Ilkka Virtanen jätti tappioon päättyneet hyvästit SalPan päävalmentajana – ”Vähän vaisu maku tästä jäi”

0
Ilkka Virtanen toimii ensi kaudella SalPan jalkapallo ry:n urheilutoimenjohtajana. Kuva: Jari Vuorio

llkka Virtasen kolmivuotinen taival SalPan edustusjoukkueen päävalmentajana päättyi sunnuntaina tappiollisesti. Sarjapaikkansa puolesta taistellut Espoon Palloseura oli SalPaa nälkäisempi, ja haki kolme sarjapistettä Urheilupuiston syksyisellä ylänurmelta maalein 0–2.

Tappiosta huolimatta kulunut kausi oli pistekeskiarvolla mitattuna Virtasen paras joutsenlauman vetäjänä. 1,50 pisteen keskiarvo tosin toi yhden sijan huonomman lopputuloksen kuin kaudella 2019, jolloin SalPa oli sarjassa sijalla viisi.

– Vähän vaisu maku tästä jäi kaiken kaikkiaan. Tosin mielenkiintoinen ja opettava vuosi siinä mielessä, että valmennusta joutui rytmittelemään ihan uusilla tavoilla. Mutta tuloksellisesti jäätiin vähän valjuksi, Virtanen tiivisti ajatukset kaudesta.

SalPalla oli ennen sunnuntaita vielä teoreettinen mahdollisuus jopa lohkon kakkossijaan, mutta lopulta edes voitto EPS:stä ei olisi tuonut kuin sijan neljä.

– Keskikastin sijoitus, varsinkin kun tällä joukkueella oli eväät olla paljon korkeammalla.

SalPan kautta sotki muutaman avainpelaajan loukkaantuminen. Keskikentän dynamo Mikke Louhela oli keskikesällä pitkään sivussa, ja toisen pelinrakentajan Lucas Gabrielssonin koko kausi oli rikkonainen.

Ehkä pahin takaisku oli kuitenkin toppari Jakson Mendesin nilkkavamma, joka piti portugalilaisen poissa pelikentältä viimeiset yhdeksän ottelua.

Toinen selkeä syy keskinkertaiseen tulokseen oli maalintekijän puuttuminen. Efraim Mavengo oli SalPan sisäisen maalipörssin ykkönen kuudella osumalla, mikä on ehdottomasti liian vähän.

– Joukkue olisi kaivannut pelaajaa, joka on kykeneväinen viimeistelemään. Peruspelaamisen taso oli Mavengollakin hyvä, mutta kliinisyyden puute söi tehoja. Tuohon kuutoseen ykkönen eteen, niin kausi olisi ollut sellainen, jota häneltä odotettiin, Virtanen myönsi.

Kaksi viimeistä kautta on menty enemmän tai vähemmän koronan ehdoilla, mikä on vaikeuttanut harjoittelua ja sotkenut peliaikatauluja. Tällä kaudella SalPakin huilasi karanteenien vuoksi lähes koko heinäkuun, minkä jälkeen ottelutahti oli epäinhimillisen tiivis.

– Pahinta on ollut epävarmuus siitä, että koskaan ei tiedetty milloin kausi alkaa ja milloin jatkuu, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Tästä huolimatta se, miten tämä ryhmä on harjoitellut ja osallistunut, on ollut tosi hyvällä tasolla, Virtanen antaa kiitosta pelaajilleen.

Ilkka Virtasen suunnitelmissa oli vaihtaa ensi kaudeksi Salon maisemat merelliseen Ahvenanmaahan, jossa hän olisi liittynyt Veikkausliigajoukkue IFK Mariehamnin valmennustiimiin.

SalPan onneksi Virtanen kuitenkin päätti jatkaa seurassa, ja ensi vuonna hän tulee toimimaan SalPan jalkapallo ry:n urheilutoimenjohtajana.

–  Siihen oli useita syitä, joista suurin oli se, että meille on tulossa helmikuun alussa kolmas lapsi. Kun laitetaan asiat jonoon, niin tammikuussa täysin uudessa ympäristössä aloittaminen olisi ollut liian itsekästä jopa minulle, Virtanen perusteli päätöstään, jossa voittajana on perheen lisäksi Salon Palloilijoiden junioripuoli.

Sunnuntain EPS-ottelua voidaan pitää tietynlaisena ”Vanhan SalPan viimeisenä otteluna”, sillä 65-vuotiaan SalPan edustusjoukkue tullaan ensi kaudella yhtiöittämään omaksi itsenäiseksi organisaatioksi.

Virtasen paikan edustusjoukkueen päävalmentajana tulee näillä näkymin ottamaan Tero Suonperä.

Kirjoittaja: Jari Vuorio

SalPa–EPS 0–2 (0–1)
25. Mustafa Beyai 0–1, 87. Beyai 0–2.
SalPan kokoonpano: Joni Rahila; Valtteri Peltola (86. Pekka Mattila), Samuel Olabisi (v), Iku Leino, Mika Scoarnec (v); Niko Leskelä (v), Mikke Louhela (v), Exauce Madingu (46. Blend Miftari); Niko Vuorela (v), Luiyi Laguerre (70. Akseli Auranen), Efraim Mavengo (v) (86. Aleksi Nousiainen).
Muut vaihtopelaajat: Gerson Lima (mv).
Yleisöä: 157.
Erotuomari: Juuso Vuorinen.
OHO!
Kolmosen PaiHasta siirtynyt Mika Scoarnec oli ainoa pelaaja, joka esiintyi kaikissa SalPan 22 ottelussa kentällä.
SSS-pisteet: Louhela 3, Olabisi 2, Scoarnec 1.
SSS-pistekilpailun lopputilanne: Jami Siirtola 13, Louhela 12, Olabisi 11, Jakson Mendes 6, Rahila 5 ja Scoarnec 5, Leino ja Laguerre 4, Leskelä, Mattila ja Onni Vesterinen 2.

 

SALPA 20 VUOTTA KAKKOSESSA 2002–2021
Kausi, pistekeskiarvo, loppusijoitus (päävalmentaja):
2002: 2,05, 2/12 (Jyrki Pellikka)
2003: 1,45, 4/12 (Pellikka)
2004: 1,45, 6/12 (Pellikka 7 ottelua 1,29, Juha Halonen 15 ottelua 1,53)
2005: 2,18, 1/12 (Tommi Pikkarainen)
2006: 2,08, 2/14 (Pikkarainen)
2007: 1,54, 5/14 (Halonen)
2008: 1,42, 8/14 (Halonen)
2009: 1,31, 7/14 (Jari Sorvari 6 ottelua 0,67, Markus Sinisalo 20 ottelua 1,50)
2010: 2,00, 2/14 (Sinisalo)
2011: 1,69, 5/14 (Kari Hagelberg)
2012: 1,85, 3/10 (John Allen)
2013: 1,41, 5/10 (Allen)
2014: 1,30, 6/10 (Allen)
2015: 1,48, 3/10 (David Moore)
2016: 1,14, 7/12 (Moore 16 ottelua 1,06, Ilkka Virtanen 6 ottelua 1,50)
2017: 1,95, 3/12 (Jarkko Tallqvist)
2018: 1,82, 2/12 (Pikkarainen)
2019: 1,45, 5/12 (Virtanen)
2020: 1,06, 9/12 (Virtanen)
2021: 1,50, 6/12 (Virtanen)