Liikunta ja urheilu olisivat selvinneet leikkauksista vähällä – seuraava leikkaus voi olla jo liian raju

0
Hallitus perui liikuntaan ja urheiluun kohdistuneet leikkaukset perjantaina.

Veikkaushäviörahan jakamisesta syntyi tällä viikolla arvoton poliittinen ja populistinen näytelmä, jossa oli lopulta vain häviäjiä.

Kaikkien – siis aivan kaikkien – tiedossa on ollut jo pitkään, että veikkaushäviörahaa jaetaan vuosi vuodelta vähemmän.

Ensimmäisen tosipaikan tullessa kulttuuriväki käytti vahvuuksiaan parhaiten ja esitti Jussi-patsaan arvoisen kollektiivisen pöyristymisen, jonka seurauksena kaikki – siis aivan kaikki – leikkaukset peruttiin.

Liikunta- ja urheiluväki esitti näytelmässä huonosti roolitettua sivuosaa, joka ilmestyi näyttämölle aivan liian myöhään ja kulttuuriväkeä imitoiden. Mitään omaa, uutta tai rakentavaa ei sporttiväki taaskaan keksinyt, vaikka se on istunut jo vuosikymmeniä kiistattomien tutkimustulosten päällä.

Ennen näytelmää liikuntaan ja urheiluun osoitettavat veikkaushäviörahat olisivat pienenneet 11,9 miljoonalla eurolla. Puolet summasta olisi nipistetty liikuntapaikkarakentamisesta eli käytännössä palloilu- ja uimahallien peruskorjauksista.

Tosin liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmassa kummittelee edelleen myös Helsingin Olympiastadion, johon on 337 miljoonaa euroa maksaneen epäonnistuneen peruskorjauksen jälkeen varattu vielä kaksi miljoonaa euroa seuraavien kolmen vuoden ajan.

Tarkoituksena on todennäköisesti lisätä katsojien näkökenttää rikastuttavia pilareita sekä laatia karttoja, jotta veronmaksajat löytäisivät 502 pyttyä sisältävän ”WC-maailman” alle puolessa tunnissa.

Pieniä leikkauksia olisi tullut myös kansalaistoimintaan eli järjestöjen ja liittojen tukirahoihin sekä huippu-urheiluun, josta olisi nipistetty marginaaliset 200 000 euroa. Leikkausten piti kohdistua niin, että ne olisivat vaikuttaneet mahdollisimman vähän itse toimintaan eli urheiluseuroihin.

Uskallankin väittää, että liikunta ja urheilu olisivat päässeet vähällä, vaikka Marinin hallitus ei olisikaan murtunut paineen alla. Ulostulojen perusteella harva edes tiesi, mihin leikkaukset olisivat kohdistuneet.

Liikunta- ja urheiluväeltä unohtui keskellä näytelmää sekin, että viimeisinä vuosina on vastaansanomattomasti todistettu tukirahojen uppoavan raskaisiin rakenteisiin. Kentälle asti eli seuroille, urheilijoille ja valmentajille ei ropise kuin senttejä.

Kun odotettuja leikkauksia ei vieläkään tullut, ei syntynyt myöskään akuuttia tarvetta aloittaa raskaiden rakenteiden purkua. Eli todennäköisesti meininki sportti-Suomessa jatkuu samanlaisena.

Olympiakomiteassa on edelleen 74 työntekijää (10 johtajaa, 10 päällikköä ja 35 asiantuntijaa!), jotka tekevät kaikkensa, että maailmankartalle juostu Suomi pysyisi jatkossakin pronssikannassa.

Liikunnan aluejärjestöverkosto nielee edelleen neljä miljoonaa euroa vuodessa ja parinkymmenen lajiliiton avustukset kattavat edelleen yli 50 prosenttia toiminnan kuluista. Työväen Urheiluliittokin saanee edelleen lähes 1,3 miljoonaa euron tuen, jolla pyöritetään 15 hengen tehotonta organisaatiota.

Huippu-urheilullekin jää todennäköisesti edelleen alle 10 prosentin osuus liikuntabudjetista (12,6 miljoonaa euroa), vaikka tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista:

1) On kiinnostunut suomalaisurheilijoiden kansainvälisestä menestyksestä.

2) Kokee huippu-urheilijoiden tarjoavan myönteisiä esimerkkejä.

3) Kokee saavansa hyvää mieltä huippu-urheilun seuraamisesta.

On selvää, että nykyinen noin 150 miljoonan euron liikuntabudjetti on hyötysuhteeltaan täysin riittämätön. Yhtä selvää on se, että tuota 150:tä miljoonaa euroa ei käytetä riittävän tehokkaasti itse toimintaan.

Kun veikkaushäviörahat siirretään valtion budjettiin ja liikuntabudjetti on yhtäkkiä kehysmenettelyn piirissä, liikunta- ja urheiluväen on osattava perustella, miksi ja mihin se tarvitsee enemmän rahaa.

En usko, että he onnistuvat siinä. Siksi leikkaukset olisi ollut hyvä aloittaa jo nyt, koska seuraava leikkaus voi olla liian raju.