät turhiksi, Saarikoski aikoo keskittyä maalaamiseen.

Seuraavan muuton koittaessa siveltimet pakataan mukaan, mutta verstas kalusteineen jää Ylikulmalle.

On selvää, että Saarikoski on joskus ainakin suunnitellut Galleria Ylikulmaa julkiseksi taidetilaksi.

Talon sisäänkäynnin yläreunasta roikkuu teräksinen kyltti, jossa lukee ’’Galleria Seppo Saarikoski’’. Eteisestä löytyy käyntikortteja, ja huone muistuttaa näyttelytilaa.

Jos talo haluttaisiin muuttaa täysipäiväiseksi taidekeskukseksi, se vaatisi paljon työtä. Paikalle täytyisi hoitaa muun muassa mainokset, ovikello ja vastaanottovirkailija.

– Silloin pitäisi olla aina varpaillaan, enkä halua sitä.

Galleria on ensisijaisesti Seppo Saarikosken ja hänen vaimonsa koti. Se ei kuitenkaan estä taiteilijan teosten parissa vierailua. Kävijän täytyy vain muistaa soittaa etukäteen ja ilmoittaa tulostaan.

– Paitsi ei tietenkään yöllä, Saarikoski lisää.

Seppo Saarikoski ja 1960-luvulla tehty veistos ”Vallu”, joka on kulkenut taiteilijan mukana Perniöön saakka. Kuva: SSS/Minna Määttänen