Salon seuraavat suuret kouluremontit tehdään Armfeltissa ja Kaivolassa

4
Kaivolan koulun korjauksessa ja laajennuksessa vuosina 2024-2025 haetaan ratkaisua, jossa koulu ja esiopetus toimivat samoissa tiloissa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kun Perniön Kirkonkylän koulu valmistuu ensi vuonna, jonossa on vuoroaan odottamassa uusia rakennus- ja peruskorjaushankkeita. Suurin niistä on Kaivolan koulun korjaaminen ja laajentaminen.

– Kaivolassa haetaan ratkaisua, jossa koulu ja esiopetus toimivat samoissa tiloissa. Koulun yhteyteen tulee neljä päiväkotiryhmää, joista kaksi on esiopetusryhmiä, kertoo sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor.

Salossa kuusi päiväkotia on mukana valtakunnallisessa kokeilussa, jossa maksutonta esiopetusta tarjotaan jo viisivuotiaille.

– Kaksivuotisesta esiopetuksesta näyttää tulevan pysyvä käytäntö. Se asettaa päiväkodin tiloille uusia vaatimuksia.

Kaivolan kokonaisuuden arvioidaan maksavan vuosina 2024–2025 yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Perniön Kirkonkylän koulun valmistumiseen ja kalustamiseen menee ensi vuonna vielä 5,3 miljoonaa euroa. Irtaimiston osuus on 1,3 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna koulu- ja päiväkoti-investoinnit ovat yhteensä vajaat kuusi miljoona.

– Kiinteistökanta on sen ikäistä, että edessä on vääjäämättä mittavia korjauksia. Haastetta asettaa se, että samaan aikaan lapsiluku kaupungissa vähenee, Stoor sanoo.

Opetuslautakunta esittää, että Kärävuoren päiväkotia Halikossa korjataan niin, että ensi vuonna suunnitellaan ja remontti tehdään vuosina 2023–2024. Rahaa varataan 830 000 euroa.

Viime valtuustokaudella käsitellyssä oppimisympäristöselvityksessä päätettiin, että Halikon kirkonkylän kaksi päiväkotia Kärävuori ja Sinilintu yhdistetään eli toinen niistä lopetetaan. Jäljelle jää Kärävuori.

Halikon Armfeltin yhtenäiskoulun kokonaisuudessa riittää remontoitavaa. Ensi vuonna suunnitellaan entisen lukio-osan 1,3 miljoonan euron korjaus. Se toteutetaan 2023–2024, jos lautakunnan esitys hyväksytään.

Remonttia kaipaavat Meri-Halikon koulu Kokkilassa ja päiväkoti Vartsalassa. Molemmat ovat mukana lautakunnan esittämässä investointisuunnitelmassa: koulu vuosina 2024–2025 ja päiväkoti 2025.

 

Varhaiskasvatukseen esitetään erityislastentarhanopettajia

Salossa valmistaudutaan siihen, että perusopetuksesta tuttu oppilaiden kolmiportainen tuki laajenee myös varhaiskasvatukseen. Opetuslautakunta esittää perustettavaksi kahta uutta erityislastentarhanopettajan työsuhdetta.

Päivähoidon menot ovat kasvussa muistakin syistä.

– Päivähoitoon on tullut lainsäädännön kautta muutos, että ryhmän kolmesta aikuisesta kahdella täytyy olla varhaiskasvatuksen tai sosionomikoulutus. Pieniä lapsia on hoidossa aiempaa enemmän, mikä tarkoittaa pienempiä ryhmiä, perustelee Pia Stoor.

Päivähoidon tulot taas vähenevät tänä vuonna voimaan tulleen asiakasmaksulain muutoksen takia.

Kaikkiaan Salossa menee opetuslautakunnan talousarvioesityksen mukaan opetukseen ja päivähoitoon ensi vuonna kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Perusopetuksessa varaudutaan rahallisesti siihen, että kolmen vuoden aikana kaikille 4.–9. luokkien oppilaille hankitaan opiskelua varten henkilökohtainen tietokone.

Perusopetukseen esitetään myös perustettavaksi yksi psykologin virka.

– Psykologitilanne on tällä hetkellä enemmän kuin vaikea. Paikkoja on auki, mutta tekijöitä ei saa. Toisella asteella ja perusopetuksessa on oppilaita ilman tarvittavia palveluita, sanoo Stoor.

– Valmistelussa on lakiesitys kuraattori- ja psykologipalveluiden mitoituksesta, mikä tarkoittaa vielä selvää kasvua nykyisestä.

Lukio-opiskelijoiden tueksi palkataan kahdeksi vuodeksi yhteisöpedagogi. Siihen käytetään Opetushallituksen myöntämää koronatukea. Salo sai sitä lukio-opetukseen 160 000 euroa ja perusopetukseen runsaat 500 000 euroa.

Opetuslautakunnan esitys koulu- ja päiväkoti-investoinneiksi:

  • Armfeltin koulun entisen lukio-osan korjaus 1,35 miljoonaa euroa (2022–2024)
  • Kärävuoren päiväkodin korjaus 830 000 euroa (2022–2024)
  • Tupurin päiväkodin korjaus 800 000 euroa (2025–2026)
  • Meri-Halikon koulun korjaus 950 000 euroa (2024–2025)
  • Meri-Halikon päiväkodin korjaus 700 000 euroa (2025)
  • Kaivolan koulun ja päiväkodin rakentaminen ja korjaus 3,7 miljoonaa euroa (2024–2025)
  • Koulujen ja päiväkotien pihojen kunnostaminen miljoona euroa (2022–2026)
  • Alakoulujen lähiliikuntapaikkojen rakentaminen 260 000 euroa (2022)
  • Perniön Kirkonkylän koulun rakentaminen ja kalustaminen 5,3 miljoonaa euroa (2022)

 

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Niin sitä rahaa riittää muille kuin erityisryhmiin
3 kuukautta sitten

Missä on Hakastaron kouluun luvatut muutosrahat? Nyt kun koulu muutti pysyvästi Anjalankadulle, luvattiin kaikenlaisia muutoksia. Onko niitä tehty? Ei ainakaan ulkona, aita edelleen kamala työmaa-aita ja lasten leikkipaikat edelleen samat vaikka sinne piti tulla kaikenlaista uutta. Lisäksi kesäajaksi pitäisi saada kunnon ilmastointi tai piha-alueelle enemmän varjopaikkoja, viime kesä oli aivan pätsi sekä oppilaille että henkilökunnalle. Vanhan Hakastaron koulun piha oli parempi, kun oli nurmikkoa ja puita piha-alueella, tää Anjalankadun piha on betoni-hiekka piha, ja se hiekka on aivan liian kiuhuvaa, lapsilla kengät täynnä hiekkaa, kun kotiin tulevat. Ja ihmettelijöille tiedoksi: Hakastarossa pidetään kesäajan-hoitoa erityishuoltona, siksi koulu on avoinna kesälläkin. Ja… Lue lisää »

Volkan
3 kuukautta sitten

Onko Hakastaron koulua edes enää?

Tavis torilta
3 kuukautta sitten
Reply to  Volkan

Samoin Teijon koululta poistettiin katonkorjausrahat. Ensi vuonna sitten todetaan kosteus- ja homevauriot. Koulua on yritetty lopettaa jo muutaman kerran. Ehkä se näin onnistuu? Siten on muitakin lopetuksia Salossa tehty.

Niin sitä rahaa riittää muille kuin erityisryhmiin
3 kuukautta sitten
Reply to  Volkan

Etkö lukenut? Hakastaron koulu joutui muuttamaan Anjalankadulle Uskelan kouluun. Vanhat rakennukset vaan jäivät tyhjäksi, ei koulua mitenkään lopetettu. Kyllä Salossa täytyy olla edes yksi koulu vaikeasti kehitysvammaisille.

Muutoksia luvattiin Anjalankadulle, mutta ei kauheasti ole mitään tehty. Ei ainakaan ulkona. Tässä nähdään, kuinka ihmisiä kiinnostaa erityislasten tilanne, ”onko Hakastaron koulua edes enää?”

Minun lapseni käy Hakastaron koulua, ja oli sääli, kun vanhan koulun annettiin lahota sellaiseen kuntoon, ettei kannattanut korjata. Kai tämä on tarkoitus, niin kouluverkkoa voi pikkuhiljaa karsia. Kun Hakastaron koulu muutti ja luvattiin muutoksia, niin eikö ne lupaukset voisi pitää?