Rosa Liksom: Väylä. Like. 266 s.
Syksyllä 1944 Suomen Lapista evakuoitiin Ruotsin puolelle 56 500 ihmistä ja 22 000 nautaa turvaan alkamassa olleen Lapin sodan jaloista. Nopeasti rajan yli siirtyneelle väelle perustettiin pakolaisleirejä.
Suurien lukujen taakse kätkeytyy mittaamaton määrä omaan lähihistoriaamme kuuluvia tarinoita ja kohtaloita. Rosa Liksomin vaikuttava romaani Väylä kertoo yhden nuoren tytön ja hänen kauttaan pienen tornionjokilaaksolaisen kylän asukkaiden ja karjan evakkomatkan vaiheista. Kirja on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaista.
Teoksessa väyläksi kutsutaan Tornionjokea, joka sekä yhdistää että erottaa jokilaakson asukkaita. Tavallinen kansa puhuu joen molemmin puolin samaa kieltä, ja rauhan aikana väylä on ollut tärkeä yhdysside.
Sodassa mahtava virta on muuttunut erottavaksi rajaksi. Sen länsipuolella on eletty yltäkylläistä rauhanajan elämää samaan aikaan, kun itäpuolella niukkuus on välillä ollut sietämätöntä ja sota vaatinut ankaran veronsa.
Väylän minäkertoja on 13-vuotias nimeämättömäksi jäävä tyttö. Sotaan lähtiessään isä antaa tyttärelleen tehtäväksi huolehtia, että masennukseen taipuva raskaana oleva äiti on vielä hengissä, kun hän aikanaan kotiutuu.
Seuraava kohtuuton vastuu langetetaan hennoille hartioille, kun pohjoisen väestölle annetaan evakuointikäsky. Äiti ja setä lähtevät hevoskyydillä Ruotsiin ja jättävät kotitalon karjan tyttären hoteisiin. Nautakarja on perheiden arvokkain omaisuus, jonka evakuointi silti jätetään palvelusväen tai lasten tehtäväksi.
Kylän lehmät ja vasikat, hiehot ja sonnit ajetaan letkaksi maantielle, jolla kulkevat myös saksalaisten ja suomalaisten armeijoiden kalustot. Välillä reitti poikkeaa tiettömään ja poluttomaan erämaahan. Nälkä ja jano, vilu ja uupumus ovat alituisia matkaseuralaisia niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Turvattomuus, pelko ja huoli, toivo ja epätoivo vuorottelevat.
Liksom läpivalaisee romaanissaan pakolaisuuden ydinolemuksen. Kuka tahansa voi joutua evakkotielle ja menettää samalla hetkellä ihmisarvonsa ja arvokkuutensa. Ruotsiin saavuttuaan suomalaiset joutuvat nöyryyttäviin täisaunoihin ja terveystarkastuksiin. Olot suljetuilla karanteeni- ja evakuointileireillä ovat karut, vaikka julkisuudessa asioista annetaan toisenlainen kuva.
Minäkertoja kasvaa yhden vuodenkierron kattavan romaanin aikana lapsesta nuoreksi naiseksi ankarien kokemusten kautta. Kotona pakolaisia odottavat uudet koettelemukset, eikä menneeseen enää ole paluuta.
Pohjoisen armoton ja upea luonto on keskeinen osa romaanin maailmaa. Vaikuttavaa on myös henkilöiden suhtautuminen eläimiin. Omat ja kylän lehmät tunnetaan nimeltä ja tiedetään niiden sukupuut sekä persoonalliset luonteenpiirteet. Eläinten kohtalo koskettaa ihmisiä syvästi ja niitä ikävöidään, jos joudutaan erilleen.
Väylä on kirjoitettu ilmaisuvoimaisella ja verevällä Tornionlaakson murteella, jota ei kannata pelätä. Murretta taitamatonkin lukija nauttii kielestä ja ymmärtää varmasti kaiken.
Teksti: Kirsi Hieranen
