Yleisö on edelleen merkittävä osa liigakiekkoa, mutta massa ei liiku ilman markkinointia

0
HIFK on ollut alkukaudella Liigan yleisökunkku. Joukkue on vetänyt kotiotteluihinsa keskimäärin 4 857 katsojaa. Kuva viime viikonlopun loppuunmyydystä HPK-ottelusta, jota seurasi kauden ennätysyleisö 7 887 katsojaa. (Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto)

Jäähallien ovet avattiin vihdoin yleisölle ja katsojat ovat saaneet kokea vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta: spekuloiden, huutaen ja yhdessä epärytmiin taputtaen.

Yleisön palattua halleihin peli on samaa vanhaa, mutta kuitenkin erilaista. Yleisön läsnäolo on nostanut tunnetasoa kaukalossa, intensiteetti ja fyysisyys ovat nousseet.

Pelaajat haluavat viedä taklaukset loppuun asti voittaakseen yleisön puolelleen.

”Kasitien derbyssä” TPS-hyökkääjä Juraj Slafkovsky ja Lukko-puolustaja Matthew Abt ottivat toisistaan mittaa. Paini päättyi vuonna 2004 syntyneen superlupauksen Slafkovskyn niskalenkkiin, mikä villitsi turkulaisyleisön liekkeihin. Ottelun jälkeen Slafkovsky kommentoi: ”Näytin, missä on Slovakia”. Kulttipelaaja oli syntynyt.

Mitään tällaista ei olisi tapahtunut ilman yleisöä.

Vaikka pleksit ovat rytisseet viime kautta enemmän, tuomarilinja on ollut silmämääräisesti sallivampaa. Kynnys viheltää jäähyjä pienistä kontakteista laidoilla tai maalinedustalla on noussut.

Voi olla, että yleisön paluulla on tähänkin osuutensa. Kun fyysisten kontaktien määrä on kasvanut, tuomareiden silmät eivät ehdi näkemään kaikkea.

Hyvä niin, sillä tunne kuuluu sopivissa määrin osaksi peliä. Fyysinen pelaaminen myös kasvattaa Liigasta lähtevien pelaajien valmiutta pelata NHL:ssä.

Osassa liigapaikkakunnista katsojat ovat löytäneet kiitettävästi hallille. Etenkin Helsingissä ja Tampereella tunnelma on ollut totutusti kohdillaan.

Parasta mahdollista mainosta Liigalle tarjosi tapahtumarikas Tampereen paikalliskamppailu Tappara-Ilves, jota seurasi syksyn tähänastinen ennätysyleisö 5 733 katsojaa – on toki muistettava, että kyseessä ovat viimeiset paikallisottelut Suomen legendaarisimmassa jäähallissa Hakametsässä.

Monella paikkakunnalla yleisömäärät ovat kuitenkin jääneet pieniksi. Esimerkiksi lauantai-illan Ässien 1-7-tappiota Kärppiä vastaan todisti Porin Isomäen hallissa vain 1 840 katsojaa. Lukema on hälyttävän pieni ottelun ajankohta huomioiden.

Vaikka pandemia on suurin syy, sen taakse ei voi enää piiloutua.

Kiekkokansa on maannut puolitoista vuotta kotona. Liveurheilun ovat saattaneet korvata muut viihdemuodot, kuten suoratoistopalvelut.

C Moren kaikki liigaottelut kattavan Liigapassin saa Discovery+ -palvelusta 24 eurolla kuukaudessa, kun aikuisten peruslippu TPS:n kotiotteluun hyville paikoille A- ja C-katsomoihin maksaa 34 euroa.

Suurin virhe, jonka seurajohtajat voivat tehdä, olisi uskoa suuren yleisön palaavan normaalisti tapahtumiin. Tosifanien lisäksi paikan päälle on turha odottaa satunnaisten katsojien massaa ilman tehokasta markkinointia.

Liigan omien somekanavien tuotanto on ollut suorastaan ala-arvoista, eikä valtaosa joukkueistakaan ole siirtynyt viestinnässään 2020-luvulle. Hyvä esimerkki tästä saatiin, kun Jukurit kävi Helsingissä ryöstöretkellä. Liigan omassa julkaisussa kerrotaan tylsästi ”Jukureiden olleen todella tehokas tiistai-iltana” ja ”Jukureiden palanneen voittojen tielle”.

Vastakkain oli siis kaksi puhutuinta joukkuetta ja kaksi puhutuinta päävalmentajaa: Jukurien Olli Jokinen ja HIFK:n Ville Peltonen.

Missä on tarinan, ilmiön ja vastakkainasettelun luonti? Ei yhtään missään, vaikka juuri tarinoita, ilmiöitä ja vastakkainasettelua Liiga kaipaa.

Hyvä tuote ei itsessään vaatisi suurta markkinointityötä, sillä kuluttajat kyllä löytävät hyvän tuotteen omin avuin. Mutta nyt Liigan ja sen osakkaiden, eli seurojen, suoritus jää vajaaksi niin tuotteen kuin markkinoinninkin suhteen.

Teksti: Riku Hatakka
Kirjoittaja on Salon lukion opiskelija ja Salkkarin jääkiekkoasiantuntija.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments