Ilkka Remes: Lohikäärmeen isku. WSOY. 429 sivua.
Lohikäärmeen iskun valossa on hämmentävää, että ensimmäisen Ilkka Remes -filmatisoinnin Omerta 6/12:n ongelmat ovat ensisijaisesti dramaturgisia.
Niin filmatisoinnin pohjana oleva 15 vuoden takainen romaani kuin Remeksen uusinkin ovat täydellisiä aihioita elokuvakäsikirjoitukselle. Kirjailija on valmiiksi ratkaissut keskeiset tarinan rakenteeseen liittyvät kysymykset ja tarjoaa vieläpä valmiin, moneen kertaan koeponnistetun ja toimivaksi todennetun mallin narratiivin rytmittämiseksi.
Lohikäärmeen iskukin antaa potentiaalisille tuleville elokuvantekijöille valmiit kohtaukset ja jopa leikkauskohdat. Jos tästä ei pysty tiivistämällä rakentamaan toimivaa elokuvakäsikirjoitusta, kannattaa harkita alan vaihtoa.
Niin kuin Remeksen jännärit aina myös Lohikäärmeen isku rakentuu Suomen uusille ja vanhoille uhkakuville. Vaara vaanii monelta kantilta, mutta ilmansuunta on selvä: uhka tulee idästä eikä valveutuneen lukijan sovi Remeksen näkemystä kyseenalaistaa.
Vanhan vainoojan Venäjän ohella uhkakuva laajenee Kiinaan ja omat mausteensa soppaan heittää myös Lähi-itä. Autenttiseen Remes-tyyliin suurin uhka taitaa sittenkin olla sisäistä laatua, sillä Lohikäärmeen iskussa Suomi on ajautunut punavihreiden voimien käsiin ja demarit paljastuvat enemmän omien asioidensa kuin yhteisten asioiden hoitajiksi.
Näkymä on aika hyytävä, vallankin kun Remes piirtää romaanin hysteerisistä demaripoliitikoista sangen tunnistettavia. Tosielämän esikuvat voi löytää Lohikäärmeen iskun henkilögalleriasta.
Ilkka Remes on dominoinut suomalaisia kirjamyyntitilastoja jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Käytännössä jokainen hänen romaaninsa on noussut vuoden kolmen myydyimmän kirjan joukkoon. Lohikäärmeen isku todistaa aukottomasti mistä vakaa suosio johtuu ja mihin Remeksen jännärien bestseller-ominaisuus perustuu.
Ensinnäkin ne ovat kuin radion soittolistan hittibiisejä: eivät kovinkaan ylevöittäviä mutta ehdottoman koukuttavia. Remestä lukiessa sivut kääntyvät pakkomielteisesti ja tarina täytyy hotkaista muutamana suupalana.
Toiseksi Lohikäärmeen isku ja sen edeltäjät taitavat puhutella niitä ”tolkun ihmisiä”, jotka kavahtavat trendipoliitikkojen laukomia absoluuttisia totuuksia, jotka harvemmin kestävät kriittistä faktantarkistusta. Heitä lienee myös enemmistö suomalaisista, vaikka muuta silloin tällöin uskotellaankin.
Kolmanneksi Remes soittelee herkimpiä kieliä suomalaisissa sieluissa, joihin on sisäänrakennettu pelko arvaamattoman Venäjän tekemisistä. Historia osoittaa, että itänaapuriin ei ole luottamista ja Suomen suosituimman kirjailijan toimintajännärit esittävät, että historia ei ole loppu vaan sama meno jatkuu kuin ennenkin.
Kirjoittaja: Tommi Aitio
