
Valtuusto myös äänesti kolmannen kerran asiasta. Tällä kertaa äänestystulos oli tiukin mahdollinen, sillä tehdyn hankesuunnitelman mukainen peruskorjaus sai taakseen 18 valtuutettua. 17 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen esitystä siitä, että kentän remontti suunnitellaan uudelleen.
Rintamat olivat äänestyksessä entiset, keskusta kannatti yksimielisesti suunniteltua peruskorjausta. Voittanut esitys sai taakseen lisäksi perussuomalaisten Matias Mäkisen, Harri Känkäsen, Pertti Kujalan ja Jaakko Salon, kokoomuksen Kati Fonsell-Laurilan ja kristillisdemokraattien Reima Anolinin.
Valtaosa kokoomuksesta, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät sekä perussuomalaisten Janne Nurmi ja Kirsti Kurki tukivat kaupunginhallituksen esitystä.
Valtuuston tämänkertainen keskustelu kentästä tiivistyi sen ympärille, kelpaako lukion väliaikaisiksi tiloiksi tehty Solu pysyväksi rakennukseksi vai ei. Kaksi vuotta sitten valmistuneen hankesuunnitelman mukaan urheilukentän nykyinen katsomo puretaan ja kentän puku- ja pesutilat tehdään Soluun.
Kokoomuksen Martina Ramsay kertoi kysyneensä Solun tilannetta rakennustarkastuksesta naapurikunnista. Ramsayn mukaan ammattilaiset näkivät rakennuksessa paljon ongelmia, jotka voivat estää pysyvän rakennusluvan saamisen.
– Esille nousivat muun muassa perustusten puuttuminen ja ilmanvaihto. Jos Solun käyttö kaatuu siihen, ettei sille myönnetä pysyvää rakennuslupaa, viivästyy kentän peruskorjaus taas, Ramsay huomautti.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.) kysyi Ramsaylta, oliko kyselyssä mukana Someron oma rakennustarkastaja Juha Kopra. Ei ollut, joten Kurvinen kyseli Kopran kantaa tekniseltä johtajalta Marko Mäkiseltä.
– Kopran mukaan peruskorjauksen pääsuunnittelija vastaa siitä, että rakennuksen perustukset ja muut asiat ovat lainmukaiset, Mäkinen totesi.
Juha Salo (kesk.) kertoi, että Soluun tehtiin aikoinaan ilmastointi, joka vastaa pysyvän rakennuksen ilmastointia.
– Näin haluttiin tehdä, koska rakennus tuli koulukäyttöön.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus (kok.) näki niin ikään Solussa isoja ongelmia salaojituksen puutteesta alkaen.
– Kun rakennus liikkuu, saattavat laatat tippua pesuhuoneen seinistä. Ihmettelen myös, kuuluuko iso parakki noin keskeiselle paikalle.
Laura Nuotio (kok.) katsoi, että Solusta voi tulla ennakkotapaus.
– Jos tuollainen parakki saa pysyvän rakennusluvan, saa kuka vaan pystyttää niitä myös omalle tontille.
Kaupunginhallitus esitti äänin 5–4 urheilukentälle remonttia, jossa nykyinen katsomo säilytetään ja pesu- ja pesutilat jätetään joko katsomon alle tai tehdään uudet kentän viereen. Ehdotukseen sisältyneet määrärahat herättivät epäilyjä:
– Se on itsensä huijaamista, että nykyinen katsomo saataisiin peruskorjattua 100 000 eurolla. Kannattaisiko tuommoista edes hyväksyä valtuustossa, Matias Mäkinen (ps.) kyseli.
– Tuo on täysin hihasta lennähtänyt summa, totesi Juha Salo.
Tero Pirttilä (kesk.) ihmetteli koko keskustelun sävyä.
– Tekninen johtaja yrittää selittää ja selittää, mutta turhaan. Rakennuslupa-asia ei kuulu valtuustolle, vaan rakennustarkastajalle. Virkamiehet toimivat virkavastuulla. Kyllä meidän pitää uskoa omiin virkamiehiimme eikä kysyä naapurikunnista, saadaanko lupa, Pirttilä huomautti.
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Ryhtä näki valtuuston saman asian kolmannessa käsittelyssä paljon isomman asian kuin urheilukentän remontin.
– Tässä on kyse demokratiaa halveksivasta toimintamallista. Jokaisen päättäjän on muistettava, että valtuusto on ylin päättävä elin.
Valtuusto tarkensi kenttäpäätöksensä sisältöä aiemmasta. Päätöksessä todetaan määrärahojen lisäksi se, että peruskorjauksen toteutuksen perustana tulee pitää teknisen lautakunnan aiemmin hyväksymiä suunnitelmia.
Valtuuston aiemman päätöksen sanamuoto nousi keskusteluihin, kun kaupunginhallitus päätti kolme viikkoa sitten myydä kentän pesu- ja pukutiloiksi suunnitellun Solun. Kaupunginhallituksen enemmistö katsoi tuolloin, että sen ratkaisu ei ollut vastoin valtuuston joulukuussa 2020 tekemää päätöstä, koska päätökseen oli kirjattu vain määrärahat.
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa viikko sitten uudelleen kaupunginjohtaja Sami Suikkasen ehdotuksesta. Hallitus päätti tiukan äänestyksen jälkeen viedä Solun myynnin ja koko kenttäremontin uudelleen valtuustoon.
Urheilukentän peruskorjaus – kolmas kerta
Joulukuu 2019: Someron kaupunginvaltuusto myöntää peruskorjaukselle teknisen lautakunnan hyväksymän hankesuunnitelman mukaiset määrärahat äänin 16–19.
Joulukuu 2020: Kaupunginvaltuusto myöntää peruskorjaukselle teknisen lautakunnan ehdotuksen mukaiset määrärahat äänin 15–20.
Lokakuu 2021: Kaupunginvaltuusto myöntää peruskorjaukselle teknisen lautakunnan hyväksymän suunnitelman mukaiset määrärahat äänin 17–18.
Kaikilla kerroilla vastassa on ollut kaupunginhallituksen esitys. Niissä on esitetty muun muassa nykyisen katsomon säilyttämistä.
Kolmas kerta samasta asiasta. Taitaa olla Suomen ennätys, mutta hyvin kyseenalainen sellainen.
Toivoa todella sopii, että alempien toimielinten toiminta valtuuston tahtoa vastaan loppuu. Tällä menolla koko paikkakunta taantuu ja parhaat viranhaltijat lähtevät muualle.
Mihin palkkien päälle tehty rakennus tarvitsee salaojia? Ja olisivathan ne laatat jo tippuneet, jos tämä rakennus liikkuu.
Uskon, että tässä on nyt kyse siitä, että kaikki haluavat olla joka alan erikoisasiantuntijoita
Raskas taakka Someron muutamalla luottamushenkilöllä, kun pitää viranhaltijoiden puolesta kantaa huolta kaikista yksityiskohdista.