Yleisö löysi taas Mestaruusliigan – Salon Seudun Sanomien etuottelu nostanee keskiarvoa merkittävästi

0
LP Viestin juhlat jatkuvat erittäin suurella todennäköisyydellä keskiviikkona. Kuva on liigakauden avausottelusta Helsingistä.

Otanta on tämän kauden osalta vielä pieni, naisten osalta 25 ottelun kokoinen. Silti iloisen asian voi todeta jo tässä vaiheessa: yleisö ei ole hylännyt lentopallon Mestaruusliigoja.

Katsojat ovat saapuneet lehtereille verraten suurissa määrin. Siinä missä miesten jääkiekkoliigassa tuskaillaan suorastaan romahtaneiden lukujen kanssa, on prosentuaalinen pudotus ollut lentopallossa hyvin maltillinen.

Naisten Mestaruusliigan yleisökeskiarvo on tiistai-illan jälkeen 339. Mielekkäin ja samalla tätä kautta kohtaan varsin epäreilu verrokki löytyy kaudelta 2019–2020. Tuolloin runkosarja saatiin pelattua loppuun ennen pandemian leviämistä ja pudotuspelien peruuntumista katsojakeskiarvolla 452.

Tämän syksyn luku noussee merkittävästi keskiviikkona, kun LP Viesti kohtaa Salon Seudun Sanomien isännöimässä kotiottelussa Helsinki Volleyn. Näissä etuotteluissa Salohalliin on saapunut yleisesti yli tuhat katsojaa.

Tässä vaiheessa ennustaminen keskiviikon suhteen on toki huomattavasti tavanomaista vuotta haastavampaa; syyksi riittänee maininta koronasta.

LP Viesti nostattaa leveään viiririvistöönsä jälleen yhden uuden yksilön, kun viime kevään Suomen mestaruutta juhlistetaan. Valinta ”viirihommiin” juuri tässä pelissä on fiksu olettavasti runsaasta yleisöjoukosta johtuen.

Joka tapauksessa tänä syksynä on jo menty eteenpäin viime vuoden numeroista. Naisten liigassa ehdittiin vuosi sitten pelata seitsemisenkymmentä runkosarjaottelua yleisörajoituksin. Tuolloin pelejä kävi seuraamassa keskimäärin 240 katsojaa ennen kuin hallit ja kioskit pistettiin kokonaan kiinni katsojilta.

Ennen maailman mullistumista naisten mestaruusliigaotteluja seurasi paikan päällä vuodesta toiseen varsin samansuuruinen joukko väkeä. Esimerkiksi kolmena peräkkäisenä kautena 2016–2019 keskiarvoissa ei ollut käytännössä minkäänlaista muutosta.

Kaikkien ottelujen on ainakin lähtökohtaisesti pitänyt näkyä Ruutu-palvelun kautta kaudesta 2019–2020 lähtien. Näyttäisi siltä, ettei paikan päällä otteluita seuraavien määrä ole tämän muutoksen myötä vähentynyt.

LP Viestin ja Pölkyn ottelun yleisömäärä oli viime sunnuntaina 537. Luku on aiempiin vuosiin verrattuna hyvä ja viime kauteen peilattuna suorastaan erinomainen. Viime syksynä salolaisten seuranta siirtyi entistä enemmän Ruutuun jo siinä vaiheessa, kun hallille oli vielä sallittua saapua. Katsojakeskiarvo oli alle 300 ennen kuin Salohallikin pistettiin joulukuussa katsojilta säppiin.

Osaltaan tämän kauden lukuja nostaa se, että LP Viesti myi poikkeuksellisen halpoja kausikortteja.

NAISTEN MESTARUUSLIIGAN RUNKOSARJAN YLEISÖKESKIARVOJA

2021–2022: 339*
2020–2021: 240
2019–2020: 452
2018–2019: 409
2017–2018: 395
2016–2017: 410
2015–2016: 346
2014–2015: 387

* Tilanne 12.10.

Helsinki Volleyn lisäarvo on ainakin vielä pieni

Pääkaupungin seuran liittyminen naisten liigaperheeseen on monin tavoin ilahduttava asia. Sen enempää yleisön kuin pelillisenkään näkökulman osalta Helsinki Volley ei ainakaan vielä debyyttikaudellaan tuo sarjaan suuremmin lisäarvoa.

Ensimmäisessä kotiottelussa LP Viestiä vastaan Töölön Kisahallissa ilmoitettiin olleen 211 katsojaa. Seuraavassa Pölkky Kuusamon kohtaamisessa lukema laski 155:een, joka on Puijo Wolleyn kotiottelujen jälkeen pienin määrä tämän kauden Mestaruusliigassa.

Helsinki Volley on pelannut tällä kaudella 16 erää, joista se on voittanut yhden, avauspelissä LP Viestin kustannuksella. Yhdessätoista kuudestatoista erästä joukkue on jäänyt alle 20 pisteen.

Joukkueen tilastot ovat sarjan heikoimmat hyökkäysprosenteissa, vastaanoton tehokkuudessa sekä ässäsyöttöjen ja syöttövirheiden erotuksessa.

LP Viesti–Helsinki Volley keskiviikkona kello 18.30 Salohallissa.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments