Vähemmän kuin puolivallaton

0

ANTERO LEPPÄNEN. Tasavallan presidentillä ei ole toimivaltaa sisäpolitiikassa eikä Euroopan unionia koskevissa asioissa.

Perustuslain mukaan itsenäinen päätösvalta on suppea: hän nimittää valtioneuvoston ja myöntää sille eron. Presidentti määrää ennenaikaisten vaalien järjestämisestä, mutta eduskunnan hajottaminen kekkosmaisesti ei onnistu. Lisäksi hänelle kuuluvat armahdusoikeus sekä osa Ahvenanmaan itsehallintoon liittyvistä asioista.

Jos hallitus ja presidentti ovat jostakin päätettävästä asiasta eri mieltä, hallitus vetää pidemmän korren – myös ulkopoliittisissa kysymyksissä.

Vaaleihin on yli kaksi vuotta aikaa, mutta kampanjoinnit alkavat paljon aikaisemmin. Ilmassa on jo nyt suurtapahtuman tuntua. Ensimmäisiä mielipidekyselyjäkin on tehty, vaikka tässä vaiheessa ehdokkaita voidaan vain veikkailla.

Vain keskustassa vaalit ovat herättäneet liikehdintää. Entinen presidenttipuolue on kuin vanha sotaratsu, joka alkaa kuopia torven törähdettyä. Olli Rehn on ilmoittanut halukkuutensa, ja Esko Aho on peesannut, vaikka hän asian kieltääkin. Lyhyen ajan sisään Aho on kirjoittanut kaksi kirjaa ja esiintynyt elokuussa Ylen Hullu vuosi -dokumentissa.

Rehnin into vaikutti varaslähdöltä, mutta hänen aktiivisuutensa selittyy sillä, että vuoden 2018 vaaleista jäi paljon hampaankoloon. Kun Rehn ei tuonut itseään (tarpeeksi) esiin, lähetystö ei tullut Anttolaan mökinovea kolkuttelemaan. Rehnin piiloteltu pyrky jäi vaille nostetta.

Esko Ahon traumana puolestaan on häviö Tarja Haloselle. Odotan vielä sitä kuvaa, että Paavo Väyrynen kurkkii pater noster -hissistä ja sanoo kuulleensa, että presidentin virka on auki.

Pekka Haavisto on halutessaan vihreiden todennäköisin ehdokas. Hän on vaalien konkari, joka on hävinnyt kahdesti Sauli Niinistölle. Mutta kolmas kisa olisi aivan erilainen, siinä ei etukäteen nähtävissä ole ylivoimaista voittajaa.

Vuosien 2012 ja 2018 vaaleissa SDP:n Paavo Lipponen ja Tuula Haatainen olivat kuin seinäkukkasia, mutta sellaiseksi ei jäisi Sanna Marin, jos hän vain suostuisi ehdolle. Se ei liene todennäköistä, mutta Marinilla ei ole syytä kertoa päätöksestään ennen vuoden 2023 eduskuntavaalien lopputulosten selviämistä.

Yllättävin tilanne tässä vaiheessa on kokoomuksessa. Tuntuu siltä kuin kukaan puolueen ykkösnimistä ei saisi kannattajia syttymään.

Sellainenkin spekulaatio on esitetty, että kokoomuksen ehdokas saattaisi löytyä päivänpolitiikan ulkopuolelta. Silloin yksi potentiaalinen nimi olisi Hiski Haukkala, joka on ollut ja on nyt taas presidentin kabinettipäällikkö. Voisiko Sauli Niinistö toimia hänen mentorinaan ja paremman puutteessa valmentaa itselleen seuraajan?

Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Sauli Niinistö olivat kauan ennen valintaansa todennäköisiä tulevia presidenttejä. Kekkonen haastoi istuvan presidentti Paasikiven vuoden 1950 vaaleissa mutta hävisi. Koivisto puolestaan kesytti kesken toimikauttaan väsyneen Kekkosen.

Niinistö, joka hävisi kaksinkamppailun Halosta vastaan, on sen jälkeen ollut kahdesti suvereeni. Kuka sen sijaan olisi kaksi vuotta ennen vaaleja pannut roponsa likoon Martti Ahtisaaren tai Tarja Halosen valinnan puolesta?

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.