
Porilaissyntyinen pop-yhtye Mamba konsertoi Salossa ensi viikon perjantaina.
Teatteri Provinssin päänäyttämöllä kuultava konsertti on siirtynyt kahdesti koronapandemian vuoksi. Alun perin keikka oli suunniteltu järjestettäväksi jo viime vuoden marraskuussa ja sittemmin tämän vuoden huhtikuussa.
Vuonna 1984 perustettu Mamba tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä, Vielä on kesää jäljellä ja Valokuvia. Yhtyeen laulajana ja pääasiallisena säveltäjänä toimii bändin ainut alkuperäisjäsen Tero Vaara.
Mamba ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle vuonna 2014. Keikkailun ja musiikinteon pariin yhtye palasi viime vuonna.