Salon puunkuormausalueen remontti valmistuu ajallaan

0
Salon rautatieaseman puunkuormausraiteiden kunnostus maksoi noin puoli miljoonaa euroa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon rautatieaseman puunkuormausraiteiden kunnossapitotyö valmistuu aikataulussaan viikonlopun aikana.

Destia Rail Oy purki kaksi viikkoa kestäneen urakan aikana kahdet noin 400-metriset raiteet kiskoineen ja pölkkyineen pois.

Sen jälkeen raiteiden alta poistettiin noin puoli metriä vanhaa sepeliä, ja tilalle tärytettiin noin 4 000 tonnia uutta mursketta.

Lopuksi uudelle pohjalle rakennettiin raiteet kierrätyspölkyistä ja -kiskoista.

– Radan puolesta saamme urakan valmiiksi varmasti perjantain tai lauantain aikana eli hiukan aikaisemmin kuin määräaikana sunnuntaihin mennessä, työnjohtaja Miika Ikonen Destia Raililta kertoo.

Rautatieasemalla on tehty töitä aamuseitsemästä iltakymmeneen 13 henkilön ja useiden työkoneiden voimin.

Urakkaa on helpottanut se, että suuri osa poistetusta sepelistä on voitu käyttää aseman alueella.

– Sitä on voitu käyttää puunkuormauksessa tarvittavan penkan rakentamiseen. Olemme vaihtaneet savista pohjaa kalliomurskeeseen, joka vahvistaa lastausaluetta, Miika Ikonen kertoo.

Rautatieaseman puunkuormausraiteiden kunnostuksen tilasi Väylävirasto, ja urakka maksoi noin puoli miljoonaa euroa.

Salossa on aika ajoin puhuttu puunkuormauksen siirtämisestä pois keskustasta.

Väyläviraston radan kunnossapidon aluevastaavan Antero Kaukosen mukaan (SSS 23.9.) kunnossapitotyö on merkki siitä, että toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi nykyisellä paikallaan.

Remontissa puunkuormausraiteiden alla olevaa sepeliä on kuorittu pois ja vaihdettu uuteen. Myös ratapölkyt ja raiteet vaihdettiin.