Pekingistä ei odoteta mitalisadetta, mutta parempaa saldoa kuin edellisistä talvikisoista

0

Suomen olympiajoukkue saavutti Pyeongchangin talvikisoissa kuusi mitalia vuonna 2018. Neljä tuli maastohiihdosta, naisten jääkiekkojoukkue otti yhden ja lumilautailija Enni Rukajärvi yhden. Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki uskoo helmikuussa Pekingissä järjestettävissä olympialaisissa laajempaan menestykseen ja suurempaan mitalimäärään.
– Asetamme tavoitteen koko olympiadille. Edelliseltä olympiadilta tavoittelimme kymmentä mitalia, mutta saimme kahdeksan. Jäimme pikkuisen vaille. Samalla tavoitteella jatkamme edelleen. Pyeongchangin onnistuminen (6 mitalia) oli meiltä aika hyvä, mutta haluaisimme pikkuisen paremman lähdön olympiadille, Lehtimäki kertoi keskiviikkona järjestetyssä 100 päivää Pekingiin -tilaisuudessa.
– Haluaisimme kiivetä kuudesta kohti kymmentä. Kokonaistavoitteen osalta suurempi petraus on kesäolympialaisten puolella. Kaksi mitalia sieltä ei riitä. Uskon vakaasti, että pystymme yhteensä kymmeneen mitaliin, Lehtimäki avasi Pekingin (2022) ja Pariisin (2024) yhteistavoitetta.

Tuplaus jääkiekon mitalimäärässä

Mistä lajeista mitaleja sitten sopisi odottaa? NHL-pelaajat ovat mukana miesten jääkiekkoturnauksessa, ja viisissä edellisissä ”NHL-olympialaisista” Suomen kiekkomiehet ovat olleet mitaleilla neljästi. Pyeongchangissa NHL-pelaajat eivät olleet mukana.
– Suurimmat odotukset ovat jääkiekossa sekä miesten että naisten puolella, Lehtimäki paalutti.
Naisleijonat palasi Pyeongchangissa mitalikantaan, joten vähempi kuin pronssi ei tyydytä. Maastohiihdossa Krista Pärmäkoskella on puolustettavanaan kolme ja Iivo Niskasella yksi mitali. Viime kauden suoritusten perusteella tehtävä on erittäin vaikea.
Oberstdorfin MM-hiihdoissa Suomi otti ilahduttavan naisten viestipronssin, ja noiden kisojen onnistujista Lehtimäki nosti esiin yhdistetyn hopeamitalimies Ilkka Herolan.
– Esimerkiksi yhdistetty on laji, joka on noussut Pyeongchangin jälkeen. Ilkka on noussut erityisesti, mutta myös joukkue.

”Lumilautailun puolella on odotuksia”

Niskasen ja Pärmäkosken tavoin myös lumilautailija Enni Rukajärvi oli mitaleilla Pyeongchangissa ja jo Sotshissa vuonna 2014.
– Sotshin olympialaisten jälkeen huomasi, miten paljon kilpailu koveni Pyeongchangin kisoihin mennessä. Nyt kilpailu on koventunut lisää, Rukajärvi sanoi.
Uusiakin menestysehdokkaita on.
– Lumilautailun puolella on odotuksia. Rene Rinnekangas aloitti maailmancupin toisella sijalla, Lehtimäki nosti esiin.
Aikanaan mitaleja tuoneista lajeista curling ja freestyle ovat kysymysmerkkejä.
– Freestylessä ei ole välttämättä mitaliodotuksia, mutta kaiken mennessä nappiin ei se ole mahdotontakaan. Salosen Jimi ja Penttalan veljekset (Jussi ja Olli) ovat olleet väläyksittäin sillä tasolla, ettei mitalikaan olisi mahdoton, mutta suoritusvarmuus ei ole vielä sillä tasolla, Lehtimäki arvioi.
Curlingin miesten ja sekajoukkueiden karsinnat järjestetään joulukuussa.
– Kolmestatoista talviolympialaisten lajista (pikaluistelun) short track ja kelkkailu ovat tekemättömiä paikkoja. Pikaluistelun paikat ovat tiukassa, kun kokeneet Pekka Koskela ja Mika Poutala ovat lopettaneet, Lehtimäki myönsi perinteisen pikaluistelun tilanteen.

Petteri Ikonen

STT

Kuvat: