Saariselältä löytynyt tuntolevy päätyy Särkisaloon – Pertti Kihlströmin sedän sota-ajasta ei kotona puhuttu

0
Särkisalolaisella Pertti Kihlströmillä on paljon muistoja sukulaisistaan valokuvissa, kuten tässä Halikossa 1950-luvun alussa otetussa kuvassa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Särkisalossa asuva Pertti Kihlström luki lauantain Salon Seudun Sanomista uutisen. Hänen edesmenneen setänsä Valdemar Kihlströmin tuntolevy oli löytynyt Saariselän maastosta, ja löytäjä Petteri Peuhkuri haki omaisia lehtijutun avulla.

– En tiennyt, että Valte (Valdemar Kihlström) oli sodassa, Pertti Kihlström selittää.

Tuntolevy matkaa nyt hänelle Särkisaloon. Hän on läheisin sukulaisista, sillä Valdemar Kihlströmin oma poika on jo kuollut.

Koska Pertti Kihlström ei ollut koskaan edes kuullut, että hänen setänsä oli ollut sodassa, tuntolevyn joutuminen Saariselän maastoon jäi ainakin toistaiseksi arvoitukseksi.

Hänen vuonna 1925 syntynyt setänsä oli sisarussarjan vanhin ja ainoa, joka ehti palvella sodassa.

– Heitä oli viisi veljestä, Pertti Kihlström kertoo.

Kaikki veljekset ovat jo kuolleet ja seuraavasta sukupolvesta on jäljellä vain Pertti Kihlström.

Suurin osa veljeksistä asui sotien jälkeen Salon seudulla, jonne heidän vanhempansa ja samalla Pertti Kihlströmin ukki ja mummo, Ville ja Helmi Kihlström lopulta päätyivät perheineen. Kotitila jäi menetetyn Karjalan puolelle Uudellekirkolle.

Kihlströmien asuinpaikka sijaitsi Halikon puolella, Joensuun kartanon takana olevalla asutustilalla.

Veljessarjasta osa käytti sukunimestä myös kirjoitusasua Killström.

Kihlströmien sukukuvassa 1950-luvulta ovat takaa vasemmalta Pertti Kihlströmin ukki Ville Kihlström, Valdemar-setä, Erkki-isä sekä Reino-setä ja edessä vasemmalta mummo Helmi Kihlström, Lea ja Yrjö-setä (sylissä Valdemarin edesmennyt Kari-poika), Elina (Pertti Kihlströmin äiti, jonka sylissä on avioparin edesmennyt Rauno-poika) sekä Valdemar-sedän vaimo Maire Kihlström.

Vaikka sedän sota-ajasta Lapissa ei puhuttukaan, Pertti Kihlström on kuullut paljon juttuja evakkotaipaleelta. Esimerkiksi siitä on kerrottu, kuinka mukana tulivat lehmätkin. Ensimmäinen etappi oli Pertunmaalla.

– Kävimme entisellä kotipaikalla, josta löytyivät vain rappuset, Pertti Kihlström kertoo.

Salon seudulle päätynyt suku piti yhteyttä toisiinsa.

Pertti Kihlström tietää, että Saariselältä löytyneen tuntolevyn kantaja eli hänen Valte-setänsä asui viimeksi Salon Ollikkalassa kerrostalossa. Hän kuoli 17.11.2003.

Sedän vaimo oli kuollut jo aiemmin, vuonna 1987.

Kihlströmillä on paljon sukukuvia, joiden lisäksi Valte-sedästä tulee uusi muisto tuntolevyn kautta.

Sen löytäjä, Saariselällä asuva Petteri Peuhkuri on luvannut lähettää kopiot myös Valdemar Kihlströmistä löytämästään materialista.

Peuhkurin selvityksissä oli tullut esille myös toinen nimi, Kauko Kihlström, joka oli kaatunut sodassa. Peuhkuri pohti SSS:n jutussa, olisiko kyse Valdemarin veljestä.

– Ei hän ole sukulainen, Uudellakirkolla oli muitakin Kihlströmejä, Pertti Kihlström sanoo.