Valmet Automotive haluaa järjestelmätoimittajaksi – Saksassa valmistetaan täyssähköautojen akkuja lähellä valmistajia

0
Suunnittelupalvelujen johtaja Jyrki Nurmi kertoi Salo IoT Campuksen seminaarissa Valmet Automotiven suunnitelmista. Kuvat: SSS/Minna Määttänen.

Akkujärjestelmiä ja autoja valmistava Valmet Automotive tavoittelee yhä suurempaa roolia suurten autotehtaiden Tier 1 -tason järjestelmätoimittajana.

– Siinä ollaan alusta alkaen mukana konseptin suunnittelussa, jonka jälkeen se testataan ja toteutetaan loppuun saakka itse, Salon IoT Campuksen Akkuprofessuurin huippuseminaarissa tiistaina puhunut Valmet Automotiven suunnittelupalvelujen johtaja Jyrki Nurmi totesi.

– Sopimusvalmistajana tehdään asiakkaan suunnittelemia järjestelmiä – me katsomme, että on välttämätöntä noustava järjestelmätoimittajaksi Tier 1 -tasolle, jos halutaan aidosti pärjätä, Nurmi sanoi.

Salon IoT Campuksella puhuttiin tiistaina paljon muutakin akuista ja energian varastoinnista. Samalla kampuksella pidettiin pitkään aikaan ensimmäinen livetapahtuma oikean yleisön kera koronatauon ja virtuaaliseminaarien jälkeen.

Nurmi kertoi Valmet Automotivelle kuuluvan hyvää niin Salossa, Uudessakaupungissa kuin Saksassakin.

– Akkujärjestelmien markkinat ovat todella kiihtyneet, tapahtuu hyvin paljon ja nopeasti. Meillä käydään koko ajan keskusteluja uusien tuotteiden valmistuksesta, ja meillä on hyvät mahdollisuudet saada niitä lisää valmistettavaksi Suomeen, Nurmi totesi.

Salon yksikköön on tarkoitus rekrytoida syksyn kuluessa vielä noin 200 uutta työntekijää, mikä nostaisi Salon yksikön henkilöstömäärän yli 700:aan. Nurmen mukaan rekrytoinnit ovat sujuneet toistaiseksi hyvin sekä Salossa että Uudessakaupungissa, jossa avattiin kaksi viikkoa sitten yhtiön toinen akkujärjestelmätehdas, mutta Nurmen mukaan on havaittavissa, että työnhakijoiden virta on heikentynyt.

– Työvoimapulaa alkaa jo olla, tilanne on muuttumassa, ellei jo muuttunut.

Samaan aikaan Valmet Automotive rakentaa Saksaan uutta akkujärjestelmätehdasta, jonkatuotanto on tarkoitus käynnistää vuoden 2022 alkupuolella. Sinne ollaan rekrytoimassa noin 160 työntekijää.

Saksan Kirchardiin valmistuva tehdas tulee valmistamaan täyssähköautojen akkujärjestelmiä ja vahvistamaan Valmet Automotiven roolia Tier 1-järjestelmätoimittajana.

– Mitä isommiksi akkujärjestelmät kasvavat, sitä enemmän asiakkaat vaativat, että toimimme heidän lähellään, jo logistiikan takia. Ja tähän me Saksan tehtaalla olemme valmistautumassa, Nurmi sanoi.

Suunnittelupalvelujen johtaja Jyrki Nurmi kertoi Salo IoT Campuksen seminaarissa Valmet Automotiven suunnitelmista. 

Salossa tuotantoa ollaan laajentamassa nyt 400–800 voltin korkeajänniteakkuihin neljännellä tuotantolinjalla.

– Salon tehtaan laajennus mahdollistaa uusien tuotteiden tekemisen ja vanhojen tuotantomäärien kasvattamisen. Salossa tullaan valmistamaan jatkossa 48:n voltin akkuja, valikoituja korkeajänniteakkuja sekä raskaiden työkoneiden akkujärjestelmiä, Nurmi sanoi.

Salon neljäs tuotantolinja on tarkoitus laittaa pyörimään lähitulevaisuudessa.

Uudenkaupungin tehtaastaan Valmet Automotive haluaa paikan, jossa voidaan rakentaa sekä sähköautoja että niiden tarvitsemia akkujärjestelmiä saman katon alla.
Turussa on lisäksi Saloa ja Uuttakaupunkia palveleva tuotekehitysyksikkö.

– Usein kysytään, loppuuko toiminta Suomessa, kun avaamme tehtaan Saksaan. Vastaus on, ettei lopu. Joka tehtaalla on oma roolinsa vastaamaan kysyntään, mikä on tällä hetkellä hyvin suurta. Yksiköiden tuotantoa voidaan muuttaa kysynnän mukaan nopeasti, Nurmi sanoi.

Nurmen mukaan vuoteen 2023 mennessä Valmet Automotive aikoo julkistaa neljä uutta tuotannon aloitusta ja ensimmäisen täyssähköautojärjestelmänsä.

Nurmi korosti, että vastuullisuus on akkuteollisuudessa erittäin tärkeää. Valmet Automotive aikoo pian saavuttaa tuotannossaan täyden hiilineutraaliuden. Tärkeää on myös Fortumin kanssa solmittu sopimus akkumateriaalin kierrätyksestä.

– On tärkeää saada harvinaiset materiaalit uudelleen kiertoon ja pois paikoista, jonne ne eivät kuulu, Nurmi sanoi.