
Salon keskusta on asettanut ensimmäiset yhdeksän ehdokastaan ensi tammikuun aluevaaleihin.
Ehdolla ovat Salon kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenet Johannes Alaranta ja Ulla Huittinen, opetuslautakunnan puheenjohtaja ja valtuutettu Marjaana Mänkäri ja kaupunginvaltuutettu Jaakko Halkilahti.
Muita ehdokkaita ovat Jouni Eskola, Olavi Jantunen, Ari Järvinen, Maija Kymäläinen ja Reijo Tuominen.
Keskustan piiri on jyvittänyt Salon keskustalle 15 paikkaa aluevaalien ehdokaslistalla. Kunnallisjärjestön puheenjohtajan Johanna Riskin mukaan ehdokaslistaa täydennetään ensi sunnuntaihin asti.
– Kyllä me yritämme toiselle kymmenelle päästä. Pari on harkitsemassa vielä ehdokkuuttaan. Olemme pyrkineet saamaan listalle alueellista kattavuutta, hän sanoo.
Varsinais-Suomen keskustan aluevaaliehdokkaat vahvistetaan piirin syyskokouksessa 13. marraskuuta.
Aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta. Ehdokaslistojen pitää olla valmiiina 14. joulukuuta.
– Ehdokaslistoja voidaan täydentää piirikokoukseen asti ja vielä sen jälkeenkin, koska lopullinen ehdokaslistojen takaraja on pitkällä joulukuussa, Johanna Riski muistuttaa.
Hänen mielestään sote-uudistus on merkittävä yhteiskunnallinen muutos, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät kunnilta hyvinvointialueelle.
– On tärkeää, että jo heti ensimmäiseen aluevaltuustoon saadaan Salosta päättäjiä, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana kehittämässä yhteistä hyvinvointialuettamme ja sitoutuvat edistämään laajan kaupunkimme etua tulevissa soteratkaisuissa, Riski sanoo.