Maakunnan vaali

0

RAUNO SAARI. Kolmisen kuukautta ja ollaan keskellä alue- tai maakuntavaaleja, mitä nimeä halutaankin käyttää. Aika on kortilla. Ollaan uuden edessä. Ehdokasasettelu on kesken. Joulun ja uudenvuoden pyhät ja lomat rikkovat kampanjointia.

Hallintouudistuksen taival on ollut turruttava, eikä tuloksen merkitys ole ehtinyt eikä ehdi aueta äänestäjille.

Niinpä vaaleissa äänestetään jonkinlaisesta hyvästä ja onnesta, jota tavoitellaan. Vaikka vanhat karjalaiset sanovatkin, että ”onni tulloo etsimättä, hyvä anti pyytämättä”.

Kyse on kaikissa tapauksissa meitä jokaista koskettavasta keskeisen tärkeästä päätöksenteosta koskien niin sosiaali- ja terveyspalveluita kuin pelastustointa. Sen toivoisi herättävän suurta kiinnostusta. Samalla vastuu näistä järjestelyistä siirtyy pois peruskunnilta.

Kesän kuntavaalin äänestysprosentti oli vain 55. Se oli matala. Nyt ennustetaan vielä heikompaa. Sitä ei soisi tapahtuvan. Silloin kuljetaan uskottavuuden rajoilla.

Hyvä osa puolueiden johtohenkilöistä ja kansanedustajista on ehdolla maakuntatason päättäjiksi. Puolueiden kannalta sen ymmärtää. Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoo syynkin: ”Tutun ja itselle luetettavan ehdokkaan näkeminen madaltaa kynnystä äänestää (SK 17.9.)”.

Eri asia on, miten uskottavaa on, että valtakunnantason politiikassa olevat jaksavat paneutua vielä keskeneräisen järjestelmän vaatimaan käytännön työhön – mahdollisesti jopa kolmella hallinnontasolla.

Kesällä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ehdotti, että puolueet sopisivat ainakin puoluejohtajien ja ministereiden jäämisestä pois vaaleista. Ajatus ei ollut uusi. Paavo Lipposen (sd.) 1. ja 2. hallitusten ministereitä nimitettäessä Lipponen edellytti, että tulevien ministereiden tulee pyytävää eroa muista tehtävistään tai ilmoittaa olevansa esteellisiä niitä hoitamaan sinä aikana, kun toimivat valtioneuvoston jäseninä.

Siten ei ollut ihme, että Henrikssonin ehdotus ei ottanut tuulta. Puolueet tarvitsevat jokaisen ääntenkerääjän. Poliitikon omankin ajattelun ymmärtää. On tärkeää näkyä. Poissa silmistä, poissa mielestä -ajatus pelottaa.

Tyhjälle pallille istuu kilpailija. Eikä sillekään voi mitään, että valtaan kiintyy ja sitä huumetta pitää saada enemmän ja enemmän.

Pienet kunnat ovat kantaneet huolta päättäjien keskittymisestä suuriin kaupunkeihin. Huoli on perusteltu. Niin tulee ilmeisesti käymään. Vaaleissa kun ei ole kiintiöitä.

Tähän huoleen liittyy komiikkaa. Kun aikanaan sosiaali- ja terveydenhuollon leveämpiä hartioita soviteltiin kuntayhtymäpohjaisille sairaanhoitopiireille, ehdotus tyrmättiin epädemokraattisena. Peruste oli, että pienet kunnat saisivat niiden valtuustoihin vain yhden tai kaksi edustajaa. Sitä ei pidetty riittävänä.

Tulevat päättäjät kantavat tietysti vastuuta koko maakunnan palveluista. Jokainen on kuitenkin kotoisin jostain, ja paikallisella tuntemuksella on merkityksensä.

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti seuraavalla kerralla neljän vuoden kuluttua. Riittääkö se jatkossa innostamaan paremmin äänestäjiä? Vai pitäisikö niputtaa rohkeasti myös eduskuntavaalit samaan kasaan?

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen maaherra.