Bottas ei murehdi lähtöruuturangaistusta: ”Voin yhä saada aikaan hyvän kisan”

0

Valtteri Bottas ottaa Yhdysvaltain Austinissa käyttöön kauden kuudennen moottorinsa. Moottorinvaihto tuo hänelle viiden ruudun lähtöruuturangaistuksen huomiseen kisaan formula ykkösten MM-sarjassa, mutta Bottas ei sitä murehdi. Hän keskittyy saamaan Mercedeksensä kisavauhdin kuntoon.
– Rangaistus tulee, mutta onneksi se on pienempi kuin aiemmin. Voin yhä saada aikaan hyvän kisan, Bottas kommentoi myöhään perjantaina Suomen aikaa ajettujen harjoitusten jälkeen.
Kaksi viikkoa sitten Turkissa kauden avausvoittonsa saavuttaneelle Bottakselle rangaistukset ovat tuttuja. Ennen menestyksekästä Istanbulin kilpailua hän joutui lähtemään Italian Monzassa kisaan joukon hänniltä. Venäjän Sotshissa takapakkia tuli 15 lähtöruudun verran.
Austinissa Bottas oli ensimmäisten harjoitusten nopein ja toisten harjoitusten neljänneksi nopein.
– Keskityimme etenkin toisessa harjoituksessa kisavauhtiin. Auton säädöissä on vielä parantamista, sillä se ei ole kovin helppo ajaa. Joissakin kohdissa rataa pitoa ei ole kovin paljon, ja auton tasapaino vaihtelee, Bottas kertoi.
Austinissa on kesäisen lämmintä, sillä lämpömittarin lukemat huitelevat 30 asteen tuntumassa.
– Täällä on kuumempaa kuin viimeksi, mutta uskon, että pidon puute johtuu siitä, että ratapinnoite on kuluneempi, Bottas sanoi.
Kilpailun aika-ajo ajetaan lauantain myöhäisillassa, ja Bottas tähyää paalupaikalle. Tällöin hän lähtisi rangaistuksen takia viidennestä ruudusta.
– Haluan ehdottomasti palkintopallille, joten joudun ohittelemaan kisassa, Bottas totesi.

Tyypillinen harjoituspäivä

Kimi Räikkönen oli Alfa Romeollaan ensimmäisten harjoitusten kymmenes ja toisten harjoitusten 14:s.
– Tämä oli tyypillinen perjantai, Räikkönen tiivisti.
Hän muistutti, että harjoituksissa hyvän kierroksen ajaminen on aina vaikeaa. Austinissa vaikeutta lisäävät radalle tyypilliset töyssyt.

Luis Vasconcelos, Kaija Yliniemi

STT

Kuvat: