Kotimaanmatkailu nosti majoituslaitokset koronakaamoksesta – matkailukesä oli Salon historian paras, mutta työvoimapula kalvaa kaupunkia

0
Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola iloitsee ennätysvilkkaasta matkustuskesästä, mutta etenkin työvoimapula luo tummia pilviä seudun ylle. Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Salon matkailukesä oli historiallisen hyvä epävakaasta koronatilanteesta huolimatta.

Salolaisissa majoituslaitoksissa tilastoitiin yhteensä reilut 31 000 yöpymistä kuluvan vuoden kesä-heinäkuussa. Viimevuotisessa korona-aallonpohjassa vastaava luku samalta ajanjaksolta oli vain vajaat 20 000 yöpymistä ja vuonna 2019 vajaat 22 500 yöpymistä.

– Heinäkuu oli kaikkien aikojen vilkkain, mitä yöpymismääriin tulee, Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola iloitsee.

Tuolloin Salossa vietettiin yhteensä 11 200 rekisteröityä majoituslaitosyöpymistä. Rekisteröidyt majoitustilastot sisältävät sellaisten hotellien, motellien, matkustajakotien, retkeilymajojen, lomakylien ja leirintäalueiden tilastot, joissa on yli 20 vuodepaikkaa. Rekisteröimättömät majoituspaikat ovat pienemmän kapasiteetin kokonaisuuksia, kuten vuokramökkejä.

Viime vuoden heinäkuussa rekisteröityjä majoituslaitosyöpymisiä tilastoitiin Salossa 6 200 kappaletta ja ennen koronaa, eli heinäkuussa 2019, 7 300 kappaletta.

Majoittuminen pienemmissäkin lokaatioissa on yleistynyt, mikä ilmenee rekisteröimättömien majoituslaitosten tilastoista. Kuluvan vuoden kesä-heinäkuussa rekisteröimättömiä yöpymisiä noteerattiin liki 13 500 kappaletta, kun edellisvuosien luvut samalta ajanjaksolta ovat reilut 11 000 (2020) ja vajaat 7 000 (2019).

Tyypillisesti Salossa majoitutaan enemmän rekisteröidyissä majoituslaitoksissa, mutta viime vuosi oli poikkeus. Tuolloin kesä-heinäkuussa rekisteröityjä yöpymisiä oli vain reilut 8 800 ja rekisteröimättömiä siis reilut 11 000. Asiaa selittänee esimerkiksi se, että monet suuremmat majoituslaitokset olivat koronan vuoksi osa-aikaisesti kiinni.

Heinäkuu oli salolaishotelleille suotuisa. Kuvituskuva Original Sokos Hotel Rikalasta. Kuva: SSS-arkisto/Santeri Iltanen.

Tämän vuoden tammi-syyskuun tilastoja tarkastellessa käy selväksi, että koronakuoppa on täyttymään päin. Kyseisen ajanjakson aikana kotimaisten rekisteröityjen yöpymisten määrä Salossa oli 40 700 kappaletta, mikä on liki 40 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Ulkomaalaisten matkustajien kohdalla trendi on päinvastainen. Rekisteröityjä yöpymisiä tilastoitiin 2 200 kappaletta, mikä on yli puolet vähemmän kuin viime vuonna. Kaikkinensa yöpymisissä näkyi kuitenkin selvää kasvua: 42 900 yöpymistä on yli 25 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Aikana ennen koronaa Saloon saapuneista matkailijoista noin joka viides oli ulkomaalainen. Yrityssalon Pirvola näkeekin, että tulevaisuuden haasteet piilevät nimenomaan kotimaanmatkailun pitovoiman parantamisessa.

– Miten koukuttaa kotimaiset matkustajat kaupunkiimme ja kohteisiimme? hän pohtii.

Pirvola uskoo, että pandemian myötä asiat muuttuvat pysyvästi.

– Liike- ja yritysmatkailu heräilee hiljalleen, mutta entiseen volyymiin ei ole paluuta. Se mikä toimi ennen, ei välttämättä enää päde.

– Siinä missä perinteinen ryhmämatkailu vähenee, yksilöllinen reissailu lisääntyy.

Pirvola toteaa, että kuluttajien arvovalinnat määrittävät jatkossa tarkemmin myös sen, miten matkan määränpää valitaan.

– Esimerkiksi aitoutta, paikallisuutta, yksilöllisyyttä ja turvallisuutta arvostetaan, hän luettelee.

On huomioitava, ettei työvoimapula koske vain matkailualaa. Kaikenlaisille moniosaajille on aina tarvetta.”

Positiivinen matkailukesä on satanut salolaisyritysten laariin. Tilastokeskuksen koosteesta ilmenee, että paikallisten matkailualan yritysten liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä (huhti-touko-kesäkuu) yli 41 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Kyseisissä yrityksissä oli myös enemmän työntekijöitä kuin vuosi sitten: henkilöstömäärän kasvuksi mitattiin nimittäin yli 13 prosenttia.

– Suurilta konkurssiaalloilta vältyttiin ja tulevaan riittää luottoa. Yritykset ovat sopeuttaneet toimintojaan tarpeen mukaan, Pirvola sanoo.

Salossa kärsitään silti orastavasta työvoimapulasta. Salon Seudun Sanomat kertoi heinäkuussa (SSS 23.7.) paikallisten ravintoloiden ahdingosta, kun työvoimaa ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.

Pirvola allekirjoittaa seudun työvoimapulan. Hän kertoo, että ongelman kitkemiseksi aiotaan suorittaa toimenpiteitä talven aikana.

– Ratkaisuja voisivat olla esimerkiksi rekrytoinnin aikaisempi aloittaminen, yritysmielikuvan hiominen tai edellisvuoden työntekijöiden palkkaaminen. Reuna-alueiden yritykset voisivat kosiskella paikallisia kesäasukkaita töihin, Pirvola ehdottaa.

Sesonkiaikoina pulaa on esimerkiksi siistijöistä, kunnossapitäjistä sekä ravintolatyöntekijöistä.

– On huomioitava, ettei työvoimapula koske vain matkailualaa. Kaikenlaisille moniosaajille on aina tarvetta, Pirvola muistuttaa.