”Vaunuja aina varastossa ja pyydän arvoisia ostajia katsomaan ja koettamaan vaunuja”, mainosti S. Nikolajeff nuorempi vuonna 1907.
Hänen automobiililiikkeensä Helsingissä myi muun muassa ”maailmankuulua” Rapidia, joskin tarjolla oli myös Oldsmobilea ja Fordia.
”Suuri uutuus on Ford turistivaunu. 17 hevosvoimaa, 4 silinteriä, täydellisessä kunnossa suffletteineen, kaasulamppuineen ja signaalitorvineen”, kuului Nikolajeffin mainosteksti.
Nykyisin saattaa naurattaa, mutta tuohon aikaan nämä ”hevosettomat vaunut” olivat paitsi mieltä kiihdyttävä myös ihmisiä pelottava ilmestys. Kumoonajojakin tapahtui, vaikka tuolloisten kiesien huippunopeudet vastasivat lähinnä reipasta kävelyvauhtia.
Yhteiskunnallista kuohuntaakin Suomen ensimmäiset autot synnyttivät. Vossikkakuskit ilmaisivat jyrkän vastustuksensa Helsingin ensimmäistä pirssiautoa kohtaan, ja sama taksisuharien reviiriajattelu elää ja voi hyvin tänäkin päivänä.
Helppoa ei ollut ensimmäisillä autonomistajillakaan. Toimiva polttoainejakeluverkosto syntyi vasta kun automobiilien kappalemäärä saavutti kriittisen massan. Sitä ennen menovettä käytiin ostamassa apteekeista, ilmeisen pienissä erissä. Ja tuon aikaiset vaunut olivat janoisia kulkupelejä.
Oi niitä autoja luo nostalgisen katsauksen autoilun viattomuuden aikaan. Jake Nymanin kirja romantisoi motorisoidun liikkumisen varhaisvuosia, ja kaipuun tunne tarttuu myös lukijaan: kunpa vielä joskus pääsisi Ford Anglian takapenkille taittamaan pomppuisia pikiteitä vastapoimittu mansikka suussa sulaen.
Nyman paljastuu pitkän linjan automieheksi, ja hyvä niin. Hänen henkilökohtaiset muistelonsa tärkeistä autoista elämän varrella luovat kirjaan intiimin otteen ja melkeinpä pakottavat lukijan kaivamaan muistinsa lokeroista esille omat varhaiset autoilukokemuksensa.
Henkilökohtaisen nostalgisoinnin rinnalla kulkee laajempi tarina pienestä pohjoisen kansasta, joka nousi pyörille ja lähti innokkaasti liikkumaan ympäri kotimaataan vaikka tiet olivat mitä sattui ja kalustokin sotien jälkeen lähinnä itäeurooppalaista roskaa.
Ruostetta rajan takaa, vitsaileekin Nyman tästä suomalaisen autoilun surullisimmasta ajanjaksosta. Silloin länsiautojen maahantuontia rajoitettiin rankasti, eikä yksityisasiakkaalla käytännössä ollut mahdollista saada kunnollista autoa alleen vaikka rahaakin olisi ollut.
Sen sijaan maantiet ja kärrypolut lyötiin tukkoon Pobedaa, Volgaa, Mossea ja Ladaa. Kovimmat ajelivat Skodalla, joka oli kotoisin sentään muualta kuin Neuvostojen maasta.
Pahvista laadittuja Trabantejakin Suomen teillä savusi, mutta laajemmin ”saksalaista laatua” meillä edustivat Wartburgit. Ne naurattivat ja säälittivät 1970-luvun pikkupoikia, koska ne kävivät mopon bensalla eivätkä aikuisten bensiinillä.
Rinnan autoistuvan Suomen tarinan kanssa Nymanin kirjassa kulkevat autoista kertovat laulut. Automobiilit innoittivat musajusseja jo vuosisadan alussa laulunkirjoittamiseen. Automoilun ihanuudesta kertovia musiikkiesityksiä hyödynnettiin myös autojen markkinoinnissa vielä pitkälle silloinkin, kun se jo kuulosti pelkästään naurettavalta.
Lauluntekijät eivät seuranneet rekisteröintitilastoja, sillä määrällisesti eniten Suomessa on taidettu tehdä Bemareista ja Fordeista kertovia kappaleita. Eikä mitä tahansa fanipohjaisia ralleja, vaan parhaimmillaan silkkaa tarinankerrontaa ja taidetta kuten Edu Kettusen Taivaansininen BMW tai Leevi & The Leavingsin Teuvo, maanteiden kuningas osoittavat.
Tarinoita ja musiikkia muistojen valtateiltä, kuuluukin Jake Nymanin sympaattisen kirjan alaotsikko. Noita samaisia nostalgisia ajolinjoja Nyman on posotellut menemään läpi kirjallisen tuotantonsa ja aina yhtä valloittavasti.
Joku voisi syyttää häntä suorastaan peruutuspeiliin tuijottamisesta, vaikka elämä tapahtuu tuulilasin etupuolella mutta se joku on tietysti väärässä, sillä taustapeili paljastaa minkälaisia me todella olemme.
Ja jos emme usko Jake Nymania niin uskokaamme edes Pirkko Mannolaa, joka vuonna 1960 lauloi näin:
”Kun auto on sulla alla,
niin päästä voit helpommalla.
Kun auto vie nopeasti
on auki tie tähtiin asti.”
Jake Nyman: Oi niitä autoja. Gummerus. 184 sivua.
