Rikkinäinen käden jatke

0

EEVA PETTERSSON. Äkkiä se käy. Rikki meni. Säpäleiksi. Pudotin kännykkäni näyttö edellä maahan, suoraan sepeliin. Väitän, että älypuhelinten aikana moni on ainakin kertaalleen tavoin tai toisin rikkonut vahingossa kännykän herkän näytön.

Vakuutus korvasi korjauksen, mutta aikaa siinä meni. Elin ilman puhelinta neljä päivää. Harvinaista nykyään. Omistavathan ensimmäistä ja toista luokkaa käyvät lapsenikin jo nuo koukuttavat vempaimet.

Ehkä hyvä olla hetki ilman omaa puhelinta, mietin. Ehkä olisin tehokkaampi muissa asioissa, kun kukaan ei keskeyttäisi minua viestein ja puhelinsoitoin.

En kuitenkaan voinut mitään sille, että mieleeni tulvi entä jos -ajatuksia. Entä jos joku kaipaa apuani. Mitä kaikkea minulta on ehkä mennyt sivu suun?

Pian huomasin, kuinka moneen asiaan olin tottunut käyttämään kännykkää. Sillä hoituvat puhelut, sähköpostit, navigointi, laskujen maksaminen, valokuvien ottaminen, QR-koodinluku, Wilma-viestit, kouluikäisten lasteni paikantaminen, digilehtien lukeminen, herätyskello, kalenteri.

Kotona kuuntelen musiikkia, joka yhdistetään kaiuttimiin kännykällä. Lastenohjelmat laitan televisioon pyörimään kännykällä. Kotimme valaistuksen säädöt ovat kytköksissä puhelimeen. Sen avulla hoituvat myös niin auton sisälämmityksen käynnistäminen kuin ruokapostilaatikon avaaminenkin. Sosiaalista mediaa ja muuta viihdettä seuraan puhelimeltani.

Tämä kaikki laittoi miettimään, kuinka paljon käytän päivän aikana älypuhelintani. Lapseni näkevät vain nenä ruudussa olevan vanhemman, eivät sitä, maksanko puhelimella laskuja, teenkö töitä tai roikunko WhatsAppissa.

Minkälainen malli olen lapsilleni? Onko minulla varaa moralisoida lapsiani paremmasta ajankäytöstä, kun he taas seuraavalla kerralla pyytävät lisää ruutuaikaa?

Älypuhelimen käytön mittaamiseen on nykyisin lukuisia sovelluksia. Itse otan kännykän käteen päivittäin monta kymmentä kertaa. Vähennettävää olisi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin joka kolmas suomalaisista aikuisista viettää arkisin vapaa-ajallaan yli kolme tuntia ruutujen äärellä.

Voisinko rajoittaa omaa ruutuaikaani ja käyttää aikaani muuhun? Pitääkö viesteihin vastata heti? Pitääkö koko ajan olla saatavilla?

Pitäisikö älypuhelimeni lukita alkuillasta, aivan kuten lapsiltanikin. Varmasti nukkuisin pidemmät yöunet, ja saattaisin ehkä ennen nukkumaanmenoa uppoutua enemmän kirjoihin.

Voisinko vain nauttia hetkistä ilman että kaivan kännykkää valokuvaamista varten? Voisinko pitää somelomaa tai lukea uutiset ainoastaan printtilehdestä?

Kun sain puhelimeni takaisin korjauksesta, se oli pullollaan lukemattomia viestejä. Ainoastaan yksi viesti, jota en päässyt ajoissa lukemaan, aiheutti hämmennystä. Satunnaisen aikataulumuutoksen vuoksi saavuimme poikani kanssa jalkapallotreeneihin myöhässä, silloin kun muut jo lopettelivat.

Onneksi valmentaja keksi ottaa pettyneen poikani mukaansa seuraavan ikäryhmän peleihin. Tästäkin selvittiin. Vieläpä ilman kännykkää!

Kirjoittaja on salolainen lapsiperheen äiti.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments