Joukkopako Someron Esasta Turun Urheiluliittoon jatkuu – nyt lähti Kosonen

0
Silja Kosonen heitti viime kaudella 73,43, joka on nuorten maailmanennätys ja naisten Suomen ennätys. (Kuvat: SSS/Jan Sundman)

Someron Esa menetti kahden viikon sisällä toisen maajoukkueyleisurheilijan Turun Urheiluliittoon, kun moukarinheittäjä Silja Kosonen siirtyy TuUL:n riveihin. Kaksi viikkoa aiemmin Esan seiväshyppääjä Tommi Holttinen teki saman ratkaisun.

Sinänsä siirrot eivät ole yllättäviä: asuuhan Kosonen Raisiossa ja Holttinen Turussa. Siinä mielessä Kososen siirto on kuitenkin yllätys, että Esan maineikasta moukaritallia vetänyt Kari Pihkanen sanoi kaksi viikkoa sitten Salon Seudun Sanomille, että moukariheittäjät jatkavat Esassa.

Nyt Esalle jäi enää yksi maajoukkueurheilija: Koskelta lähtöisin oleva moukarinheittäjä Henri Liipola.

Viime kaudella nuorten MM- ja EM-kultaa voittanut Kosonen perusteli siirtoaan resursseilla ja sijainnilla.

– Tässä pitää ottaa seuraava kehitysaskel, jos haluaa pärjätä maailmalla. Uskon, että Turun Urheiluliitto pystyy auttamaan minua siinä parhaiten, Kosonen kertoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

– Turun Urheiluliitto on minulle luonteva valinta myös siksi, että kaikki on lähempänä, kun raisiolaisena asun tässä Turun seudulla. Someron Esalle olen kiitollinen. En olisi nyt tässä missä olen ilman seuran apua.

18-vuotias Kosonen päätti juuri uransa ensimmäisen ulkomaan harjoitusleirin Etelä-Afrikassa. Hän on aloittanut myös saksan kielen opinnot Turun yliopistossa.

– Tavoitteena on valmistua kieltenopettajaksi. Nyt minulla ei ole vielä sivuaineita, mutta ranskaa, englantia ja ruotsia olen miettinyt, Kosonen sanoo.

– Opiskelu on toiminut hybridimallina, joten hirveästi ei ole tarvinnut olla tunneilla. Mutta on ollut hauska aloittaa yliopisto, tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments