Someron hallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus ei julkista saamansa lausunnon sisältöä

14

Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus (kok.) kirjoitti tällä viikolla Salon Seudun Sanomien mielipidesivulla, että ”Someron päätöksenteossa ei ole ollut laittomuutta”.

Kyse on Someron urheilukentän peruskorjaukseen liittyvästä päätöksenteosta. Salon Seudun Sanomien haastattelemaHelsingin yliopiston hallintotieteiden emeritusprofessori Olli Mäenpää on arvostellut sitä, että kaupunginhallitus ei ole noudattanut kaupunginvaltuuston päätöstä.

Kaupunginhallitus päätti 13. syyskuuta, että kentällä sijaitsevaa niin sanottua Solu-rakennusta ei korjata kentän puku- ja pesutiloiksi, vaan se myydään. Solun korjaus sisältyi kuitenkin peruskorjaussuunnitelmaan, jonka pohjalta kaupunginvaltuusto päätti määrärahoista sekä joulukuussa 2019 että joulukuussa 2020.

Jutta Varjus kirjoitti Salon Seudun Sanomien mielipidesivulla, että hänen saamansa ”Kuntaliiton lakimiehen lausunnon mukaan päätös oli lainmukainen”.

Varjus viittasi kaupunginhallituksen päätökseen.

Kuntaliiton asiantuntijalausuntoja voivat kuntien lisäksi pyytää myös valtuutetut ja eri hallintokuntien jäsenet. Someroa koskevia viestejä ei perjantaina löytynyt Kuntaliiton tiedonhallinnan järjestelmästä. Sen mukaan Kuntaliitosta ei olisi syksyn aikana lähtenyt lausuntoa.

Varjus ei nimennyt kirjoituksessaan lausunnon antanutta lakimiestä.

Salon Seudun Sanomat pyysi Varjukselta torstaina tätä lausuntoa sähköpostilla, koska mielipidekirjoituksen mukaan lausunnon sisältö poikkeaa siitä, mitä lehden haastattelemaOlli Mäenpääon asiasta lausunut (SSS 16.9. ja 24.8.).

Perjantaina Varjus vastasi Salon Seudun Sanomille lyhyesti tekstiviestillä: ”Minulla ei ole asiaan kommentoitavaa.”

Varjus ei lähettänyt lausuntoa. SSS ei saanut sitä myöskään Kuntaliitosta.

Kuntaliitto ei ole viranomainen, eikä siihen sovelleta julkisuuslakia. Lausunnot annetaan toimeksiantosuhteessa kuntaan, ja siten ne ovat Julkisuuslain nojalla kunnan viranomaisten omaisuutta, sanoo Kuntaliiton johtava lakimies Ida Sulin.

Kunnan saama lausunto on julkinen asiakirja. Varjuksen mainitsema lausunto ei ole ollut esillä kaupunginhallituksen eikä kaupunginvaltuuston kokouksissa. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kertoo SSS:lle Varjuksen sanoneen, että hänellä on mustaa valkoisella.

– Lausuntoa ei ole tullut Someron kaupungille. En ole lausuntoa nähnyt, enkä ole myöskään sitä pyytänyt Varjukselta nähtäväkseni, sanoo Suikkanen.

 

Lue myös:

Someron urheilukentän peruskorjaus etenee suunnitellusti – kaupunginvaltuusto kaatoi kaupunginhallituksen esityksen kolmannen kerran, nyt yhden äänen enemmistöllä

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäältä kovat terveiset Someron kaupunginhallitukselle: Hallituksen tehtävä on toteuttaa valtuuston päätöksiä, ei vesittää niitä

14 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Jussi Varjus
1 kuukausi sitten

Otsikossa on virhe. Kuntaliiton lausunnon sisällön kaupunginhallituksen puheenjohtaja juuri on julkaissut SSS:n mielipidesivuilla. Ja itse asiassa tässäkin jutussa tuo lausunnon sisältö eli ”päätös oli laillinen” toistetaan.

Jutun kirjoittaja varmaan tarkoitti, että Jutta Varjus ei anna julkisuuteen itse lausuntoa.

Jussi Varjus
1 kuukausi sitten

Lisäksi, Olli Mäenpää on tähän mennessä arvostellut lähinnä sitä, että kaupunginhallituksen päätös on hänen tulkinnan mukaan ollut valtuuston tahdon vastainen.

Valtuuston päätös sen sijaan on hänen mukaansa ollut ”tulkinnanvarainen” ja ”tässä yksittäistapauksessa” kaupunginhallituksen päätös on ollut lain rajoissa (SSS 24.9.).

Asiat väärällä tolalla
1 kuukausi sitten
Reply to  Jussi Varjus

Emeritusprofessori Olli Mäenpäätä siteeraten : ”Asiat eivät ole oikealla tolalla Someron kaupunginhallituksessa”.

Tätä Mäenpään näkemystä myös tämä ”minulla on lausunto, mutta en näytä sitä muille”, edelleen vahvistaa.

Pauli Eino
1 kuukausi sitten

Voisiko Salon Seudun Sanomat vastaavasti julkaista toimittajan ja emeritusprofessori Olli Mäenpään välisen viestinnän? Lehdessä on kirjoitettu, että Someron kaupunginhallitus on tehnyt laittoman päätöksen vedoten emeritusprofessori Olli Mäenpään lausuntoon.

Mäenpää lienee antanut lausuntonsa toimittajalta saamiensa pohjatietojen perusteella.

Otin myös itse asiaan kantaa lehden nettipalstalla ja katsoin, että päätös ei ole ollut lainvastainen. Myöhemmin Mäenpääkin totesi, että päätös voi olla ”rimaa hipoen lainmukainen”.

Tietääkseni Varjus on saanut lausunnon omaan henkilökohtaiseen sähköpostiinsa, joten lausunnon julkistaminen lienee hänen omassa harkinnassaan.

Totuuden torvi
1 kuukausi sitten
Reply to  Pauli Eino

Voisi olla paikallaan nyt vaan antaa se lausunto julkisuuteen.

Sähköpostistakin pystyy sen tulostamaan niin, ettei siinä näy kuin lähettäjän nimi. Niistä saa kyllä henkilökohtaiset yksityisyyden piiriin kuuluvat tekstit peitettyä.

Kuntaliitto ei ole salaseura
1 kuukausi sitten
Reply to  Pauli Eino

Nyt yritetään selvästi johtaa keskustelua harhaan ja kääntää huomio pois itse ongelmasta. Kyse ei ole tuttavan kanssa käydystä keskustelusta, jossa käsitellään yksityisiä ja henkilökohtaisia asioita.

Kuntaliitto on kuntien edunvalvontajärjestö, jonka koko toiminta perustuu julkisuuteen. Sama julkisuus koskee annettuja lausuntoja niin sen suhteen, kuka on ne antanut kuin sisällön suhteen. Kuntaliitto ei anna lausuntoja salanimellä ja salaisesti. On aivan sama tulevatko lausunnot kirjeenä vai sähköpostiin, jonka kautta viranomaisten lausunnot nykyään yleisesti toimitetaan.

Väite siitä, että lausunnon sisältö oli jo julkisuudessa, on täysin absurdi. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan pitää vain kertoa lausunnon antajan nimi, niin asia voidaan tarkistaa.

Valelausunto?
1 kuukausi sitten

Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on siis hänen kantaansa tukeva Kuntaliiton lausunto asiasta, josta on kiistelty ja joka käsiteltiin uudelleen kaupunginhallituksessa laillisuusepäilyjen vuoksi.

Puheenjohtaja ei kuitenkaan näytä lausuntoa asian esitelleelle kaupunginjohtajalle, asiasta päättäneille kaupunginhallituksen jäsenille eikä lehdistölle. Myöskään Kuntaliiton rekisteristä ei lausuntoa löydy.

Eiköhän tällöin ole täysin selvää, että lausuntoa ei ole. Suomessa kohistiin jossakin vaiheessa valelääkäreistä. Onko Somerolla keksitty nyt valelausunnot?

Tuomo Kurkikangas
1 kuukausi sitten
Reply to  Valelausunto?

Näillä keskustelupalstoilla on myös paljon nimettömien kirjoittajien tekstejä.

Ne voi huoletta unohtaa. Jos ei uskalla omalla nimellään kirjoittaa, kirjoitus kuuluu trolliosastolle, roskakoriin.

Pertti
1 kuukausi sitten

Tällaisen vastauksen saa yleensä silloin, kun osuu hyvin asian ytimeen. Eihän se mielipidettä mihinkään muuta, se pysyy silti.

Allan
1 kuukausi sitten

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Lausunto julkiseksi, jotta ei kenellekään jää epäilyksiä. Laitatte alkuperäisen lausunnon päätoimittajalle, ja hän huolehtii asianmukaisesti, että henkilökohtaiset tiedot jäävät pois.

Kohkaaminen trolleista ja roskakoriin joutavista mielipiteistä vain pahentaa tilannettanne ja heikentää uskottavuuttanne Someron luottamushenkilöinä.

Salkkari on kuitenkin sieltä luotettavimmasta päästä medioista.

Somerollakin on syytä muuttaa käytänteet avoimempaan suuntaan.

Velvollisuus ja vastuu
1 kuukausi sitten

Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja on luottamustehtävänsä nojalla kysynyt lausuntoa Kuntaliitosta ja kertomansa mukaan saanut mustaa valkoisella eli kirjallisen lausunnon.

Hän ei ole kuitenkaan vienyt tätä lausuntoa kaupunginhallitukselle, joka on käsitellyt kokouksessaan sitä, pitäisikö kyseinen asia käsitellä laillisuusepäilyn takia uudelleen.

Laura Jalava
1 kuukausi sitten

Eikö muilla puolueilla ole mitään sanottavaa? Koska tälle tulee stoppi? Tämä lausuntoasia on helposti selvitetty. Asiakirjaa pöytään, niin loppuu jahkailu, onko sitä olemassa vai ei.

Lisäksi toistuvasti vähätellään ja arvostellaan virkamiehiä tai oikeastaan ketä tahansa, joka on kehdannut olla eri mieltä. Onko tämä se toimintatapa, jonka opetamme myös lapsillemme, kiusaamiskulttuuri nostaa päätään?

On myös hyvin huolestuttavaa, että rahamme poltetaan toistuviin selvityksiin samojen asioiden tiimoilta. Miten olisi, jos nämäkin rahat olisi suunnattu lasten ja nuorten hyväksi tai vaikka hoitajien palkkaamiseen. Kovin kyllästynyt ainaiseen soutamiseen ja huopaamiseen.

Tuomo Kurkikangas
1 kuukausi sitten
Reply to  Laura Jalava

Uskon, että asiakirja tulee kaikkien luettavaksi, kun ensin on kuntaliitosta selvitetty, saako sitä kuntaliiton puolesta julkaista.

Lakimiesten ja yksityisen henkilön välisen viestinvaihdon julkaisemiseen tarvitaan molempien lupa.

Edelleenkin arvostan omalla nimellä kirjoittajia, muut luokittelen puskista huutelijoiksi.

Julkisessa työssä
1 kuukausi sitten

Tällaisella Someron kaupunginhallituksen puheenjohtajan nyt esille tuomalla omalla lausunnolla Kuntaliiton ”salaisesta” lausunnosta ei ole mitään arvoa tai merkitystä, vaan se voidaan unohtaa ja heittää samantien roskakoriin.

Kunnallisesta (ja kaikesta julkisesta) päätöksenteosta tulee varsinainen villi länsi ja viidakko, jos kaikki alkavat yhteisten asioiden hoidossa poliittisten kiistojen tultua heitellä ilmaan lakilausuntoja, mutta eivät kerro lausunnon antajaa ja sisältöä.