Liekki teki sinunkaupat rullalaudan kanssa – Säikähdys unohtui, kun pääsi rauhassa tutustumaan

0
Toisella kertaa rullalaudan nähdessään Liekki kiipesi tyynesti sen päälle ja pysyi kyydissä laudan vieriessä eteenpäin. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon Seudun Sanomat seuraa vuoden alussa syntyneen australianterrieri Liekin kasvamista sarjassaan Pentuvuosi. Sarjan 27:s osa muistuttaa uusiin asioihin tutustumisen tärkeydestä ja komentamisesta ääntä korottamalla kuten koirat itsekin tekevät.

Monenlaisiin asioihin jo tottunut ja paljon nähnyt kahdeksankuinen Liekki kavahti aamulenkillä yllättäen lähestynyttä rullalautaa. Sen pyörät kolisivat asvaltilla ikävästi. Myös skeittarin eteneminen poikkesi niin paljon siitä tyylistä, millä Liekki on tottunut ihmisten kulkevan, että pentu alkoi kiskoa pois tilanteesta.

Pysähdyimme odottamaan, ja rullalautaillut tyttö osasi meidän onneksemme lukea koiran käytöstä. Hän lopetti lautailun ennen kohtaamistamme ja pysähtyi tervehtimään pentua. Liekki palautui heti normaaliksi ja oli niin iloinen, että kiipesi muutaman kerran laudan ylikin.

Pennun on säikyttyäänkin tärkeää päästä tutustumaan uusiin juttuihin rauhassa, jotta se voi todeta, ettei asiassa ole mitään pelottavaa. Omistajan antama rohkaisu ja kannustus on tärkeää. Säälittely vain vahvistaisi pelkoa.

Liekki sai tutustua rauhassa rullalautaan, jonka pyörien ääni oli ensin pelästyttänyt sen. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Liekin pentuturkista näyttelykäyntiä varten säästetyt helmakarvat ja viimeiset peräpeilin huituvat piti trimmata pois viime viikolla. Siitähän ei meinannut ensin tulla mitään, kun pentu vain reuhtoi ja näykki trimmaavaa kättä.

Sekoilu loppui siihen, kun hammas osui peukaloni kynnenreunaan, jossa oli jo valmiiksi haava. Osuma sattui niin, että hetken aikaa karjuin täysillä kiroillen. Purkaus riitti rauhoittamaan Liekin aloilleen, joten sain heti alkaa kehua sitä.

Toimenpide saatiin hoidettua nopeasti pois päiväjärjestyksestä, kun pentu ymmärsi tyytyä osaansa. Sen jälkeen Liekki sai taas ottaa kierroksia, kun se pääsi juoksemaan A-estettä edestakaisin ja loikkimaan koulutuskentällä pyrähdelleen keltaisen pikkulintuparven perässä.

Koiraa komennetaan nimenomaan ääntä käyttäen, ja tarpeen vaatiessa niskasta kiinni ottaen. On reilua käyttää samoja konsteja, jotka kuuluvat koirien omaan keinovalikoimaan. Niitä se ymmärtää. Epäreilu kohtelu sen sijaan aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä johtaen käytösongelmiin.

Pitkät lenkit eivät innosta syksyn kaatosateissa eivätkä onnistu kovilla talvipakkasilla. Koirat tarvitsevat kuitenkin toimintaa joka päivä, ja jos lenkille ei pääse, on järjestettävä tekemistä sisällä.

Viimeksi sadepäivänä keksin opettaa Liekille ryömimistä. Otin keittiöntuolin, käskin koiran sen eteen maahan, kehotin ryömi ja vedin Frolicin palaa poikkipienan alta. Liekki ryömi vauhdikkaasti sen ali makupalan houkuttelemana. Hyvä! Kun tätä oli toistettu muutaman kerran, kokeilin ilman tuolia ja onnistuihan sekin parin askelen verran. Ryömiminen lienee täysin turha taito, mutta koiralle hauskaa tekemistä. Sen harjoittelua voidaan jatkaa taas jonkun surkean sään aikaan.

Meillä harrastetaan toisinaan myös yksikertaista etsimisleikkiä. Ensin pilkotaan nakkia tai juustoa pieniksi paloiksi. Koirat suljetaan vessaan siksi aikaa, kun palat levitetään ympäri kotia: listojen, kahvojen, ovensaranoiden ja kenkätelineen päälle, tuolien reunoille, sohvanjalkojen ja verhojen taakse tai mihin milloinkin. Sen jälkeen vapautetaan koirat ja kehotetaan etsi.

Talossa kuuluu pitkän aikaa melkoinen tuhina, kun koirat käyvät läpi kaikki nurkat haistellen tehokkaasti. Nenän käyttö kuluttaa mukavasti energiaa.

Pentuvuosi-sarjassa seurataan Salon Seudun Sanomien toimittajan koiranpennun kasvamista.