Urheilupuiston yleisurheilukentän reklamaatioprosessi on edelleen kesken – Liedossa ja Kankaanpäässä samoja ongelmia

0
Urheilupuiston yleisurheilukentän pinnoite on murentunut alusta asti. Kuva toukokuulta 2018 ennen ensimmäistä paikkausta.

Salon kaupungilla on jo pidempään ollut käynnissä reklamaatioprosessi Urheilupuiston yleisurheilukentän pinnoitteesta.

Vuonna 2017 uusittu kenttä on ollut kaupungin murheenkryyni alusta asti. Toukokuussa 2018 käydyssä Vilpas Track Gamesissa kentän pinnoite mureni keihäänheittäjien alta ja kentästä irtosi euron kolikon kokoisia palasia.

Lisäksi kentän toisessa päässä eli parkkipaikan puoleisessa ”hyppypäässä” on esiintynyt vaurioita. Kenttää on paikattu useaan otteeseen.

Salon kaupungin investointisuunnitelman mukaan pinnoitteen laadussa on havaittu virheitä ainakin asennuksen osalta ja kentän käyttöikä saattaa jäädä liian lyhyeksi yleiseen käyttöikään nähden.

Vuoden 2017 remontissa yleisurheilukentän pohja asfaltoitiin ja päälle asennettiin sveitsiläinen Conica Conipur -kumirouhepäällyste. Asennuksen suoritti Jäämestarit, joka on sittemmin siirtynyt osaksi Pohjoismaiden suurinta urheilutilojen ja -pinnoitteiden rakentajaa Unisportia.

Salon kaupungin mukaan virheen korjaamiselle ja uudelle toimitukselle on ”varattu tilaisuuksia”, mutta korjaamista ei ole tehty, ja reklamaatioprosessi on edelleen käynnissä.

Salo ei ole ongelmansa kanssa yksin. Vastaavassa tilanteessa ovat myös Lieto ja Kankaanpää, joiden kanssa Salon kaupunki on tehnyt yhteistyötä.

Salon kaupungin mukaan kenttä on reklamaatioprosessista huolimatta pakko korjata. Sopivimmaksi tavaksi on arvioitu uudelleenruiskutus, joka suojaa pinnoitetta ja sitoo sitä paikalleen.

Uudelleenruiskutuksen sekä rataviivojen maalaamisen kustannusarvio on 100 000 euroa, joka on ensi vuoden investointisuunnitelmassa.

Urheilupuisto on hyvin esillä Salon kaupungin vuosien 2022–2026 investointisuunnitelmassa.

Urheilupuiston pukukopin ja kenttäalueen esteettömyyden parantamiseksi on varattu ensi vuodelle 35 000 euroa.

Salossa järjestetään ensi kesänä SM-viikko, jonka yhtenä tapahtumana on parayleisurheilun SM-kisat. Tällä hetkellä pukukopin edusta ja yleisurheilukentän päädyt ovat sorapäällysteisiä. Esteettömyyden parantamiseksi nämä alueet pitäisi asfaltoida sekä tehdä keinonurmesta kaista yleisurheilukentän ja huoltorakennuksen välille.

Myös Urheilupuistoa ympäröivät aidat ja portit kaipaavat uudistamista.

Tällä hetkellä aita on suurimmalta osalta vanha ja huonokuntoinen. Porteista useampi on rikki, eikä niitä ole enää mahdollista suoristaa.

Investointina esitetään uusittavaksi Tahkonkadun puoleinen aita yleisurheilukentän takana olevalta osalta sekä Pormestarinkadun puoleinen aita Perniöntieltä Salohallin takakulmalle johtavaan porttiin asti. Lisäksi huolto- ja käyntiportit uudistetaan.

Aitojen ja porttien uusimiseen on varattu 90 000 euroa vuodelle 2023.