Joulumarkkinoiden aika starttaa Salossa tulevana viikonloppuna. Vuosi sitten moni joulutapahtuma jäi koronarajoitusten vuoksi pitämättä, mutta tänä vuonna niitä jälleen järjestetään hygienia ja etäisyydet huomioiden. Uutena järjestäjien on huomioitava sisätiloissa ”50 henkeä tai koronapassi” -käytäntö.
Myyjäiskauden aloittavat tulevana lauantaina Suomusjärven joulumyyjäiset sekä Mathildedalin Joulukylän joulumarkkinat.
– Kaikki myyntipaikat ovat täynnä. Myyjiä on noin 50, olemme tänä vuonna vähän rajoittaneet määrää, kertoo Hotel & Café Mathildedalin yrittäjä Krista Gustafsson.
– Tänä vuonna olemme jakaneet joulumarkkinat kahteen lauantaihin, ja olemme nyt tosi tyytyväisiä, että olemme tehneet niin. Viime vuonna teimme samoin koronaturvallisuuden takia ja saimme siitä hyviä kokemuksia, sillä se tasasi kävijämääriä. Lisäksi toivomme, että ihmiset muistaisivat käyttäytyä vastuullisesti, hän jatkaa.
Joulukylän joulumarkkinat ovat Mathildedalin Ruukkitehtailla pidettävät keskieurooppalaistyyliset iltamarkkinat. Myynti tapahtuu pääasiassa ulkona. Lisäksi käytössä on kylmä valimotila, jossa sisäänpääsijöiden määrää tullaan todennäköisesti rajoittamaan kerralla 50:een.
– Uutena rakennamme ruukkitehtaiden museoon tonttupajan ja Salon seudun ammattiopiston matkailualan opiskelijat järjestävät lapsille jouluaskartelua, Gustafsson mainitsee.
Suomusjärven joulumyyjäisiin, Juhlatila Riihipesään, on puolestaan tulossa runsaat 20 myyjää.
– Enemmän olisi ollut tarjolla kuin pystyimme ottamaan. Myyjillä on selvästi kaipaus myyntitapahtumiin, sanoo tapahtuman järjestäjä Mirva Laitinen.
Myyntipaikkoja on sekä sisällä että ulkona.
– Otamme ovimiehen, joka laskee, että sisällä on kerralla vain 50 ihmistä. Sisälle tulevat saavat pyykkipojan, joka on helppo laittaa takin liepeeseen. Pyykkipoika palautetaan ovella, jossa se desinfioidaan ennen kuin se annetaan taas seuraavalle. Näin on helppo pitää lukua sisällä olevista, Laitinen kertoo keksimästään niksistä.
Suurin tapahtumien suma on 27.–28. marraskuuta, jolloin pidetään Mathildedalin Joulukylän joulumarkkinoiden lisäksi muun muassa Teijon Masuunin joulumarkkinat, Wiurilan perinteiset joulumarkkinat, Jouluruokava-messut Somerolla, Perniön joulunavaus sekä Salon Joulukadun avajaiset ja Hyvänmielentori.
Salon perinteistä hyväntekeväisyystoria eli Hyvänmielentoria ei viime vuonna ollut ollenkaan, ja Joulukadun avajaiset pidettiin hyvin pienimuotoisesti. Avajaiskulkuetta ei koronaturvallisuuden takaamiseksi järjestetty. Tänä vuonna tutuista perinteistä päästään jälleen nauttimaan.
– Olemme toteuttamassa niitä ihan vanhan kaavan mukaan. Hyvänmielentori on torilla klo 12–17, ja Joulukadun avajaiskulkue lähtee Oskarinkadulta klo 16. Torin lavalle tulee ohjelmaa, jota rakennetaan vielä, kertoo Lasten Laulukaupunki ry:n puheenjohtaja Siv Ilola.
– Tähän mennessä myyjiä on ilmoittautunut mukaan noin 30, mikä on vähän vähemmän kuin normaalisti. Mutta se on ehkä ihan hyväkin, ettei synny ruuhkaa. Otan vielä lisää ilmoittautumisia, hän sanoo.
Ilola myöntää, että koronatilanteen huonontuminen on pitänyt tapahtumanjärjestäjiä valppaana.
– Mietimme vielä, jos myyntipaikkoja on sijoitettava eri tavalla kuin aikaisempina vuosina, jotta saadaan lisää väljyyttä.
Joulumarkkinoihin mahtuu paljon perinteisiä tapahtumia, joita odotetaan vuodesta toiseen. Esimerkiksi Teijon Masuunin kaksipäiväiset käsityöläisten joulumarkkinat järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna jo 10. kerran.
Masuunin joulumarkkinoilla kaikki myyntipaikat ovat varattuja. Sisätiloissa myyntipaikkojen määrää on vähennetty aiemmista vuosista ja myyjiä on noin 30. Ulkona myyntipaikkoja on reilut 50 ja myyntikojut sijoitellaan väljästi. Markkinatapahtuman sisätiloissa kävijöitä pyydetään esittämään koronapassi.
Vanhojen tuttujen tapahtumien vastapainona on myös uusia joulutapahtumia, kuten Perniön keskustassa, entisen M-marketin tiloissa 4.–5. joulukuuta pidettävät joulumyyjäiset.
– Mietimme kaverini kanssa, että järjestämme omat myyjäiset. Ja kun sopivat tilat olivat tyhjänä, kyselimme, saisiko niitä vuokrata. Täytyy vaan vähän ehostaa niitä, kun kyseessä on vanha kauppa. Olen aina haaveillut, että saisin järjestää omat myyjäiset, naurahtaa Anette Saariniemi.
Mukaan on ilmoittautunut vajaat 30 myyjää. Ulkona on lisäksi joulukuusimyyntiä ja poniratsastusta. Järjestäjät pitävät huolta, että sisällä olevien määrä pysyy 50:ssä hengessä.
Uutta ovat myös Meritalon museossa järjestettävät adventtitapahtumat. Meritalon museossa järjestetään joka adventtisunnuntaina 28. marraskuuta alkaen tapahtumapäivä, jolloin museo on avoinna jouluasuun koristeltuna.
– Myyjäisiä ei Meritalon museossa tänä vuonna ole, koska totesimme, että niitä ei ole mahdollisuus järjestää koronaturvallisesti, sanoo museoamanuenssi Anna Väänänen.
– Mutta tapahtumapäivinä meillä on kahvila, paikallisen kuoron musiikkiesitys ja jouluinen askartelutyöpaja, hän vinkkaa.
Poimintoja tulevista joulutapahtumista:
- 19.11. klo 10–19 Kauppakeskus Plazan joulun avaus
- 20.11. klo 11–14 perinteiset joulumyyjäiset Hajalan koululla
- 20.11. klo 11–15 Suomusjärven joulumyyjäiset Juhlatila Riihipesässä
- 20.11. ja 27.11. klo 13–19 Mathildedalin Joulukylän joulumarkkinat
- 27.11. klo 10–15 Joulumyyjäiset (Ketomaankatu 2, Salo)
- 27.–28.11. klo 11–16 Teijon Masuunin joulumarkkinat
- 27.–28.11. klo 10–16 Jouluruokava-messut Someron Monitoimitalolla
- 28.11. klo 12–17 Salon Joulukadun avajaiset ja Hyvänmielentori torilla
- 28.11. klo 12–18 Perniön joulunavaus ja Pimeänpeitto-tapahtuma Perniön Kunnantalolla
- 28.11. klo 11–15 Wiurilan perinteiset joulumarkkinat
- 28.11, 5.12, 12.12. ja 19.12. klo 12–16 Meritalon museon tapahtumapäivä
- 29.11. klo 17–19.30 Märyn Joulu Märynummen koulun ja päiväkodin alapihalla
- 4.–5.12. klo 10–16 Perniön joulumyyjäiset (Salontie 1, ent. M-market)
- 11.–12.12. klo 10–15 Jouluiset myyjäiset Salon VPK:n talolla
- 12.12. klo 12–15 Kuusjokitalon joulumyyjäiset
- 19.12. klo 10–16 Kulttuuritalo Villin joulumyyjäiset
Vaikka miten houkuttelisi, niin tämänhetkisen koronatilanteen takia jätän mieluusti menemättä näihin tungoksiin missä vieraat ihmiset hönkäilevät kylki kyljessä. Eivät tartunnat vähene, jos ihmiset eivät tee ”ryhtiliikettä”. Pidetään huolta itsestä ja toisista joulunalustilaisuuksissa liikkuessamme.