Kuka sanoi, että futsal on tylsä laji? FC Halikko otti kotivoiton lievästi sanottuna ällistyttävien vaiheiden jälkeen

0
FC Halikon pelaajat juhlivat Annika Peipon jatkoajalla syntynyttä voittomaalia.

FC Halikon ja Futsal Team Kemi-Tornion välinen naisten Futsal-liigan ottelu toimi erinomaisena todisteena sille, että futsal on kaikkea muuta kuin tylsää pallon hieromista.

Vierasjoukkue FTK-Tornio vyörytti maajoukkuepelaaja Tiia Juntikan johdolla hyökkäyksiään kohti Emma Rahkon vartioimaa FC Halikon maalia. Vieraat kolisuttelivat kolmesti maalikehikkoja ja Rahko venyi lukuisiin huipputorjuntoihin.

– Aivan unelmapeli Emmalta, FC Halikon päävalmentaja Ari Peltola kehui.

Kesken vieraiden painostuksen Nella Saukkio pääsi tuikkaamaan kotijoukkueen johtoon, kun ottelua oli jäljellä reilut kahdeksan minuuttia. Kello kävi, ja kotijoukkueen puolustustaistelu oli saamassa palkintonsa.

Kunnes alkoi varsinaisen peliajan viimeinen minuutti, joka oli lievästi sanottuna ällistyttävä.

Ensin FTK-Tornion lentävä maalivahti Sanni Päkkilä ohjasi Juntikan laukauksen maaliin ja tasoitti ottelun. Peliaikaa oli 59,8 sekuntia jäljellä.

FC Halikon pohjapelaaja Laura Lehtonen yritti kuluttaa kelloa loppuun ja lähetti omasta päästä Salohallin kattoa hiponeen roikun, joka kimposi vierasjoukkueen oman pelaajan päästä maaliin. FC Halikko johti 2–1, ja kelloon jäi 19,8 sekuntia.

Mutta sekään ei riittänyt: seuraavasta hyökkäyksestä Juntikka laukoi volleysta illan komeimman maalin. Peliaikaa jäi 9,8 sekuntia ja ottelu siirtyi jatkoajalle.

– Suomessa ei löydy toista pelaajaa, joka olisi siitä paikasta tehnyt maaliin. Maaginen pelaaja, Peltola hehkutti Juntikan osumaa.

Jatkoajan alussa vieraat siirtyivät johtoon Jenna Frontin puskumaalilla. FC Halikko tuli kuitenkin nopeasti tasoihin, kun vaarattoman näköisestä tilanteesta Saukkio laukoi pallon etunurkasta verkkoon.

Eli ottelussa tehtiin kuusi maalia alle kahdessa minuutissa!

Eikä tässä vielä kaikki: kun jatkoaikaa oli jäljellä reilu minuutti, Annika Peippo riisti pallon keskialueella, ja sai sen verran jalkaansa vapaaksi, että pystyi laukomaan 4–3-maalin.

– Se oli erinomainen esimerkki siitä, mitä me haluamme. Annikalla on valtavan hyvä kyky haastaa yksi vastaan yksi -tilanteissa ja valtavan hyvä laukaus, Peltola kertoi.

Viimeiset 80 sekuntia FC Halikko pelasi uhrautuvasti, eikä päästänyt vieraita enää laatupaikoille. Näin FC Halikko sai arvokkaat kaksi pistettä – tosin kolme pistettä jäi harmittavan lähelle.

– Jos olemme yhdeksän sekunnin päässä kolmesta pisteestä, niin valehtelisin, jos sanoisin, ettei se harmittaisi.

– Toisaalta olen erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen. Puolustus oli päivän iso teema, ja tytöt laittoivat kroppaa likoon eikä meidän alueella ollut ylimääräistä tilaa, Peltola pyöritteli.

FC Halikko nousi voitolla sarjan jumbosijalta kaksi pykälää ylöspäin kymmenenneksi. Ensi lauantaina joukkue matkustaa edelleen tappioitta olevan Musan Salaman vieraaksi Poriin.

Emma Rahko venyi FC Halikon maalilla lukuisiin huipputorjuntoihin ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa.

Naisten Futsal-liiga: FC Halikko–FTK-Tornio 4–3 ja. (2–2, 0–0)

Maalit:
31.33 Nella Saukkio (Elli Laaksonen) 1–0
39.01 Sanni Päkkilä (Tiia Juntikka) 1–1
39.37 Oma maali 2–1
39.49 Juntikka (Päkkilä) 2–2
40.38 Jenna Front (Päkkilä) 2–3
41.56 Saukkio (Laaksonen) 3–3
43.40 Annika Peippo 4–3

FC Halikon seuraava ottelu: la 27.11. MuSa–FC Halikko Porin Urheilutalolla kello 15.