Yhteistä hyvää talkoolaisvoimin – Inkereelle rakennetaan frisbeegolfrata

0
Petri Suominen (vas.) ja Mika Liimatainen asensivat tiiauspaikkaa lauantaina. Kuva: SSS/Marko Mattila

Inkereen koulun viereen rakennetaan täyspitkää frisbeegolfrataa. Projektin takana on urheiluseura Perttelin Peikot, joka viettää ensi vuonna satavuotisjuhlaansa.

Frisbeegolfrata on juhlavuoden hanke. Perttelin Peikkojen jalkapallojaoston puheenjohtaja Samuli Talvia kertoo, että vanha seura halusi tehdä jotain uutta.

– Tavoitteemme oli rakentaa tarpeeksi haastava rata: maastoon tulee 18 väylää ja yksi puttauskori.

Hankkeen suunnittelu aloitettiin jo viime vuonna. Kaikista eniten aikaa ovat kuitenkin vieneet raivaustyöt, jotka käynnistettiin viime huhtikuussa.

Maastossa on muun muassa kaadettu puita ja hävitetty vieraslaji jättiputkea. Talvian mukaan alue on töiden ansiosta muuttunut kulkukelpoiseksi.

– Otimme huomioon myös ympäristön. Tämä on vanha maankaatopaikka, ja nyt alue on paljon elinvoimaisempi.

Mika Liimatainen (oik.) on ollut mukana Perttelin Peikkojen toiminnassa yhdessä lastensa kanssa. Lauantaina hän ahkeroi yhdessä poikansa Jamiel Liimataisen kanssa. Kuva: SSS/Marko Mattila

Projekti toteutetaan täysin talkootyönä, ja tähän mennessä osallistujia on ollut noin 50.

– Nuorin talkoolaisemme on 4-vuotias. Hän on ahkera risujensiirtelijä, naurahtaa Talvia.

Perttelin Peikkojen puheenjohtaja Satu Suominen kertoo, että yhtenä päivänä talkoolaiset tekivät töitä aamuyhdeksästä iltaviiteen.

– Silloin saimme asennettua 14 tiitä eli avauspaikkaa, hän kertoo.

Mika Liimatainen oli lauantaina talkoissa yhdessä poikansa Jamiel Liimataisen kanssa. Mika Liimatainen on ollut pitkään mukana Perttelin Peikkojen toiminnassa. Hän kokee, että osallistumalla talkoisiin hän täyttää velvollisuutensa seuraa kohtaan.

– Myönteisen velvollisuuden, hän lisää.

Vaikka fyysinen työ on ollut rankkaa, ennen kaikkea talkootyö on ollut hauskaa.

– Meillä on Perttelin Peikoissa hyvä porukka, toteaa Mika Liimatainen.

Satu Suominen ja Samuli Talvia kiittävät hankkeeseen osallistuneita talkoolaisia ja sponsoreita. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kajalan maasto saatiin käyttöön Salon kaupungilta, ja hanke on kustannettu täysin sponsorirahoituksella. Talvia ja Suominen kertovat yllättyneensä projektin positiivisesta vastaanotosta. Suomisen mukaan moni ei malttaisi odottaa uuden radan valmistumista.

– Joka viikko joku kysyy, että joko rata on valmis, hän kertoo.

Vielä täytyy odottaa hetki, sillä radan viralliset avajaiset pidetään vasta ensi kesänä. Talvia kuitenkin lupailee, että kiekkoja pääsee todennäköisesti heittelemään jo tämän syksyn aikana.

– Frisbeegolf ei vaadi kuin yhden kiekon, urheiluvaatteet ja reippaan asenteen, hän tokaisee.

Lajin suosio räjähtänyt

Frisbeegolfin suosio on kasvanut huimasti viime vuosien aikana. Suomen Frisbeegolfliiton tilastojen mukaan jäsenseurojen jäsenmäärä on kasvanut kymmenessä vuodessa noin 5 600 jäsenellä. Vuonna 2010 jäseniä oli noin 900, kun taas vuonna 2020 heitä oli jo hieman yli 6 500.

Harrastajat eivät rajoitu seurojen jäseniin. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen vuonna 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan noin 263 000 suomalaista aikuista harrastaa frisbeegolfia ainakin kerran vuodessa. Viikoittaisia harrastajia arvioitiin olevan noin 49 000.

Suosio näkyy myös ratojen määrässä. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomessa oli noin 200 rataa, ja nyt niitä on hieman yli 800.

Salossa ratoja on tällä hetkellä kuusi. Ne sijaitsevat Kiikalassa, Kuusjoella, Märynummella, Pahkavuoressa, Perniössä ja Tupurissa. Inkereen lisäksi ainakin Suomusjärvelle ollaan rakentamassa uutta rataa.