Nostalgia kierrättää Topmostia keikoilla – Kisu Jernström saapuu 1960-luvun kumppaneineen Saloon marraskuussa

0
Topmost oli 1960-luvun loppupuolella huimassa suosiossa. Arto ”Poku” Tarkkonen (vas.), Kristian "Kisu" Jernström, Eero Lupari, Harri Saksala, Heimo "Holle" Holopainen ja Vasilj "Gugi" Kokljuschkin ostivat esiintymisasunsa Tukholman muotivaatekaupoista. Kuva: Peter Kokljuschkinin arkisto

Laulaja, lauluntekijä, yrittäjä ja kyläkauppias Kristian ”Kisu” Jernström asettuu taas rumpujen taakse lauantaina 6. marraskuuta, kun legendaarinen Topmost nousee teatteri Provinssin lavalle Salossa. Hold me & Love me -kiertue alkoi lokakuussa Järvenpäästä. Joulukuussa on vuorossa Aleksanterin teatteri Helsingissä ja alkuvuodesta kiertue jatkuu Espoosta.

– Topmost perustettiin vuonna 1964. Minä tulin mukaan elokuussa 1965, kun olin juuri kesällä täyttänyt 14 vuotta, Kisu muistelee.

Jo sitä ennen hän oli soittanut helsinkiläisbändeissä kuten yhtyeessä The Beatnics.

– Topmostiin lähdettiin sillä mielellä, että tästä tulee vielä jotakin. Pikkuhiljaa keikkaillen suosiota alkoikin kertyä niin, että vuonna 1967 olimme Suomen suosituin bändi.

Nuorisoyhtye keikkaili Suomen lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa.

Topmost esitti alkuun ulkomaisten yhtyeiden coverbiisejä. Ensin se lauloi englanniksi, mutta alkoi sitten kääntää biisejä suomeksi. Silloin syntyivät Merisairaat kasvot (A Whither Shade of Pale), Näen mustaa vain (Black is Black), Meni remonttiin (Mr Lovin´ Luggage Man) ja Hän sinut jättää (Two kinds of lovers)

– Mieleistä musiikkia löytyi ulkomaiden radiokanavilta ja levyiltäkin, Kisu kertoo.

– Siihen aikaan bändit olivat usein lyhytaikaista, ja mekin soitimme viimeisen keikkamme elokuussa 1968.

Tommi Lindell (vas.) soittaa koskettimia edesmenneen Poku Tarkkosen tilalla. Kaikki muuta Topmostin jäsenet ovat alkuperäisiä: Eero Lupari, Gugi Kokljusckin, Holle Holopainen, Kisu Jernström ja Harri Saksala. Kuva: Peter Kokljuschkinin arkisto

Kaikki bändin jäsenet jatkoivat tahoillaan musiikin tekemistä. Kisu toimi ensin Kirkan bändin rumpalina, soitti muutaman keikan Markku Aron kanssa ja päätyi Dannyn bändiin.

– Danny halusi minut laulamaan ja siitä se sooloura urkeni, Kisu toteaa.

Kisu levytti useita hittejä, joista osa oli käännöskappaleita ja osa omia sävellyksiä. 1970-luvulta ovat jääneet elämään muun muassa Uneen aika vaipuu, Tunteet, Onnestain on puolet sinun, Hasta mañana ja Kun paljon antaa. Syksyn sävel -kilpailun kolmas sija irtosi vuonna 1974 omalla sävellyksellä Juustossa löytyy.

– 15 vuotta kiertelin ja keikkailin. Sen jälkeen rupesin tekemään musiikkia muille.

Kisu sekä tuotti että sävelsi. Yhteistyössä Kalervo ”Kassu” Halosen ja sanoittaja Veikko ”Vexi” Salmen kanssa syntyi lukuisia Kirkan hittejä kuten Anna käsi, Kaksin rannalla yksinäiset, Kauneimmat lauseet, Surun pyyhit silmistäni ja Tulit valona maailmaan.

Muskan Pidä kii, Irwin Goodmanin Suomi-parodia Mutakuono ja lakupelle ja alunperin Vesa-Matti Loirin levyttämä joululaulu Tähti, tähdistä kirkkain ovat saman kolmikon käsialaa. Myös Kari Vepsän menestyskappale Onnenmaa on Kisun sävellys.

Topmost on tehnyt parinkymmenen viime vuoden ajan keikkaa noin kymmenen esiintymisen vuosivauhdilla.

– Topmost oli 20 vuotta oli telakalla, mutta se elvytettiin vuonna 1988, kun meitä pyydettiin Seinäjoen Provinssirockiin esiintymään. Välillä keikkaa on ollut vähemmän, mutta nyt keikkaa on taas enemmän, kun nostalgia puree ja lisää tuon ajan bändien kysyntää. Nyt on myös rakennettu ja perustettu paljon erilaisia konserttisaleja, jotka sopivat esiintymispaikaksi, Kisu tuumaa.

Topmost tekee nykyään noin kymmenen keikkaa vuodessa. Kuva: Peter Kokljuschkinin arkisto

Topmostin kokoonpanoon kuuluvat Kisun lisäksi Vasilj ”Gugi” Kokljuschkin, laulu, Harri Saksala, laulu, Holle Holopainen, basso ja laulu sekä Eero Lupari, kitara ja laulu. Tommi Lindell on ollut bändin kosketinsoittajana vuodesta 2004. Yhtyeen alkuperäinen kosketinsoittaja Arto ”Poku” Tarkkonen menehtyi syksyllä 2007.

– Ohjelmisto kootaan vanhalta pohjalta ja perusasiat ovat ennallaan; soulia, rhythm´n ´bluesia, stemmalaulua. Omat hitit soitetaan tietenkin ja saattaa tulla myös minun, Harrin ja Gugin soolojuttuja, Kisu toteaa Salon keikasta.

Hän iloitsee siitä, että bändillä on oma manageri: keikat myy Gugin pikkuveli Peter ”Petteri” Kokljuschkin.

Helsingissä syntynyt Kisu asuu Inkoossa, jonka Degerbyhyn hän perusti kyläkaupan vaimonsa Tiina Jernströmin kanssa vuonna 2004.

– Tämä on kiva harrastus. Aika menee kaupalla, ja siinä sivussa keikkailen. Ei kai sitä enää niin paljon muuta tarvitse tehdä, 70-vuotias Kisu nauraa.

Topmostin levytyshistoria julkaistiin vuonna 2012 nimellä Topmost Years.

Topmost keikalla teatteri Provinssin päänäyttämöllä Salossa 6.11. klo 18.