Ei ollut pakinoitsijasta povaajaksi – korona-aika omituisuuksineen antoi kimmokkeen Asko Lehtosen pakinakokoelmalle

0
Pakinoiden tekstit naurattavat Asko Lehtosta usein vasta jälkikäteen, ei kirjoitusvaiheessa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

”Ruualla ja saniteettipaperilla on menekkiä epidemian aikana, mutta ennen pitkää muukin kauppa herää. Syksyllä myydään jo tarpeettomaksi käyneitä tartuntaketjuja.”

Näin ennusti Salon Seudun Sanomien pakinoitsija Asko Lehtonen huhtikuussa 2020 julkaistussa tekstissään, jossa hän povasi miten käy, kun korona pian hellittää.

Pieleen meni, ja niin meni seuraavan puolentoista vuoden aikana moni muukin pakinoitsijan ennustus. Muun muassa näistä kertoo Lehtosen tuore pakinakokoelma Tartuntaketjureaktio (BoD). Sen keskiössä on korona-aika.

– Oli hauska lukea vanhoja pakinoitani, joissa olin ajattelut, että syksyllä tehdään koronalle muistopatsaita. Olen kirjannut omat munaukseni lehteen, mutta annan itselleni armoa. Eivät oikeatkaan asiantuntijat ole sen viisaampia olleet, Lehtonen sanoo.

Pakinoiden loppukaneeteissa Lehtonen kuvaa lyhyesti esimerkiksi tekstien syntyolosuhteita. Ne ovat pieniä tunnustuksia, kertovat, miten väärässä harrastajaepidemiologi on ollut, kuten Lehtonen muotoilee. Huhtikuussa 2020 loppukaneetti alkaa näin:

”Pakinoitsija yritti taas nähdä tulevaisuuteen ja epäonnistui. Pakinointiin tuli tauko, sillä hän sairastui koronaan.”

– Pakinoita kootessa yllätti, miten läpitunkeva korona-aika on ollut. Korona on tunkenut väkisin pakinoihin, vaikkei aihe olisi liittynyt siihen mitenkään. Samoin on käynyt miltei kaikelle inhimilliselle elämälle: korona näkyy kaikkialla.

Lehtonen on julkaissut aiemmin runokirjoja ja Pakinalähetyspakinakokoelman. Kimmokkeen uudelle kokoelmalle antoi elämä poikkeusoloissa.

– Sanomalehden jutut ovat päiväperhosia, joka päivä tehdään uutta. Pakinat taas ovat tyypiltään toisenlaisia, ja niitä on hyvä tallentaa kirjan kansien väliin säilymään pidempään.

Tartuntaketjureaktio sisältää sekä Salon Seudun Sanomissa että Journalisti-lehdessä julkaistuja tekstejä. Mukana on myös maistiaisia muutamien vuosien takaa, kuten Lehtosen visio neljännen Tuntematon sotilas -elokuvan kybersotilaista vuodelta 2016:

”Miul on vaimo raskaana Kannaksel. Luuleks sie et mie ala siun Windows kymppiis päivittämään?”

– Tekstien vitsit naurattavat minua itseäni pienen ajan kuluttua enemmän kuin niitä kirjoittaessa. Kirjoittaessani olen kauhean kriittinen, ja tuntuu, että jokainen pakina on huonompi kuin edellinen. Hauskan kirjoittaminen ei ole hauskaa, Asko Lehtonen sanoo.

Asko Lehtosen huumorin taustalla on asioiden katsominen ristiin. Hän korostaa, etteivät pakinat kerro hänen omista ajatuksistaan, mutta hänen tapansa ajatella niissä kyllä näkyy. Huumoria syntyy, kun eri näkökulmat törmäävät tekstissä yhteen.

– Pakinan on tarkoitus huvittaa, mutta myös pitää yllä suhteellisuuden tajua. Monenlaista on maailmassa tapahtunut ja tapahtuu meidän jälkeemmekin, emme ole kauhean ainutlaatuisia. Voin myös heitellä ajatuksia, jotka ovat aivan päinvastaisia kuin omani.

Lehtonen luottaa siihen, että vakituisen pakinapalstan lukijat ymmärtävät, että luvassa on huumoria. Toisin on sosiaalisessa mediassa, josta huumorintaju puuttuu Lehtosen mielestä kokonaan.

Häntä pelottaa, että loukkaantumiskulttuuri leviää arkeen laajemminkin.

– Sosiaalinen media on luonut ilmapiirin, jossa pakinaa kirjoittaessa ajattelen paljon aiempaa herkemmin, voiko tästä joku loukkaantua. Kirjoitan sen silti. Nykyään voi loukkaantua aivan mistä tahansa. Pakinoitsijan tarkoitus ei ole asioita vääristellessään trollata, vaan viihdyttää.

Esimerkiksi hiljentyvien kylien väki voi aloittaa loukkaantumisen vaikka Kalmankulman kesätapahtuman kuvauksesta, jossa ikääntyvä ja vähentyvä kantaväestö kohtaa vapaa-ajan asukkaat:

”Jälkimmäiset ihmettelevät, miksi asiat ovat kääntyneet huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun he ovat muuttaneet pois –  ymmärtämättä, että juuri siksi.”

Lehtonen seuraa työkseen kuntapolitiikkaa ja on perehtynyt etenkin soteaiheisiin. Ne antavat usein inspiraation pakinaan, mutta lehtiteksteissä hän pysyy asialinjalla. Puujalkavitsejä ja sanaleikkejä hän välttelee tietoisesti.

– Pakinanikin ovat aika tiukkaa tekstiä. En ajattele, että ne ovat rennosti kirjoitettuja. Hauskuus tulee sisällöstä eikä siitä, että mutjautan tai lötjäytän jotain.

Näin Lehtonen määritteli valtuustojutuista tuttua pöydällepanotermiä viime kesäkuussa:

”Pöydällepanoon liittyy toivomusponsi, että pöytä papereineen palaa ennen seuraavaa kokousta.”

– Pakinoiden aiheen on oltava sellainen, että Salon Seudun Sanomien lukijat ymmärtävät, missä liikutaan. Alkusysäyksen jälkeen sotken mukaan kaikkea mahdollista yleissivistävää maan ja taivaan väliltä.

Pakinoitsija aloittaa kirjoittamisen joka kerta nollasta. Mielessä saattaa olla tekstin loppu tai jokunen avainlause. Joskus teksti jää kesken ja päätyy ikuisiksi ajoiksi pöytälaatikkoon, kun itsekritiikki vie voiton.

Pidempiä tekstejä, kuten romaania Lehtonen ei aio kirjoittaa.

– Siitä tulisi aika lyhyt. Olen lyhyen ilmaisun ihminen, enkä pystyisi punomaan juonikuvioita romaania varten. Kun luen romaania, luen sen kieltä. Saatan ajatella, että onpas hieno 400 sivua pitkä runo. En viihdytä itseäni lukijana, vaan luen varastaakseni tai oppiakseni.

Ennustamisessa pakinoitsija on puolentoista vuoden aikana selvästi kehittynyt. Tartuntaketju-reaktion uusimmassa koronatekstissä tämän vuoden syyskuulta pakinoitsija katsoi tulevaisuuteen ja pohti, miten käy koronarajoitusten purkamisen ja mitä tapahtuu, kun rokotuskattavuus on 80 prosenttia:

– Miten siitä jatketaan?

– No, silloin riippuu paljon siitä, että loputkin ottavat rokotuksen.

 

Asko Lehtonen kertoo Tartuntaketjureaktio-pakinakokoelmastaan Salon pääkirjastossa maanantaina 29.11. klo 17.30.