Kurpitsa saanut ihmismassat liikkeelle – Valehtelisin, jos sanoisin, että tämä on täysin suunnitelmallista, puutarhayrittäjä Esa Rannikko sanoo

47
Vaikka näyttävät lyhdyt ovatkin pääosassa, kurpitsoista ei tehdä pelkkiä lyhtyjä, vaan sisukset hyödynnetään siemeniä myöten erilaisina tuotteina. Kuva: SSS/Marko Mattila

Lähialueen parkkipaikat pullistelevat ja tuloväylät täyttyvät Halikossa kurpitsojen tähden monena iltana.

– Kävimme jo päivällä hakemassa kymmenen kurpitsaa ja tulimme illalla uudestaan, kertoi Pöytyältä tullut Amanda Paton.

Hän kuului seurueeseen, jossa olivat mukana myös hänen isänsä Chris Paton sekä Johanna Pinta. Syynä uuteen reissuun illalla oli itse kurpitsalyhty.

– Siitä se tunnelma tulee, kun on pimeätä ja kurpitsalyhtyjen valoja, Amanda Paton tunnelmoi.

Moni muukin oli tullut tiistaina ihailemaan hämärtyvän illan kurpitsalyhtyjä, muun muassa Porvoosta ohikulkumatkalla ollut nainen, joka esittäytyi vain etunimellään Anna-Leenaksi. Ylöjärveltä saakka tuli puolestaan Evi Ylijoki , joka oli napannut mukaansa Kaarinassa asuvan Heta Tossavaisen.

– Innostuin vähän, ehkä kaiverran oman kurpitsan, Heta Tossavainen suunnitteli.

Amanda Paton sylissään Jade-tytär sekä Chris Paton ja Johanna Pinta hakivat kurpitsat päivällä ja tulivat illalla uudestaan Pöytyän ja Loimaan suunnalta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Puutarhayrittäjä Esa Rannikon Kurpitsapuistosta on paisunut kaksiviikkoinen tapahtuma, joka on houkutellut paikalle vuosi vuodelta enemmän ja yhä kauempaa ihmisiä.

– Ihmisiä on tullut jopa 700 kilometrin päästä, auto lastattu täyteen kurpitsoja, Rannikko hämmästelee suosiota.

Hän huomasi tämän vuoden Kurpitsaviikot-tapahtumassa selvän suuntauksen.

– Kävijöitä oli ensin eniten Salosta, sitten pitkään Turusta, mutta eilen (maanantaina) eniten Helsingistä. Kakkosena tuli Espoo, hän arvioi.

Kuvia kurpitsapuistosta jaetaan somessa ja sana kiirii ympäri maata.

– Valehtelisin, jos sanoisin, että tämä on täysin suunnitelmallista, Rannikko sanoo.

Ihmisiä on hänen arvionsa mukaan käynyt tähän mennessä jo enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Hän arvioi sadantuhannen kävijän rajapyykin täyttyneen tiistaina.

Määrän odotetaan kasvavan, sillä tapahtuma päättyy vasta sunnuntaina puolenyön aikaan ilotulitukseen.

Tapahtuma sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun Rannikko halusi ilahduttaa paikallisia ihmisiä kurpitsalyhdyillä.

– Teimme 250 lyhtyä ja tuntui, että se on hirvittävän paljon, mutta jo sitä seuraavana vuonna alettiin tehdä puistoa.

– Nyt ollaan taas uudella tasolla, kurpitsalyhtyjä on tehty yli sata kuutiota, hän laskee.

Rannikon arvio tarkoittaa kuutiometrin kokoista häkkiä, johon valmiit lyhdyt ladotaan, mutta kappalemäärää hän ei osaa sanoa.

Tapahtumaa varten kurpitsaa on kasvanut 38 hehtaarilla. Rannikko ei vielä tiedä ensi vuoden määrää, mutta aikoo jatkaa erikoiskurpitsojen kokeilua.

Kurpitsalyhtyjen ympärillä riittää kuvaajia. Kuva: SSS/Marko Mattila

Halikon kirkkoon suunnitellaan valotaideteosta

Kurpitsaviikkojen innoittamana ollaan suunnittelemassa myös Halikon kirkon valaisemista ensi vuoden tapahtumassa. Idean sai Salon seurakunnan johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma, joka sanoo valotaiteilija Timo A. Aallon lähtevän mukaan työhön, jota hänen poikansa Markus Kuisma suunnittelee.

– Kirkko valaistaisiin Kurpitsaviikkojen aikana muutamana iltana suureksi taideteokseksi, Suutela-Kuisma kertoo.

Suosio näkyy myös lähialueen yrityksissä

Rannikon Kurpitsapuiston suosio heijastuu myös lähialueelle. Halikon Yrittäjät on kutsunut Kurpitsaviikot-tapahtumaan lähialueen kahviloita ja ravintoloita sekä muita yhteistyökumppaneita.

Salon seudun ammattiopiston opiskelijoita on mukana viestimässä tapahtumasta somen ja nettisivujen avulla.

Esimerkiksi Halikon Kurpitsapuiston lähellä sijaitseva Rikalanmäen ravintola on täyttynyt iltaisin asiakkaista jopa niin, että aina eivät kaikki ole mahtuneet sisälle.

– Kurpitsa näkyy menussa ja aukioloja on laajennettu, kuvailee yrittäjä Eija Halkilahti Rikalan Krouvista.

 

Esa Rannikko iloitsee muiden osallistumisesta ja muistuttaa, että yhteistyössä on voimaa. Hän iloitsee myös Design Hillin osallistumisesta tapahtumaan.

– Siellä jo kurpitsat toivottavat moottoritieltä tulijat tervetulleiksi kurpitsapääkaupunkiin, hän sanailee.

Sanaleikki kuvailee samalla tapahtuman henkeä, jossa Rannikko näkee hyvän mielen. Ilo heijastuu kävijöistä.

Sitä hän on huomannut ihan henkilökohtaisesti, kun paikalle on tullut varta vasten hänelle merkityksellisiä ihmisiä tervehtimään.

– Esimerkiksi Eelin ensimmäinen tehohoitaja, hän kertoo.

Rannikon nyt kymmenvuotias Eeli-poika joutui sydämen vuoksi heti synnyttyään tehohoitoon.

 

Kurpitsapuisto Esa Rannikon mansikkapellolla on houkutellut kaikenikäisiä. Busseittain tulleiden kävijöiden joukossa ovat olleet niin eläkeläisryhmät kuin nuorten jalkapallojoukkuekin.

Busseilla ja henkilöautoilla tulevat ovat saaneet taiteilla parkkipaikkojen kanssa, mutta apuna on ollut yrittäjien koordinoima liikenteenohjaus, jonka kuluista Rannikko on vastannut.

Hän on saanut runsaasti vinkkejä mahdollisista muista tapahtumapaikoista ja kertoo miettivänsä ideoita koko ajan, mutta pohtivansa samalla koko kurpitsatapahtuman ydintä.

– Tunnelma ja henki ovat tärkeitä, hän muistuttaa.

Rannikolle on ehdotettu tapahtumapaikaksi esimerkiksi Salon toria. Hän toteaa, ettei asfaltille voida mennä, sillä monet asiat perustuvat pehmeään maapohjaan.

– Niistä saadaan tuki, emme muuten uskaltaisi pystyttää kurpitsarakennelmia, hän sanoo.

Tärkeää hänelle on myös tapahtuman toimivuus. Kurpitsaviikoissa on kiinni lähes sata henkilöä. Henkilökunta palvelee myöhään iltaan, minkä lisäksi alueella on ympärivuorokautinen valvonta.

47 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pertti
1 kuukausi sitten

Mikä tässä on hiilijalanjälki? Eikö tällaiset pitäisi kieltää ilmaston takia?

Kaikki malli Amerikoista
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Varsinkin, kun paikalliset joutuvat ajamaan kiertotietä esimerkiksi kauppaan, hautausmaalle tai terveyskeskukseen. Kilometrejä kahden viikon aikana tulee reilusti.

Kuka ajaa 700 kilometriä jonkun kurpitsatapahtuman takia? Itse en viisi ajaa edes muutamaa kilometriä. Tapahtuma ei ole kiinnostanut ikinä. Eikä kurpitsa maistu.

Veka
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Kaikki varmaan pitäisi kieltää.

Onneksi ei kielletä. Salon seutu niittää hyvää mainetta tällä. Mielikuvien valta on suuri. Väki huomaa, että onhan täälläkin jotain.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Pertti, kurpitsa ei ole öljypohjainen jaloste.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Kuules Marko, autot kulkevat enimmäkseen bensalla ja naftalla. Kuluttavat asvalttia jne.

Taitaa se ilmastokysymys jokaiselle olla vähän erilainen, mikä sopii itselle paremmin. Näyttää, että nämä vihreät tietää hyvinkin, mitä toiset saa tehdä.

Mä vaan
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Ainakin aamuvarhain erään polttoaineyhtiön ”vihreämpi” diesel oli bensiinilaatuja kalliimpi. Mot: vain varakkailla on varaa olla vihreä. Me muut ollaan vaan kateudesta vihreitä.

Kun edes joku saa Halikon näin nätillä tavalla Suomen kartalle, peukutan!

Vapaa kanaherra
1 kuukausi sitten
Reply to  Mä vaan

Olin juuri Teams-palaverissa pirkanmaalaisen kanssa – tuli näytettyä kurpitsakuviakin kaupankäynnin lomassa.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Kuljen Helkamalla, ei pahemmin saastuta.

Nakkisuoja
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Joo, jäädään kaikki himaan.

Keijo K.
1 kuukausi sitten

Jos prosentuaalisesti laskettaisiin kommentoijien kateusaste, niin minkälainen lukema saataisikaan. Sanotaan, että kateus vie kalatkin vedestä.

Make
1 kuukausi sitten
Reply to  Keijo K.

Jeps, kannattaisi noiden ties mistä valittajien katsoa peiliin ja miettiä, mikä se niin kovin ottaa kupoliin, että jaksaa tuollaista suunsoittoa harrastaa. Mahtaa olla köyhä elämä, ja sitä pitää purkaa kaiken maailman kommenttipalstoilla öyhöttämiseen.

Koettakaa hankkia iloa elämään.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Keijo K.

En kyllä löydä mistään kateutta. Minä kerron lähinnä poliittiset kannanotot tällaisesta asiasta.

Jos halutaan pienentää hiilijanjälkeä, kuka määrittelee, mikä on reilua tai mikä jonkun mielestä kateutta. Pistetään köyhä maksamaan kaikki, tällainen on tämän päivän linja. Köyhää ei auta kukaan.

Tällaiset kateuslausunnot tarkoittavat sitä, että ei löydä mitään kommentoitavaa, vaan pitää syyllistää jollain tavalla muita kirjoittajia.

Peltomarkettien päästöt
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

CO2-ongelma ovat isot kauppakeskukset eli ns. peltomarketit. Tämä kurpitsapelto houkuttelee liikennettä pari viikkoa. Isot marketit vetävät 5000 kävijää 365 pv vuodessa tapettuaan ensin lähi- ja erikoiskaupat. Laskekaa yhden hypermarketin asiakasvirran vuotuiset CO2-päästöt niin ällistytte.

Pertti
1 kuukausi sitten

Tiedän. Ihmettelin jo silloin, kun Prisma rakennettiin, ettei sinne pääse kunnolla Salosta polkupyörällä. Siihen ei kukaan ottanut silloin kantaa.

Polkupyörällähän ei välttämättä paljon voi ostoksia kuljettaa ja Prisman (Halikon) tavoitteenahan oli ”mahdollisimman pienellä vakituisen työntekijän määrällä” saada iso myynti. Eihän pyörällä voi kuljettaa isoja määriä. Voitte kysyä kunnalta Salosta, miksi kunta ei vaatinut parempaa kulkua polkupyörällä. Onko Osuuskaupalla liikaa valtaa Salon kaupungin päätöksissä?

Siitä huolimatta se ei anna oikeutta tehdä väärin vaikka toinen tekee. Kyllä kauppakeskuksissa on paljon muutakin korjattavaa toiminnassaan. Liikaa pakastekaappeja, nekin haaskaavat energiaa.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Nautitaan nyt vaan tapahtuman olemassaolosta, ennen kuin Salon vihreät kieltävät sen ympäristösyistä.

JT
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Itse näen pelkästään etuja tuossa Halikon Prismassa. Itse saan kerralla haettua kaikki ruokatarvikkeet (hyvä ruokapuoli), samalla voi tarvittaessa käydä apteekissa ja mahdollisesti Alkossa. Yksi käynti viikossa. Auton saa tankattua piha-alueella, ja Prismaan on hyvät yhteydet kuta kuinkin joka ilmansuunnasta.

Kertyvää tavaramäärää ei todellakaan kuljeteta millään polkupyörällä. Kaukana se ei kuitenkaan ole Halikon taajama-alueelta, eikä edes osasta Salon asutuksista (Rappula, Pajula jne).

Mitä kurpitsatapahtumaan tulee, niin jutun mukaanhan kaikki kurpitsoista käytetään hyväksi. Ja mukavan positiivishenkinen tapahtuma, joka on aika pienestä lähtenyt liikkeelle.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  JT

Kaikissa Suomen kauppakeskuksissa on sama ongelma, eivät tahdo saada hiilijalanjälkeä riittävän alas. Saastuttavat jätteiden ja energian puolesta liikaa. Eikä tuntunut kovin hyvältä, kun valmistuttua ilmoitettiin, että pyritään hyvään myyntiin mahdollisimman pienellä vakituisella työntekijämäärällä.

Kyllä tällaisiin kauppakeskuksiin pitää olla hyvä mahdollisuus päästä polkupyörällä. Myös tämä on suunnittelussa suuri virhe, ettei pääse polkupyörällä.

J T
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Sinnehän pääsee sekä Meriniityn kautta tulevaa pyörätietä pitkin että Halikon keskustan kautta tulevaa pyörätietä pitkin. Tulee suoraan Salon keskustasta ja Lidlin jälkeen käännytään Prismaa kohti. Mikä vika noissa on? Jos pyöräily on se pointti, niin muutaman sadan metrin kierto viivasuoran sijaan ei voi olla ongelmana.

Ja sitten mitä tulee henkilöstön määrään, niin mikä yritys maksimoi työntekijämäärän? Joka yritykseen tulee juuri se määrä, mikä tarvitaan. Jos henkilökuntaa on liian vähän, niin asiakkaat äänestävät kyllä jaloillaan. Ei henkilöstön määrä ole mikään itseisarvo kuitenkaan.

MDI
1 kuukausi sitten
Reply to  J T

Pertti on kyllä oikeassa, Salon suunnasta ei ole kävelytieltä 110-tien ylityspaikkaa, siis suojatietä vaan joudut pomppimaan ojissa. Etenkin jos haluat vaikka Puuiloon, miksi pitäisi kiertää Halikon keskustan kautta? 110-tien ja Vaskiontien liikennevaloissakaan ei ole suojatietä, miksi?

Kurpitsa-tapahtuma on todella upea, onnittelut keksimisestä Rannikon puutarhalle. Jos kerran vuoteen joku tuulipuku joutuu vähän jonottamaan ruuhkassa niin kiertäköön. Miksi ajaa ruuhkaista reittiä?

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Ei ole suojatietä, siellä on alikulku! Ei tarvitse hyppiä missään ojissa.

MDI
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Alikulku on tasan väärässä paikassa, ja sitäkin käyttäen pitää mennä oikeastaan ensin Prisman ohi kohti Turkua ja sitten kohti Halikkoa, että pääsee laillisesti suojatietä pitkin tien yli. Salosta tullessa vaikka Puuiloon pitää kiertää kilometrin lenkki tai Halikon kautta kahden. Autollahan voitaisiin sitten kierrättää lenkki Iilikkeen liikenneympyrässä, niinkö? En viitsi enää sanoa mitään Prisman nerokkaasti suunnitellusta parkkipaikasta, mitähän lienee arkkitehti miettinyt.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Siinä se alikulku on ollut iät ja ajat. Miten se nyt on sitten väärässä paikassa.

MDI
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Onko vaikea ymmärtää, että se on aina ollut väärässä paikassa. 110-tien etelälaitaa tulee Salosta kevyelle liikenteelle (siis jalan tai pyörällä ) tarkoitettu väylä ja sitä saa sitten ajaa ohi ja sitten ohi kohti Halikkoa ennen kuin löytyy suojatie. Puuiloon kilometrin lenkki.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Silloin kun se alikulku on tehty, ei olut Prismaa eikä Puuiloa, miten se silloin on ollut aina väärässä paikassa? Toisekseen, kilometri polkupyörällä tasaista asfalttia, so what.

J T
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Alikulku on Meriniityn puolelta tullessa. Itse en näe mitään ongelmaa siinä,jos tulee pyöräillessä muutama sata metriä enemmän matkaa, kun tullaan Halikon suunnasta, johon on tultu Rappulasta tai Halikon puolelta. Omasta mielestä Prismaan on hyvät yhteydet sekä autolla että kevyen liikenteen väyliä pitkin.

Labyrintti
1 kuukausi sitten
Reply to  J T

Ennen mun lähin prisma oli Sellon Prisma. Siinä olikin ihmeteltävää.

Halikon Prisma on kuin lomamatka sen rinnalla.

Voi tulla vaikka helikopterilla pihaan.

pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  J T

Kyllä se niille on ongelma ja paha, kuka on esim. huono liikkumaan. Ihminen tulee töistä kotiin, ei ole varaa näillä hinnoilla ajaa autolla jos sellainen on. Kotona lapsia pitää lähteä kauppaan polkupyörällä. Kyllä on järkyttävä matka ja reitti Prismaan. Kaikki ei ole onnekkaita ilmaisen opinnon saaneitä virkamiehiä joilla on autot ym. kyllähän he pääsevät hienosti.
Rakennuslupaan olisi ehdottomasti pitänyt olla vaatimus hyvästä kevytliikenneväylästä. Nyt se tulee entistä tärkeämmäksi autoilun takia.
Kauppakeskukset ovet valtavia energian käyttäjiä ja vielä suunniteltu niin, että ei kunnolla pääse kävellen tai polkupyörällä.

keijo.k.
1 kuukausi sitten
Reply to  pertti

Nyt kyllä huokuu kateutta kirjoituksessa oikein olan takaa. Kevytliikenneväylät Prismasta ovat joka suuntaan, eiväthän autotietkään ole suora linja kenenkään kodin ja Prisman välillä. Mistä löytyy ”ilmaisen opinnon saaneitä vrkamiehiä”?

Ilon kautta
1 kuukausi sitten

Miksi salolaiset ovat niin negatiivisia? Pyritään asioista löytämään jotain kielteistä mistä valittaa.

Jos nyt muutamia kilometrejä tulee autolla ajettua tavanomaisesta reitistä poiketen, mitä sitten. Saahan ainakin ihailla valoisaa kurpitsapeltoa.

Luulisi, että ihmisillä olisi tärkeämpääkin ajateltavaa, ilmeisesti ei. Joidenkin elämäntehtävänä on vain mielensä pahoittaminen, oman ja samalla toistenkin.

Ajapa itse joka päivä ylimääräisiä kilometrejä x2
1 kuukausi sitten
Reply to  Ilon kautta

Jos kurpitsa ei kiinnosta, niin onko se kateutta? Ja jos haluaa päästä vaivattomasti paikasta A paikkaan B, niin onko se kateutta? Onko se kateutta jos ketuttaa ajaa autojonossa etanavauhtia, kun kiire ois töistä kotiin? Onhan toi yrittäjälle hieno juttu, mutta paikka on aivan väärä. Tuollaisten tapahtumien ei pitäisi aiheuttaa haittaa paikkakuntalaisille. Yrittäjällä on kyllä peltoa muuallakin. Ja kun ihmiset käyttäisivät niitä parkkipaikkoja, mutta kun jätetään autot siihen Vanhan Turuntien varteen, aiheuttaa vaaratilanteita. Ei ole mitään kurpitsatapahtumaa vastaan, paikka on vaan väärä. Eihän kurpitsat kasva mansikkamaalla, tapahtuma sinne missä kurpitsat kasvaa, ois yrittäjällekin helpompaa.

Urpo
1 kuukausi sitten

Kiire kotiin? Liikenne hidastuu parin sadan metrin matkalla suurimmasta sallitusta (50 km/h) puoleen. Monenko sekunnin tappio siitä tulee? Itse ajan työmatkaa tuosta päivittäin ja aina liikenne on sujunut suhteellisen hyvin. Enemmän aikaa menee Prisman liikennevaloissa.

Joku aina välillä pysähtyy tien reunaan, mutta mielestäni olen osannut ottaa ne huomioon lain edellyttämällä tavalla, eikä vaaratilanteita ole syntynyt. Kotiin kiirehtivälle voi ehkä syntyä. Silloin pitää kysyä, kuka vaaratilanteen aiheuttaa.

Minulla ei siis ole vähäisintäkään syytä valittaa, päinvastoin.

Turbo
1 kuukausi sitten

Saloon tulee kymmeniätuhansia käviöitä ja yrittäjät varmasti kiittävät. Mutta jonkun työmatka pitenee hiukan, kun pitää koukata 110-tien kautta.

Perutaan siis tapahtuma.

Keijo K.
1 kuukausi sitten
Reply to  Turbo

Eihän se parkumisen syy olekaan se pieni matkan lisääntyminen vaan se, mitä ei itse kehtaa tunnustaa.

Haittaa jo kirkonkylässäkin
1 kuukausi sitten
Reply to  Turbo

Nyt se vaikutti jo kirkonkylälläkin asuviin. Ei meinannut päästä kotipihalta tielle, kun kirkonkylä aivan tukossa. Kyllä siinä sai odottaa aika kauan. Ihan kiva, että joku jotain järjestää, mutta voisi järjestää jossain muualla. Onneksi tuo hömpötys loppuu, vielä kun saisi koiran pois siksi aikaa, kun tulee ilotulitus. Paukkuherkälle koiralle ei ole kiva juttu.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Ilon kautta

Minä en näe siinä mitään iloa, kun ruokaa haaskataan tuolla tavalla. Tuodaan Yhdysvalloista tuollaista hömpötystä ja ajetaan satojen kilometrien päästä katsoman. Tukitaan tiet jne. toivottavasti ei tullut kolareita.

Osaan kyllä iloita, en tästä asiasta löydä iloa hakemallakaan. Jos halutaan hiilineutraaliksi, eikö ensin pidä lopettaa turhat autoilut?

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Meinaatko, että kurpitsalyhtyjen sisällä oleva syötävä kurpitsa-aines kipataan kaatiskuormaan?

Minulla on ollut sellainen käsitys, että kurpitsan sisällä ollut pois kaiverrettu aines valmistetaan jollain lailla syötäväksi piiraan täytteenä tai hilloksi. Jäljelle jääneistä kuorista sitten tehdään niitä lyhtyjä. Normaalistihan kuoria ei syödä vaan ne laitetaan roskiin tai ehkä kompostiin.

Ilmeisesti tiedät kuitenkin paremmin kurpitsa-asiat.

Tavis torilta
1 kuukausi sitten

Iloitaan Rannikon järjestämästä tapahtumasta, joka kerää satojenkin kilometrien päästä ihmisiä ajelemaan ihan vain katsomaan kurpitsapuistoa.

On valitettu, ettei Salossa ole mitään.

Nyt on. Ollaan nyt vaan tyytyväisiä tästä isosta viiteliäisyydestä ja vaivannäöstä Rannikolle ja työntekijöille, kun ovat kovertaneet kurpitsat ja leikelleet erilaisia ilmeitä niihin. Kiitos myös paikallisille yrityksille mukanaolosta.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Tavis torilta

Samaa mieltä.

Minusta on hienoa, että Saloon on saatu yrittäjän toimesta uusi tapahtuma joka kiinnostaa muualta Suomesta tulevia.

Loistojuttu, varsinkin kun tapahtuma on jo kasvanut huomattavan suureksi, nyt jo yli 100.000 kävijää.

Tällaisia yrittäjiä Salo tarvitsee lisää. Yrittäjiä, jotka saavat vedettyä ihmisiä ja tapahtumia Saloon.

Kurpitsa connecting people
1 kuukausi sitten

Kurpitsa on uusi Nokia!

Vapaa Kanaherra
1 kuukausi sitten

Ja härregyyd, älkää unohtako kosketusnäyttöä tällä kertaa!

Kaupunkilainen
1 kuukausi sitten

K-linja pysyy Salossa= kännykästä kurpitsaan. Pääasia on että ollaan myönteisissä otsikoissa valtakunnassa.

Jokaisen oma valinta
1 kuukausi sitten

Henkilökohtainen valinta mutta itse en aio mennä ihmettelemään, miksi pitäisi?

Elämä jatkuu
1 kuukausi sitten

Joo, ei kiinnosta kurpitsat. En ole kertaakaan käynyt tuoll,a vaikka lähellä asunkin. Eikä tässä ole kyse mistään kateudesta tai muusta sellaisesta. Ei vaan kiinnosta. Jotain kyllä kiinnostaa, jos tuollaisen takia ajaa 700 km. Mulla täytyy olla todella kiinnostava tai henkeä uhkaava juttu, että ajaisin niin pitkän matkan.

Volkan
1 kuukausi sitten

Hävettää kyllä lukea näitä tekstejä täällä.

Kurpitsa
1 kuukausi sitten
Reply to  Volkan

Jep, kaikkea oletkin kirjoitellut.

Lindholmi
1 kuukausi sitten
Reply to  Volkan

Näille kaikille kitisijöille antaisin neuvon, että yrittäkää näiden kahden viikon aikana ajatella positiivisesti ja ottaa tämä elämyksenä.

Näette kerrankin täällä savipeltojen keskellä uusia kasvoja ja elämää. Muitakin kuin niitä harvoja, joita sitten näette muutenkin Prismassa, terveyskeskuksessa ja hautausmaalla. Ja mitä niitä jonkun mainitsemia muita paikkoja olikaan, joihin on monta kertaa viikossa päästävä suorinta reittiä ja mahdollisimman nopeasti.

Maija
1 kuukausi sitten

Kiitokset upeasta ilotulituksesta!